maanantai 31. tammikuuta 2011

Venymistä ja vanumista

Fyssarilla käyntien lisäksi me venytellään joka ilta. Ohjeiden mukaan ja tietysti sen mukaan mitä itse osaa. Onneksi oon saanu joululahjaksi koiran hieronta kirjan, siellä on paljon hyviä venytysohjeita :)

Aluksihan netta ei antanut venytellä lainkaan. Se ei venytellyt itse ikinä missään tilanteessa mutta nyt kun lihaksia ollaan saatu kuntoon neiti vaan nauttii venyttelystä on jopa alkanut tekemään sitä ihan itsekin! Välillä neidin aamut on jatkuvaa venyttelyä :)

On ollu hieno nähdä fyysinen muutos tossa koirassa. Mahtavaa!

Kuvia ei olla itse napattu venyttelyistä, mutta hyvät perusohjeet löytyy nopeasti googlettamalla; esimerkiksi: http://www.koirahieronta.com/venyttely/venyttely.html

Meillä jätkätki on nyt saanu ahkeraa venyttelyä ja hierontaa säännöllisesti. Vaikka niiden lihaksistossa ei mitään ongelmaa olekaan. Venyttely ei tuota niille ongelmia ja meillä on kaikki koirat osannu venytellä aina tosi hyvin itekki :)

torstai 27. tammikuuta 2011

Netan uusi koti on löytynyt!

Paikassa jossa neiti oli ollut hoidossa oltiin rakastuttu neitiin täysin! Eihän tuo ihme ole, neiti on kuitenkin melkoisan rakastettava pakkaus :)

Perheeseen odotellaan kuitenkin perheenlisäystä joten ainakin sen aikaa Netta vielä meillä asustaa. Toki tämä on Netalle mitä loistavin ratkaisu -käydään kahvilla ja joskus Netta voipi jäädä yökylään ja opiskella uuden kodin arkea huomaamattaan jolloin kodin vaihtaminen ei tuottaisi niin suurta stressiä koiralle :)

Kodissa ennestään dobberi Dago ja pientä kiistailua huomattavaissa toopejen kesken mutta hyvin on sujunut. Kriisitilanteet lähinnä ulkona kun piskit provosoi toisiaan haukkumaan -ja voi luoja sitä haukunnan määrää. Kunnes ne saa jonkun lelun suuhunsa :)

Iso kivi poissa sydämeltä!

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

TURKU KV -Rytmin näytelmät

Ensinnäkin, omistaja nukkui pommiin. Onneksi muista koirista ei ollut huolta, ne oli Karviassa hoidossa ja treenikoira Netta mahdollisessa uudessa kodissaan. Kimpsut ja kampsut nopeasti kasaan -näyttelyremmiä ei siihen hätään löytynyt (kuka hullu nyt katsoisi tavarat valmiiksi jo illalla!) mutta onneksi näyttelyissä on kivat myyntikojut :)

Rytmi otti tosi lungisti koko näyttelyt -ei paljoo ressannu ja nukku suurimmaksi osin koko odottelun. Vähän havatui jos joku meinas päälle astua mutta jatkoi sitten uniaan.

Petyin itse tuomariin hyvin paljon. Tuomarina siis Elina Haapajärvi. Eikä tuosta tuomarista oltu mitään hyvää kuultukaan mutta kaikki on pakko itse kokea ennenkuin uskoo :)

Rytmillä oli naamassaan sota-arpia sen ja Samperin matseista, ensimmäisellä katsomiskerralla tuomari kysyi minulta viisaana: "tämä taitaa olla vihainen kun sillä on vekkejä naamassa?" -no ei kyllä itseasiassa ole millään muotoa vihainen.

Rytmin juoksu nyt oli vähän mitä oli, mutta seisoi hyvin (seisottajassa vikaa :D) Ja kun tuomari tuli tutkimaan pyysi pitämään päästä kiinni ettei koira pure. Jep Jep. Jännä että kukaan muu ei näyttänyt pitävän päästä kiinni, meillä oli agressiivinen koira koska sillä oli kaksi pientä vekkiä naamassa. Rytmi vaan seisoa tönötti kun tuomari tutki koiraa ja sitten se vielä kysyi "näytätkö sen hampaat"? Siinä vaiheessa leikkasi ehkä multa kiinni ja tiuskasin että tuomari on ihan hyvä ja katsoo itse ne hampaat niinkuin muiltakin..

