torstai 12. joulukuuta 2013

Kuvaustäyteisiä päiviä tiedossa!

Kankaanpään Koiraharrastajilla kaipaillaan uutta kuvamateriaalia ensivuoden mainoksiin, kurssimateriaaleihin sekä tietysti kaikkeen muuhun mahdolliseen kuten myyntituotteisiin jne.. Näitä kuvauksia sitten on tänään alettu napsimaan ja päivät kuluukin tässä ennen joulua niiden parissa. Ehkä omistakin koirista voisi pitkästä aikaa jotain kuvia napsaista kun eipä niistä muutoin tule niitä posekuvia napsittua :)


Ehdottomasti kaikki mukaan jotka tässä lähialueellakin asustaa! Kuvaus on tosiaan täysin ilmainen ja muutamia aikoja ensiviikolle vielä jäljellä erityisesti aamuille riittäisi vielä kuvattavia :)

Kuvista tullaan tekemään myös yhdistykselle myyntiin näitä aforismikortteja ja kaikkea mitä tässä nyt vielä kehitelläänkin ensivuoden puolelle. Ja ilman muuta oman koiran kuvia saapi lunastella yhdistykseltä myös ihan normikuvina halutessaan :)


Facesta (linkki oikealla) löytyy lisää noita Rähinäryhmän aforismikortteja joita väännän myös teidän omista kuvista jos näin tahdotaan :)

tiistai 10. joulukuuta 2013

Boosterin koiranmakkara oli aika herkkua!

Tuotetestausta luvassa! Koitin jätkille Boosterin koiranmakkaraa (kanaa). Kuten arvata saattaa, meillä ei kahta keskikokoista koiraa ruokita makkaralla, mutta muutoin käytetään erilaisia kissojen lihahyytelöitä (epäkäytännöllisiä!) aktivointileluihin sun muihin. Niimpä tämäkin 800gramman pötkylä päätyi esimerkiksi kongeihin ja pakastamisen jälkeen koirien kitusiin aktivoimaan muutoin tylsää iltapäivää. 



Kerrankin koiranmakkara oli oikeasti koiranmakkaraa! Usein koiranmakkatkin ovat suht vetisiä joka ärsyttää makkaraa leikatessa ja erilaisiin aktivointileluihin ängettäessä. Tää on kuitenkin mukavan kiinteetä ja kongeihin sitä oli helppo laittaa, lisäksi siitä saa helposti leikattua pieniä kuutioita joita olisin laittanut pyöriteltävään aktivointipalloon mikäli se olisi tallessa ollut! Eli myös siihen tarkoitukseen kannattaa kyllä kokeilla!

Koska 800grammaa on oikeasti aika paljon, se täytti meillä viisi erilaista kongia helposti. Hippasen alle puolet jäi ylimääräistä jonka jaoin vielä pariin osaan. Toisen puolen murensin pakastepussiin tavallisten nappuloiden joukkoon treeninameiksi. Tavallisista nappuloistakin saa herkullisia treeninameja kun niiden antaa maustua jonkun herkun kanssa samassa pussissa vuorokauden ympäri, kyllä maittaa kuivat nappulatkin ;)


Tuotteessa sanotaan että säilyy jääkaapissa avattuna 48tuntia. Meillä syötiin jääkaapista otettuja treeninameja vielä tämän jälkeenkin eikä haju/koostumus ollut miksikään muuttunut, eikä koirien maha sanonut tästä mitään. Tottakai tämmösen "yliajat" on aina käyttäjän omalla vastuulla mutta ainakin tuon 48tuntia siis säilyy huoletta. 

Viimeiseksi jääneen osan pilkoin pieniksi kuutioiksi ja heitin pakkaseen odottelemaan käyttöä eli treeninamien "maustamiseen"

Makkara on myös siitä älyttömän kätevää, että sitä voi säilöä avaamattomana huoneenlämmössä ja niitä kannattaakin tilata heti ainakin pari pötköä. Tällä hetkellä näkyy olevan nettikaupan puolella ainakin tarjous koko laatikosta jolloin 800gramman pötkylälle tulee kappalehinnaksi 1,80eukkua 2,20 euron sijasta. Jos tuntuu että päiväys lähenee, niin ainakan pötkylän voi heittää pakkaseen odottamaan käyttöä :)

Laavuretkiä odotellessa toi makkara on äärimmäisen kätevää mukana pidettävää jos nappuloita tuntuu olevan vaikea kantaa mukana väliruokailua varten. Uskon että kesän vaelluksiin makkara käy myös mitä parhaiten. Makkarassa on kuitenkin sen verran tavaraa että riittää isommallekin koiralle kerta-annostuksena ;)!

