keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Voiko ihanammin päivän enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää?

Huom. Teksti sisältää kuvamateriaalia jota ei kannata ainakaan syödessä katsella, koirattoman tuskin lainkaan.

Jokainen koiranomistaja tietää sen tunteen kun ennen silmien avaamista jo tuntee että hyvä päivä alkaa hieman omituisesti; se haisee epämiellyttävältä nenässä ja silmät avatessa katse kohdistuu automaationa lattian suuntaan etsien merkkejä vaikeammin alkavasta aamusta. Tunnet koiran rauhallisen hengityksen vieressäsi, voi miten suloinen se onkaan nukkuessaan. Kehoitan katsomaan tätä kohdetta hetken (annat helpommin anteeksi myöhemmän koitoksesi), ja vasta sitten aloita ympäristön tarkastelu. Tulevaisuutta helpottaa myös että aloitat ensin vaikeimmista kohteista ja hengähdä ja kiitä että perintömatto on ehjä ja yhtä puhdas kuin nukkumaan mennessäsi (jos matossa oli vikaa, onneksi löysit sen ensimmäisenä jolloin mahdollinen lika ei välttämättä ole vielä kiinnittynyt mattoon!).

Siirtäessäsi katsetta seuraavaan kohteeseen muista miten hienoa oli että perintömatto olikin kunnossa ja ripulipaska koristaakin ainoastaan 160leveää karvalankamattoa. Avaa ikkuna, kääri matto ja siirrä se suotuisampaan paikkaan (likoamaan fairy/pyykinpesujauhe/mikätahansapesuainekaapistalöytyväpesuaine -veteen) herätä suloisesti uinuvat koirat unesta aamulenkille ja nauti raikkaasta ilmasta ja siitä kiinteästä kikkareesta minkä koirasi päättää keskelle jalkakäytävää pyöräyttämään. Ota ihan rennosti vaikka huomaat että hektisen aamun johdosta unohdit juuri kaikki kakkapussit eteiseen ja aamuruuhka on parhaimillaan. Pyri hymyilemään ilkeästi katsoviin vastaantulijoihin niin että kasvosi välittävät vain positiivista energiaa kaikenmaailman koiravihaajille. Voit etsiä ympäristöstä keppiä, isoja lehtiä tai vaikka kiviä joilla siirtää ihanat kikkareet sivumpaan odottamaan hetkeä jolloin pääset ne noutamaan kakkapussin avulla roskikseen saakka. Mikäli näitä ei löydy, voit yritellä varovasti liiskaamatta potkia ne kenkien avuin reunaan. Matto on menossa pesuun jokatapauksessa, kyllä siinä yhdet kengätkin menevät sivussa?


Lenkkiä jatkaessa huomaat että vettä alkaa satamaan kaatamalla, ja se ikkuna minkä avasit olikin kattoikkuna. Palaa nopeasti sisään (luojan kiitos, avaimet ovat mukana toisin kuin eilen aamuna!), sulje ikkuna ja heitä pyyheitä sateen kastaman sängyn päälle. Kokemuksesta oppineena muistat, että se paska ei ainakaan katoa sieltä matosta joten voit keittää kahvit kerätäksesi energiaa siivousoperaatiota varten.

Ihana kahvin porina säestää koirien ruokakippojen kolinaa täyttäessäsi niitä eilen sulatetulla, koirien mielestä herkullisella verisellä jauhelihalla. Ei ole selvää kumpi koirista oli matolle antautunut joten ruokaa laitetaan varovasti molempien kippoon maitohappobakteerien maustamana.

Koirat istuvat niin nätisti odottaessaan ruokaa odottaessaan lupaa syömiseen. Sen saadessaan ne ryntäävät ruokiensa kimppuun samalla kun sinä kaadat kahvia kuppiin seuratessa koirien syömistä. Huomaat kahvikupin täyttyvän nopeasti koska sitä on myös pöydällä. Se on myös maitokahvin väristä ilman maidon lisäämistä josta voinet päätellä sen sisältävän eilisillan kahvin joka piti jättää pöydälle lähtiessäsi kauppaan ennen niiden sulkeutumista. Kaada epäonnistunut kahvi takaisin lavuaariin ja kaada loput kahvit puhtaaseen kuppiin. Lisäät maidon (joka on onneksi juuri kaupasta ostettua, toisin kuin eilisiltana lisäämäsi maito..). ja istahdat alas pohtimaan maton pesuun oikeanlaista pesuainetta.

Tajuat, että kyllä, kaapista löytyy mäntysuopaa koirien pesun jäljiltä! Ostos joka ei todellakaan ollut turha -onneksi sitä on paljon pakkauksessa koska huomaat että verinen jauheliha nappuloineen ja maitohappobakteereineen näkyykin olevan keittiön matolla. Onneksi kämppis juuri pesi maton nelisen päivää aikaisemmin joten koira voi turvallisesti syödä ruokansa myös matolta -ruokakipot kun ovat varsin yliarvostettuja.

Juo kahvi loppuun. Lataa kahvinkeittimeen uusi satsi kahvia valmiiksi ja siirry mäntysuopatörppösi kanssa yläkertaan katsomaan karvalankamaton tilannetta. Koska teillä sattuu olemaan suihkukaappi normaalin suihkun sijasta, saattaa peseminen tuottaa hetkellisesti ongelmaa asetellessasi mattoa mahdolliseen järkevään pesuasentoon. Tässä vaiheessa kiität jälleen koiraasi siitä, että se jätti huomenlahjansa maton reunaan eikä sen keskelle. Peset matot, sijoitat ne kuivamaan. Oi tuota ihanan raikasta mäntysuovan tuoksua huoneistossa!