T:hän sieltä sitten tuli.

Että eipä ne tuomaritkaan kyllä noita koiria osaa lukea. Kehässä oli myös koira joka pelkäsi kuollakseen ja tutkiminen, saatika juokseminen ei onnistunut -mutta T:tä tämä ei kuitenkaan saanut. Niin, meillähän oli agressiivinen koira :) Kehän laidalla meidän saama T aiheutti paljon kummastusta ja meitä kehoitettiin valittamaan siitä, mutta nääh. Yksi näyttely ja monta vielä edessä.

Pienesti sitä katkeroitui, mutta nokka kohti uusia tuulia ja parempia ja koiratuntevampia tuomareita :)




Arvostelu:

"Hieman epävarmasti käyttäytyvä, pienehkö nuori uros, jolla saisi olla vahvempi sukupuolileima. Hieman lyhyt pää. Oikea purenta. Hyvä kaula. Riittävä luusto. Kovin suora edestä. Vielä kevyt runko, riittävän pituinen harjanne. Kruutunut ok. Liikkuu hyvin lyhyin askelin niin edestä kuin takaaa ja hännänkanto on liikkeessä liian pysty"
Elina Haapaniemi - Turku KV 23.1.2011


lauantai 22. tammikuuta 2011

TURKU KV, Jessin näytelmät

Viimeinen tarkistus, kyllä kaikki tarpeellinen on mukana. Nokka kohti turkua sitten vaan :)! Matkalla meinas iskeä paniikki myöhästymisestä -on ihan hyvä luottaa pääkoppaan kellonajan kanssa. Loppujen lopuksi todettiin että aikahan muistettiin väärin ja meillä on vielä holtittomasti aikaa. Onneksi näin päin ja oltiin etuajassa :)

Rytmi tuli mukaan seurapiirikuninkaana ja piskit ottikin aika rauhallisesti koko näyttelyn, Jessikaa hiukan huimas ja askelki horjahtaa mutta pian stressi meni varmaan ylihilseen ja neiti oli kuin ei mitään uutta tilanteessa olisikaan. Hieno homma :)

Minä esitin jessin -luoja miten vaikeaa on esittää toisen koira. Ja mitkä paineet! Jessin ensimmäiset näyttelyt meni kaikin pulin hyvin, arvostelussa oli samoja juttuja mitä ollaan pohdittu muutenkin ja tuomari oli tosi mukava, tykättiin!

Lue lisää Jessin omasta blogista!

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Eihän meillä nuku koirat sängyssä?

Netta on alusta astu tukeutunut Rytmiin. Mikäs tällä nuorella parilla on ollessa. Osaavat ainaki ton sängyn valtaamisen heti kun ihmiset siitä lähtee :) Eihän noita raaski edes tosta pois ajaa!

lauantai 15. tammikuuta 2011

Projektit jatkuu koirapuistoilulla :)

Narttu on asustellut meillä nyt reilut kaksi viikkoa :)
Fyssarilla on käyty ja ohjeistukseksi saatu puistoilua ja vapaata liikuntaa niin paljon kuin mahdollista. Tällä hetkellä me siis ravataan puistossa vähintään kolmesti päivässä. Ennen töitä, töiden jälkeen ja sitten vielä salkkareiden jälkeen. Eiköhän neidin kunto ala paranemaan pikkuhiljaa! Hihnalenkitkin on aloitettu hyvin kevyesti ja pienesti ja ne sujuvat hyvin. Neiti on holtiton puskassa kasvanut, mutta hyvin vietävissä ja opetettavissa. Onse pööpelmanni vaan hieno koira koulutettavaksi :)!

maanantai 10. tammikuuta 2011

Oikea sekametelisoppa!