Boosterin makkaraa voi ostaa siis ainakin Unessan nettikaupasta; http://www.unessanetshop.fi ja tietysti muilta vipin edustajilta. Meillähän (Huom Kankaanpää!) on sikäli helppoa että Unessan varastomyymälä löytyy nurkan takaa joten voidaan käydä näitä hamstraamassa aina tarvittaessa ;)

Pojat ainaki nautti jälleen tästä testaamisesta täysin mahoin :)!

lauantai 7. joulukuuta 2013

Luento koirien hyvinvoinnista


Aikamoinen luento takana, kyllä kannatti jättää juhlat eilen ja tänään välistä! Aiheena koiran hyvinvointi; kasvilääkintä, vyöhyketerapia ja homeopatia. Tuntu että tietoa tuli enemmän kuin mitä pääkoppa pystyi sisältämään ja varmasti osa asioista mitä ei kerinnyt kirjoittamaan ylös karkasikin takaraivosta karkuun. Luennon kesto oli reipas kaksituntia ja kuten arvata saattaa; oli kyseessä pelkkä pintaraapaisu aiheista. Marika Kuoppala (www.maipro.fi) veti silti luennon pintaraapaisusta huolimatta mielestäni tosi hyvin. Luento oli täyttä asiaa ja siitä jäi käteen enemmänkin kuin hölmistynyt ilme :)

Luennolla oli sopivasti havainnollistavia esimerkkejä kaikista arkipäiväisistä tilanteista eikä se ollut täyttä hepreaa näin asiasta kuitenkin juuri mitään tietävälle. Samanlaista palautetta on tullut muiltakin luennolla olleilta, onnistunut päivä siis täysin!

Luennolla tuli myös selkeästi ilmi, että homeopaattinen ei korvaa koululääketiedettä vaan sitä voidaan käyttää vaihtoehtoisena hoitomuotona tai tukemaan terveyttä. Koirasi tila ollessa akuutti ota aina yhteyttä eläinlääkäriin, koiran mahdolliset lihasjumit yms. on myös hyvä tutkia hierojalla jos epäillään koiralla olevan lukkoja yms. jotka vaikuttavat koiran käytökseen.


Koska liian paljon jäi kirjoittamatta, tässä kuitenkin luennon sisältöä pääpiirteittäin koostettuna;

Eläinrefleksologia eli vyöhyketerapia
- Stimuloimalla heijastinpisteitä vaikutus koko kehoon
- Aktivoi ja tasapainottaa mieltä/kroppaa
- Kivuton hoitomuoto

Yhteisvaikutus muiden hoitojen kanssa.

Koira hoitaa vaistomaisesti itse kipeitä kohtiaan esimerkiksi nuolemalla, "kirputtamalla" ja hankaamalla itseään. Koiran liikkeitä kannattaa seurata; tuleeko se pää edellä, takapää peruuttaen tai kylkeä tarjoten?

Näitä ns. heijastinpisteitä on iholla sekä luustollisella että lihaksistollisella alueella ympäri kehoa. Erilaisia muutoksia kuten ihottumia, rupia, kipuja, mielialamuutoksia kannattaa seurata seurata.

Esimerkiksi kuona-aineet laskeutuvat jalkoihin aiheuttaen erilaisia halkeamia, furunkoloosia ja nuolemista tassuissa.

Käsittely sormin hieromalla ja painamalla. Koiran hierominen aloitetaan aina alhaalta ylöspäin jotta kuona-aineet liikkuisivat oikeaan suuntaan. Mikäli koira ei anna hieroa jotain tiettyä kohtaa, auttaa toisten pisteiden hierominen kipeääkin aluetta heijastinvaikutuksen avulla.

Selän alueella spiinapisteitä on kaiken kaikkiaan 10kpl, niistä tärkeimmät 1,2,4,6 joita voi hieroa kotona tekemättä koiralle minkäänlaista vahinkoa. Koiraa hoitaessa tulee muistaa, että keho ja mieli ovat aina yhteyksissä toisiinsa ja vain toisen hoitaminen ei auta. Jokaisella pisteellä on oma tarkoituksensa ja vaikutusalueensa. Esimerkiksi hännän tyvessä oleva piste (Spiina 1): paksusuolen toiminta (ummetus, ripulointi), anaaliongelmat sekä suurten vastoinkäymisten tunnetilat heijastuvat tällä alueella lämpönä, turvotuksena, karvamuutoksina (pyörteet) jne..  