Käyt hakemassa toisen kupin kahvia ja kävelet kohti tietokonehuonetta koska tietokoneen imurointi on edessä ennen sen totaalilahoamista. Laittaessasi valot työhuoneeseesi, huomaatkin yllätykseksesi ettei onni siihen loppunut. Sitä oli päässyt ripuloinnin ohessa kaamea pissahätä yllättämään. Siivoat pissat ja aloitat tietokoneen imuroinnin. Voi sitä riemun määrää! Kone käynnistyi eikä päästä epäilyttäviä ääniä. Teet pakolliset jutut joita olet luvannut hoitaa ja mietit iltapäivän treenejä koiran kanssa. Pihalla on sateesta huolimatta todella lämmin joten treenipäivähän on todella hyvä!

koirat nukkuu rauhallisesti vieraspatjojen päällä. Mistä lienee toinen (se herkkävatsainen) tällä kertaa mahansa sekoittanut. Onneksi aamun lenkillä tulikin jo kiinteää joten huolta ei ole. Käyt hakemassa kolmannen kupin kahvia kun törmäät päivän kolmanteen iloiseen yllätykseen, kurapaskaan. Onneksesi -lattialla.


Siivoat ja mietit kumpi ja missä vaiheessa. Siivoomisen jälkeen siirryt vihdoin kahvinkeittimen ääreen ja huomaat koiran täpöttävän ulko-oven edustalla kiireisen näköisenä. Nopeasti remmi kaulaan ja ulos pusikkoon (koska et taaskaan muistanut juosten lähtiessäsi kakkapussia mukaasi). Syyllinen selvisi, se oli se teräsvatsa kuralla. Sisälle palatessasi pohdit mistä ihmeestä se olisi voinut ruikulle mennä ja päätät siirtää treenit ainakin huomiseen. Otat kupin kahvia, katsot postin ja heität mainokset lehtiroskien laatikkoon portaiden alle. Samalla huomaat lähtövalmiuteen laittamasi paperinkeräykseen lähtevän paperikassin vieressä myös roskikseen lähdössä olevan roskapussin -hajoitettuna kuten asiaan kuuluu.

Ha, syy selvisi! Mietit. Jääkaapin sisällön tyhjääminen eilen illalla oli hyvä idea, parempi idea olisi ollut viedä se roskiin samalla kun lähti sinne kauppaan tyhjennettyään jääkaapin vanhoista maitopurkeista ja muista elintarvikkeista.

Keräät roskat, paperit ja otat kakkapussit mukaasi hoitaaksesi roskat roskikseen saakka ja kerääksesi aamulla jätetyt paskat roskikseen saakka. Ompa sielä lämmin keli, toden totta. Eipä uskoisi että ensilumi tuli jo kertaalleen maahan. Tullessasi sisälle huomaat unohtaneesi avaimet eteiseen käsiesi ollessa täynnä muuta rompetta. Ottaessasi puhelinta esiin huomaat että taskusi on tyhjä, se puhelinhan on latauksessa tietokoneen luona. Polttaisit tupakan jos niitä olisi tarjolla, mutta kuka sitä tupakkaa nopealle roskien vienti reissuille ottaisi mukaansa?

Samassa naapuri, todellinen enkeli, astuu rapusta ulos ja pääset samalla ovenavauksella sisään sateesta. Tajuat että jätit kotioven auki lukosta eilen illalla ravatessasi tyhjentämässä autosta kuormaa. Huojennut helpotuksesta että ei tarvitse kehittää apua oven avaukseen ja napsaiset ovesta lukon alas, otat kupin kahvia ja istahdat sohvalle.

Ripulista kärsivä koira astelee eteesi, istahtaa ja katsoo suloisesti silmiin. Onneksi pihalla sataa, ei edes tekisi mieli lähteä treenaamaan.


Eikä ole edes maanantai.

14 kommenttia :

  1. Tää on tää todellinen arki ::D

    VastaaPoista
  2. Olin kommentoimassa, että olipa kiva postaus mutta ehkä kuitenkin paremmin voisi sanoa, että kivasti kirjoitettu! :D

    VastaaPoista
  3. Voi ei mikä päivä! Toivottavasti annat anteeksi, että nauraa kihersin koko tekstisi ajan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt tässä osaa jo seuraavana (parempana) aamuna nauraa itsekin asialle :D

      Poista
  4. Se nurja puoli, todella hauskasti kirjoitettu teksti =)

    VastaaPoista
  5. Koiran omistajan elämän huippuhetkiä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä nimenomaan, näitä hetkiä pitäis jakaa enemmän niiden kanssa jotka pennun hankkimista miettivät xD

      Poista
  6. Kyllä! Tosin kun pentukuume menee tähän vaiheeseen kun mulla, edes se ei auta. Armaksen pissa-kakka-rallista on todellisuudessa todella lyhyt aika ja silti haluan jo uuden karvalapsen.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en kans käsitä, kauhee pentukuume päällä eikä tämän päivänen paskaralli hidasta yhtään! Kavereiltakin tuli kommenttia vaan että "vielä kolmannesta haaveilet" kun selitin tästä päivästä x)!

      Poista
  7. Me ei yhtään ymmärretä miks toi kakka lattialla/ matolla haittaa ja miks toi yks tuijottaa sit aamulla kiukkusena kun nyt vähän kakkasin/ pissasin.. Ite se veteli hirsiä sängyssä kun mulle tuli kiire ripulikakkalle!! Sitä paitsi ihan turhaan se nalkuttaa asiasta, tiedetään et palvoohan se meitä kuitenkin ;)

    P.S: toi täti, jonka kanssa asutaan sano jotain sellasta, että kokee suurta samaistumista juttuun :D

    VastaaPoista

Rähinäryhmä kiittää palautteestasi!
Valvonta käytössä että huomataan kaikki kommentit :)