Koirien kanssa arki on hienoo! Varsinkin kun on kaksi urosta jotka taistelevat juoksuisesta nartusta. Vielä kun se juoksuinen narttu on hieman ärhäkkä tuolle uudelle tulokas nartulle. Sitten kun näistä kaksi pitää sellaista laulukonserttia yöllä hurmaten tuota juoksuista narttua ja tuo nuorimmainen mönkii väkisin sänkyyn nukkumaan sillä välin kun vanhin on varastanut kaksi pakettia konvehteja ja muuta suklaata. Ihme mummu kun ei kuole millään :)

Mutta on meillä myös iloisia uutisia;
netta venytteli sunnuntai-iltana ihan itse! Kyllä, oikein komeasti (vaikkakin vielä vähän jäykästi) ja on siitä lähtien venytellyt aina herätessään ja välillä ihan muutenkin vain. Ehkä nää meidän jokailtaiset ja päiväiset venyttelytuokiot on tehneet jotain tulosta! Netta on myös keksinyt uuden tavan ihan itse hieroa selkäänsä; se kävelee ihan vaakatasossa ton mun pitkän sohvan selkänojaa vasten, ees taas ees taas ja nauttii siitä täysillä :) Hieno huomata miten luova tuo neiti alkaa olemaan.

Neiti alkaa kyllä näyttämään myös sitä oikeaa Nettaa, sitä komentelevaa ja päällepäsmärimäistä toveria jolle on aika asettaa rajoja. Autossa mennään hienosti, sinne jäädään hienosti mutta jos satun olla auton näkyvissä, voi sitä metelin määrää! Oikein sellasta komentamista "PÄÄSTÄ MUT POIS, ETKÖ KUULE!" Noh, saa netta vielä nähdä että ei oikein auta tuo homma :)

Viikonloppuna aloitetaan yksinolo- ja lenkkitreenit. Katsotaan katsotaan. Lisäksi oon tehny Netasta jo myynti-ilmoituksen valmiiksi. Toivottavasti tyttö pääsisi asustelemaan johonkin tähän lähelle niin, että tyttö voisi muuttaa mahdollisimman pian uuteen kotiinsa ja jatkaa treenejä mun kanssa kunnes uusi omistaja pääsee jutun juoneen. Nettaa ei enää luovuteta "kokeilu"koteihin stressaantumaan, vaan uusi koti saapi tulla sen verran monta kertaa meille tutustumaan koiraan että voi päättää onko valmis oikeasti ottamaan koiran itselleen vaiko ei. Turhien soitteluiden ja mitäänsanomattomien kyselyiden vuoksi koirasta on hintapyyntö.

Jätkät ovat sekaisin, niin kauan kunnes mummu on poissa tulee jätkätkin hyvin toimeen keskenään -kun mummu paukahtaa paikalle alkaa sotiminen.. Rytmikin kun ymmärtää nyt mummun perseen päälle, on sotiminen aika vakavanoloista. Mummulla on ollut herkkupäivät nyt 4 päivää ja vihdoin loppumassa! Rytmi sai aamulla oikein kunnolla turpaan kun yritti mennä perseelle, Samperia odottaa pian sama käsittely josko sitten tajuaisivat että harmi -mahdollisuudet ovat ohitse. Treeneihinkään on jätkiä ihan turha viedä, ei niistä siellä olisi edes mihinkään.

Mummun pakko-oire -hännälle muriseminen syödessä- on lisääntynyt nyt kun juoksut ovat tuottaneet reppanalle lisästressiä.. Lisäksi huomasin tänään että molemmat silmät ovat tosi harmaat ja vanhuuden kaihi ei näytä hyvältä :/ Soitin eläinlääkärille mutta ei ole mitään tehtävissä (noin vanhaa kun on turha operoida), mutta koira kuulemma pärjää hyvin tutussa ympäristössä. Vähän kyllä jännittää mummun kohtalo, mikä sitten on tuttu ja turvallinen ympäristö? Mummulla on mummulääkäri ja rokotukset keväällä, katsotaan siellä miten tilanne muuttuu..

Noh, kohta juoksut ovat ohi ja elämä voi palata taas suhtnormaaliin, jätkien ei tarvitse olla öisin kiinni ja mummu saa jatkaa normaalia eloa jätkien kanssa olohuoneen puolella (jossa suklaat ovat taas niin korkealla että hyvä jos itse yletyn niihin..).

lauantai 8. tammikuuta 2011

Hmm. Netta oksensi tänään. Mikä lelu mahtaa olla kyseessä?