Lisäksi kotikäyttöön hyödyllisiä hoitopisteitä pään alueelta löytyy kolme (kaiken kaikkiaan 13), silmien väli sekä molempien silmien yläpuoli. Stressipisteiden hierominen laukaisee jännityksiä kehossa ja mielessä ja tilanteen ollessa akuutti saattavat tuntua jopa kuumilta ja karvan muutoksina (kroonisissa jopa värin vaihteluita). Erinomainen hoitopiste erityisesti jännittyneille ja stressaaville koirille.

Lisäksi varpaat pitää käydä läpi, anturoita painellen jotta kuonat lähtevät liikkeelle. Hoitaminen kannattaa aloittaa aina jaloista ja erityisesti akillesjänne "kehon viemärikanava" kannattaa hieroa jotta kuonat lähtisivät liikkelle. Akillesjänteen pitää tuntua ja kolon olla täysin tyhjä.



Kasvilääkintä
Kasvivalmisteet ovat rinnastettavissa lähinnä ravintolisiin. Niillä ei kotikäytössä voida saada pahaa aikaan jos on jotain havaintoa siitä, mihin vaivaan mikäkin on tarkoitettu, ne sopivat siis hyvin itsehoitoon ja ovat hyvin siedettyjä.

Voidaan annostella ruokaan, antaa vesiliuoksena annosmääriä noudattaen. Kasvilääkintää voidaan käyttää jatkuvasti ilman haittavaikutuksia tai rajoituksia (doping).

Erilaisia kasvilääkinnällisiä tippoja voidaan käyttää kolmeakin samaan aikaan. Mikäli koiralla käytetään eri kasvilääkintätippoja on ne kuitenkin hyvä antaa eriaikaan. Tipoissa imeyttäjänä on käytetty alkoholia (kuitenkin niin pienissä määrin ettei siitä ole haittaa), mutta sen saa esimerkiksi pois laittamalla joukkoon kuumaa vettä. Paljaalle/rikkinäiselle iholle alkoholi kirvelyn vuoksi aina höyrystettävä pois.

Kävimme läpi yleisimpiä kasvilääkintä tippoja/tabletteja joita kannattaa lääkekaappiin varata. Näitä olivat esimerkiksi:

AVENA SATIVA -kauranversouute pelko- ja ahdistustiloihin. Esimerkiksi paukkuaroille koirille kuuri kannattaa aloittaa n.kk ennen uuttavuotta ja jatkaa muutaman päivän vielä uuden vuoden jälkeen.

CRATAEGUS -orapihlajauutetta ei saa missään nimessä käyttää sydänlääkityksen aikana koska tehostaa entisestään lääkityksen tehoa. Auttaa myös esimerkiksi agilityä ja metsästystä harrastavien koirien palautukseen.

CYANARA -Artisokkauute puhdistaa maksaa ja onkin hyvä antaa esimerkiksi antibiootti/lääkekuurin jälkeen. Edesauttaa ruoan sulamista, hiivaa voi ennaltaehkäistä antamalla 1-2krt/vuodessa kuurin. Käyttöä ei suositella luonnollisesti lääkekuurien aikana koska vähentää lääkkeiden tehoa (edesauttaa ruoan sulamista).

DRONSINULA -Kuusenkerkkä-kihokkisiirappia voidaan antaa esimerkiksi kennelyskään.

ECHINAFORCE -Punahattu-uute erilaisiin tulehdustiloihin kuten korvaan, varpaanväleihin. Kylmänaralle koiralle voi tätä antaa ennaltaehkäisevässä tarkoituksessa syksystä kevääseen.

PASSIFILORA - Kärsimyskukkauutetta kannattaa antaa paukkuaralle koiralle avena sativan kanssa yhdessä. Tätä voi myös käyttää ukkosaroille koirille keväästä myöhäiseen syksyyn ja eroahdistuneille koirille kuureittain. Rauhoittavan vaikutuksensa avulla koira oppii helposti uuden käyttäytymismallin (ei enää pelkää) kannattaa välillä koittaa ilman tippoja ja katsoa pärjäisikö koira ilmankin.



Homeopatia
- hoitaa fyysisiä ja psyykkisiä kolhuja
- akuutit ja krooniset ongelmat
- helppoja annostella eläimelle
Pienissä rakeissa on suuri teho!

Kaikki homeopaattiset lääkkeet on testattu ihmisillä (kiva kerrankin näin päin ;)) ja hoitomuoto onkin ihmisten käytöstä yleistynyt myös eläimiin. Homeopaattiset lääkkeet ovat samat niin ihmisille kuin eläimille.