Netta ja RymRym leikki puistossa alkuviikosta rymmin ruotsin aikaisella lelulla. Ehkä rymmin lempparilelulla. Mutta sille taisi käydä köpelösti, nimittäin olettaisin, että Netta oksensi sen (tai ainakin osan siitä) tänään.




Jännä.

Netta rakastu akitaan.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Unettomia öitä ja fyssaria.

Jeps. Eipä tullut viime yönäkään hirveästi nukuttua.. Netta tosiaan sammu illalla sohvalle ja jäi siihen jopa niin nukkumaan ettei seurannut mun jokaista liikettä. Hiiviskeltiin akin kanssa makkariin ja jätettiin keittiöön vielä valot ettei neiti herää suurempiin muutoksiin. Kyllähän se sitten taas yöllä joskus 12 aikaan tajus olevansa ihan yksin.. Siinä se huusi ja ulvo niin että oli pakko säästää (akin) korvia ja mennä sohvalle nukkumaan että neitikin nukkuisi rauhassa.

Aamulla puistoon ja siitä sitten koko lauman kanssa töihin. Netta on kyllä suosikki töissä, vielä kun kuulee että se on kodinvaihtaja ei moni uskoisi, niin symppis likkahan toi on (ja toki jätän kertomatta unettomat yöt ;D ). Tänään oli tosiaan Netalla fyssarikäynti -ihan vain tarkistus kun tuo jalka vähän epäilyttää. Yksinkertaisuudessaan pitää kerätä huomattavasti lisää massaa ja painoa, lihaskatoinen paitsi takajaloista. Fyssarin kanssa hieman mietittiin miten tää on mahdollista mutta niin jokatapauksessa. Takajalat oli niin jumissa että Nettaa oikein sattu kun yritti jotain perusvenytyksiä tehdä. Selkä jumissa joten saattaa olla että koska Netalla on paikat ja lihakset niin jumissa se vemppaa sitä jalkaa jotenkin itseään säästääkseen. Missään nimessä ei tehdä nyt hihnalenkkejä/hankijuoksutuksia -ovat liian raskaita tytölle. Puistolinjalla niin että koira saa itse määrätä tahtinsa.

Ensi viikolla on sitten varattuna aika, katsotaan mitä sitten tapahtuu.

Töiden jälkeen puistoilua ja kotiuduttua tais kaikkia vähä unettaa nää unettomat yöt kun tsipattiin sohvalle ja nukuttiin puolitoista tuntia. Siitä sitten taas hetkenpäästä puistoon ja siellä riehumista.. Ensiyötä jännittäessä.

Aamuruoat ei neidille maistu, mutta iltaruoka sitten sitäkin paremmin. Pääasia että joku ruoka maittaa :)

maanantai 3. tammikuuta 2011

MOI! MÄ OON NETTA.

Huhhuh mikä yö takana. Eipä ton kanssa paljoa nukuta -onneks meidän sohva on mukava :)!
Tänäänkään ei otettu lenkkitreeniä, tänään on fyssarille aika niin katsotaan mitä se sanoo tuosta takajalasta kun se sitä niin hämärästi vemppaa.. Puistoiltiin sitäkin enemmän, ajattelin että jos neidin antaa kunnolla paahtaa puistossa se voisi nukkua yönsäkin rauhallisemmin.. Aamulla puolisentuntia riehumista, töistä suoraan puistoon ja vielä 9aikaan illalla puolitoistatuntia riekkumista, saas nähdä :)

Neiti oli tänään töissä, ihan hyvin meni. Vikinää kun lähden takahuoneesta, mutta osasi jopa aina hetkeksi rauhoittua sohvalle nukkumaan. Kova likka se on kuitenkin luita järsimään! Taidampa laittaa kongia sille pakkaseen illalla jäätymään, josko se sitten vielä huomen iltana saisi sen kanssa tahia.

Mitään yksinoloa en ole neidin kanssa edes harjoitellut, katsotaan nyt millanen tyttö oikeasti on kun se hetken tasaantuu tähän arkeen..