- yksilökohtaista! Jokaiselle eläimelle tulee katsoa omat, yksilökohtaiset lääkkeet ja annostelut. "puhelinlankoja pitkin" annettuja ohjeita ei kannata uskoa. Homeopaatti voi antaa ohjeistuksia akuutteihin (erilaiset onnettomuudet jne..) tapauksiin, mutta pääsääntöisesti homeopaatin on aina nähtävä ja tutkittava koira omistajan haastattelun lisäksi.

Homeopaattisissa rakeissa aineiden potenssit ovat monista lääkkeistä poiketen "väärinpäin" = c/d 6-12 fyysisiin ja akuutteihin vaivoihin kun taas suurempi luku c/d30 on tarkoitettu kroonisiin ja mielen ongelmiin.

Teho on täysin sama vaikka syöttäisit koirallesi yhden sijasta kymmenen raetta. Voimakkuuden määrittää se, miten tiheästi rakeita annetaan koiralle. Rakeet annettaan sellaisenaan (mielellään poskitaskuun, lähelle ienrajaa josta imeytyy), juomaveteen liuotettuna tai ruiskulla (veteen liuotettuna, lasilliseen vettä 2raetta) ikeniin. Rakeet ovat herkkiä ja niiden säilytyksessä kannattaa olla huolellinen. Vaikka päiväysmerkintä saattaa tulla purkissa vastaan, oikeinsäilytettynä (pimeässä, hajustettomassa ja sähköttömässä paikassa) ne säilyvät vuosia vielä päiväysmerkinnän jälkeen.

Lisäksi rakeita tulee käsitellä varoen. Vaikuttavat aineet ovat helmien pinnalla joten lattialle pudotetut rakeet kannattaa jättää imurointia odottamaan, käsin niitä ei tule liikaa koskea koska vaikuttava aine jää silloin käsiin joutumatta koiran suuhun jne.. Helponta on ottaa rakeita purkin korkkiin ja liuottaa niitä koskematta vesiruiskussa olevaan veteen.

Annosteluväli vaihtelee päivistä viikkoihin. Pääsääntönä on kuitenkin, että mikäli toivottua tulosta ei tule kahdessa viikossa ainetta tulee vaihtaa. Tämä ei johdu siitä että koira saisi aineesta "yliannostusta" vaan yksinkertaisesti siitä että käyttämäsi aine on silloin väärä koska tuloksia ei tule. Homeopaattisia ei siis anneta vuoden jokaisena päivänä vaan kuureittain tarpeen vaatiessa!

Yleissääntönä onkin että mikäli eläin olo paranee/pahenee, annostelu keskeytetään. Kun tila vakiintuu mietitään jatkohoitoa.

Kotilääkekaappiin kannattaakin (huomaathan että jotkut desinfioaineet ovat liian voimakkaan tuoksuisia säilytettäväksi samassa paikassa) varata muutamia erilaisia rakeita, näistä tärkeimpiä ovat esimerkiksi nämä;

Aconitum napellus 30 traumoihin ja esimerkiksi paukkuaroille koirille, eroahdistukseen. Kyseinen lääke auttaa myös kuumetiloihin koiran oman immuniteetin herättäjänä. Uuta vuotta ajatellen kannattaa nyt jo antaa koiralle 1/vk rae ja viikkoa ennen uutta vuotta rae/pv ja jatkaa pari päivää UV:n jälkeen. Eroahdistuksessa rae/viikko.

Arnica montana 6-12 leikkasta edeltävästi sekä leikkauksen jälkeen. Vaikka nukutus "nollaa" rakeen voiman, alkaa teho taas toimia koiran herättyä. Myös ennen/jälkeen synnytyksen hyvä käyttää ja valmistaa koiraa synnytykseen. Erityisesti fyysisiin kolhuihin. Vahvuuden vuoksi ei ns. "muuten vaan syötettäväksi".

Apis mellfica 30 erilaisiin pistoihin (ampiainen, paarma, hyttynen). Rauhoittaa myös kutiavaa ihoa. Pienemmällä potenssilla (6/12) saattavat olla liian vahvoja ja aiheuttaa vastareaktion.

Rhus toxicodendron 6/12/30 jälkihoitoaineena esimerkiksi revähdyksiin ja muihin fyysisiin ylirasitustiloihin. Käyttö lopetetaan heti kun kun auttaa.