Puistossa neiti ei olekaan enää niin neiti, vaan ihan yksi jätkistä -hienoja narttumaisia piirteitä ilmenee "MUN keppi" jne. Kovilla otteilla, Rytmikin käyttäytyy huomattavasti äijämäisemmin kuin esimerkiksi husky Jessiä kohtaan. Kovasti tuo tahtoisi juosta ja painaa, mutta tuntuu ettei oikein kunto meinaa riittää, eikä takajaloista lähde sitä voimaa joka pitäisi lähteä.. Noh, fyssarilta kuulee toivottavasti huomenna jotain asian tiimoilta :)

Ruoka maittaa, tällä hetkellä vetää samaa ardeania kuin jätkätkin, eikä maha ole mennyt sekaisin. Saas nähdä laitoin tänään kuivalihaa miten maha siihen suhtautuu.. Pakko saada neidille hieman massaa ja lihaksia, neiti nimittäin painaa vain vähän reilut 24kg. Pikkuhiljaa hyvä tulee.

Oikein ootan tässä kunnes tyttöä pääsee kunnolla treenaamaan, tekee varmasti mielellään töitä! Ja tuntuu metukan eteen mitä tahansa ;)

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Pieni ja vikisevä projektikoira

Olen jo kauan etsinyt itselleni jonkin sortin "projektikoiraa" jonka kanssa lähteä purkamaan ongelmia. Pääsääntöisesti olen metsästänyt yli vuodenikäisiä kodinvaihtajia joilla on jonkinsortin ongelmia. Pennut löytävät nopeasti kodin ja tarkoituksena on samalla jeesata pitkään kotia etsivää koiraa ja sen omistajaa. Koira sai olla sekarotuinen mutta mitään pystykorvamixejä/ulkokoiria en kuitenkaan ole tahtonut. Ainoa kriteerini on ollut, että se pärjää sisällä, on narttu ja että sillä on jonkinverran edes miellyttämisen halua ja työintoa.

tarjouduin ottamaan koiraa itselleni treeniin, noin kahdeksi kuukaudeksi. Omistajan ei tarvitse vaihtua mutta tällöin omistaja luonnollisesti kustantaa osan koiran ruoista ja eläinlääkäristä. Koiran voi toki siirtää myös minun nimiin ja silloin se on omani -kaikkine kustannuksineen.

Nyt se sitten viimein löytyi;
"Dobermann narttu
Annetaan n.vuoden ikäinen dobberi. Ei papereita. Luonteeltaan kiltti ja erittäin aktiivinen. Kärsii eroahdistuksesta. Koira vaatii paljon aikaa ja rakkautta.Mielellään omakotitaloon."


1.1.2010 syntynyt toopetyttö Netalla oli ongelminaan eroahdistus (huuto/tuhoaminen), tottelemattomuus, levottomuus. Autoillessa puolustaa autoaan, lähtee irti ollessaan muille maille, eikä osaa kulkea hihnassa.

Netalla ei ole allergioita, eikä onnekseni herkkämaha, juoksut n.9kuisena (ei leikattu) ja on sisäsiisti pieniä vahinkoja lukuunottamatta. Ei puolusta ruokaansa ja osaa peruskäskyt.

Omistaja tahtoi luopua koirasta, ja näin me sitten lähdettiin kera jätkien Haminaan koiraa hakemaan. Liki neljäsataa kilometriä suuntaan eskolla oli aikamoinen roadtrip :)

Perillä meitä odotti omistaja ja iloinen, avoin toopetyttö joka jyysti possunkorvaa. Paperit kirjoitettiin ja koira laitettiin autoon, ja taas alkoi matka kohti Kankaanpäätä. Rytmillä on dobermanneista aika huonoja kokemuksia ja se hieman netalle örisi kunnes tajusi sen olevan tyttö :) Automatkalla Netta oli levoton, vinkui ja ulisi eika millään meinannut rauhoittua, aina kuitenkin välillä rauhoittui nukkumaankin.

Kun viimeinkin kankaanpäähän saavuttiin mentiin heti koirapuistoon jotta lauma saisi tutustua toisiinsa. Leikki alkoi heti eikä mitään ongelmia ollut. Uudessa kodissa oli paljon ihmeteltävää eikä Netta meinannut millään rauhoittua. Sohvalle änki sitten katsomaan meidän kanssa telkkaria ja piti sitä hauskaa perus vasikantouhua. Ihan pennuksi tuon huomaa!

Nukkumisjärjestys oli seuraava; me ja mummu nukutaan makuuhuoneessa jossa on koiraportti välissä ja jätkät ja Netta sitten olohuoneessa -ajattelin että nukkuvat jätkät rauhoittavat sitä ja samalla tyttö oppii talontavoille. Meillä kun jätkät hyyyyyvin harvoin saavat nukkua sängyssä.

Jossain vaiheessa iltaa totesin kuitenkin että eiköhän mun ole pakko mennä sohvalle nukkumaan että saa naapurustokin nukuttua :) Siihen se sitten heti käperty ihan iholle kiinni ja alkoi nukkumaan, välillä mätkähtäen alas vikisemään rytmin perään.

Ensimmäinen yö oli siis aika uneton jokaisella, saas nähdä miten seuraava päivä tytön kanssa etenee, huomenna on kuitenkin työpäivä ja Netta joutuu heti myyntitykiksi takahuoneeseen :)
 



lauantai 1. tammikuuta 2011

Neiti netta

Olen jo kauan etsinyt itselleni jonkin sortin "projektikoiraa" jonka kanssa lähteä purkamaan ongelmia. Pääsääntöisesti olen metsästänyt yli vuodenikäisiä kodinvaihtajia joilla on jonkinsortin ongelmia. Pennut löytävät nopeasti kodin ja tarkoituksena on samalla jeesata pitkään kotia etsivää koiraa ja sen omistajaa. Koira sai olla sekarotuinen mutta mitään pystykorvamixejä/ulkokoiria en kuitenkaan ole tahtonut. Ainoa kriteerini on ollut, että se pärjää sisällä, on narttu ja että sillä on jonkinverran edes miellyttämisen halua ja työintoa.

tarjouduin ottamaan koiraa itselleni treeniin, noin kahdeksi kuukaudeksi. Omistajan ei tarvitse vaihtua mutta tällöin omistaja luonnollisesti kustantaa osan koiran ruoista ja eläinlääkäristä. Koiran voi toki siirtää myös minun nimiin ja silloin se on omani -kaikkine kustannuksineen.

Nyt se sitten viimein löytyi;

        "Dobermann narttu
        Annetaan n.vuoden ikäinen dobberi. Ei papereita. Luonteeltaan kiltti ja erittäin aktiivinen. Kärsii eroahdistuksesta. Koira vaatii paljon aikaa ja rakkautta.Mielellään omakotitaloon."



1.1.2010 syntynyt toopetyttö Netalla oli ongelminaan eroahdistus (huuto/tuhoaminen), tottelemattomuus, levottomuus. Autoillessa puolustaa autoaan, lähtee irti ollessaan muille maille, eikä osaa kulkea hihnassa.

Netalla ei ole allergioita, eikä onnekseni herkkämaha, juoksut n.9kuisena (ei leikattu) ja on sisäsiisti pieniä vahinkoja lukuunottamatta. Ei puolusta ruokaansa ja osaa peruskäskyt.

Omistaja tahtoi luopua koirasta, ja näin me sitten lähdettiin kera jätkien Haminaan koiraa hakemaan. Liki neljäsataa kilometriä suuntaan eskolla oli aikamoinen roadtrip :)

Perillä meitä odotti omistaja ja iloinen, avoin toopetyttö joka jyysti possunkorvaa. Paperit kirjoitettiin ja koira laitettiin autoon, ja taas alkoi matka kohti Kankaanpäätä. Rytmillä on dobermanneista aika huonoja kokemuksia ja se hieman netalle örisi kunnes tajusi sen olevan tyttö :) Automatkalla Netta oli levoton, vinkui ja ulisi eika millään meinannut rauhoittua, aina kuitenkin välillä rauhoittui nukkumaankin.

Kun viimeinkin kankaanpäähän saavuttiin mentiin heti koirapuistoon jotta lauma saisi tutustua toisiinsa. Leikki alkoi heti eikä mitään ongelmia ollut. Uudessa kodissa oli paljon ihmeteltävää eikä Netta meinannut millään rauhoittua. Sohvalle änki sitten katsomaan meidän kanssa telkkaria ja piti sitä hauskaa perus vasikantouhua. Ihan pennuksi tuon huomaa!

Maailman ihanuuksien ihanuus projektikoira Netta löysi viimeinkin oman, juuri oikeanlaisen kodin 15.5.2011
Toivon pööpelmannien prinsessalle kaikkea hyvää <3