Nux vomica 6/12/30 ensiapuun vaikka jouluna suklaan syöntiin. Nopeuttaa aineenvaihduntaa --> suklaa tulee ulos nopeasti eikä kerkeä imeytymään sekä vieraseineiden ulostuloa. Mikäli koirasi on syönyt jotain joka saattaa nopealla lähdöllä rikkoa suolen, älä anna!  Myös rotanmyrkkyyn nopealla annostahdilla (60kpl/min), kiertymiin ja tukoksiin ensiapuna.

Homeopaattisia ja kukkahattutippoja ei tule käyttää samaan aikaan jotta eivät kumoa toistensa vaikutuksia!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän herkutteluja!

Hyvää itsenäisyyspäivää, koska enemmistö viettää tänään vapaapäivää, ulkoilee ja istahtaa illalla hyvän ruoan ääreen, voi koirien mieliksi tehdä vaikkapa maksapaloja ja illan aktiviteetiksi piilotella niitä ympäri asuntoa etsittäväksi. Huomaattehan että maksaa ei sovi kuitenkaan ylettömästi koirille tarjoilla -kohtuun kaikessa siis :)


Jos joku tahtoo tulostaa tämän, niin kuva löytyy .pdf muodossa Rähinäryhmän kaupasta, lukijoiden osiosta :)

torstai 5. joulukuuta 2013

Ylimäärä pulinaa ja hehkutusta :)

Viime viikko kului odotellessa ja tämä viikko onkin kulunut omistajan puolesta aikamoisissa ilon fiiliksissä :)! Tietysti ihan ykkösjuttu on ollu että me on saatu viimeinkin lunta!! Se jos jokin on aika mahtavaa, lumisuudesta nautiskeltiinki viime perjantaina täysillä kun pakattiin omat koirat + lainakoira autoon ja ajeltiin keskelle metsää samoilemaan. Uskokaa tai älkää, kamerakin oli mukana mutta koko samoilun ja makkaranpaistojen ajaksi se jäi tietenkin autoon.. Mutta muuten olikin aika onnistunu reissu. Koirat pysy tosi hyvin lähellä joka johtui varmaankin pitkälti siitä että ei menty valmiita reittejä (hirvien tekemiä reittejä välillä) vaan samoiltiin se parituntia rämpien ja ojien yli loikkien. Olis mielenkiintosta tietää paljonko koirat liikku tän parin tunnin aikana, ne kuitenkin otti luonnollisesti välillä spurtteja sinne sun tänne ja haahuilivat jälkien perässä. Aika väsynyttä laumaa sai kyllä kipata autoon makkaranpaiston jälkeen että varmaan jonkin verran olivat rämpineet ;)! Metsäreissun jäljiltä Rytmille jäi yksi rikkinäinen kynsi jonka johdosta se ontui päivän vielä reissun jälkeenkin, mutta onneksi kaikki on nyt ihan hyvin.

Joulukorttikuvauksiakin on saatu tehdä aika urakalla yhdistyksen puitteissa. Pentusia on nähty enemmänkin kuin tarpeeksi tähän pentukuumeeseen, ja niitä on (yritetty) kuvailla keskellä joulupallojen välillä vahingossa onnistuen :D!




Onneksi pentusetkin väsyy joskus -viimeistään kolmen tunnin jälkeen kun kameran ehti nostaa jo hyllylle väsähti molemmat rekikoirapennet nukkumaan. Sen jälkeen molemmat näyttikin lähinnä huumatuilta otuksilta kun sai siirrellä niitä ihan miten sattuu. Mutta ei -kuvauksissa ei käytetty mitään muita apuvälineitä kuin maksapaloja ;D

Mutta sitten turhanpäiväistä löpinää myös omistajasta; Paras joululahja saapui Sataedun valkoisessa kirjekuoressa maanantaina postin mukana, mä pääsin nimittäin kouluun! Viimeinkin alalle jonne on tässä tullut haaveiltua 15 vuotiaasta saakka, nimittäin valokuvausta opiskelemaan! Aika salassa sinne tuli haettua, osakseen siksi että sinne pääseminen tuntu niin epätodennäköiseltä mutta kyllä, opinnot alkaisi nyt sitten tammikuussa ja elämä vaihtuu opiskelijabudjetteihin, koulumatkoihin (80km/suunta) ja ahkeraan opiskeluun. Ootan ihan innolla vaikka aika rankkaa tulee varmaan välimatkojen ja rahatilanteen vuoksi olemaan.

Tammikuu tuo siis mukanaan paljon uusia juttuja ja odotan vuotta 2014 innolla! Toki tämä siirtää sitä yhtä kaukaista haavetta, eli koiranpennun hankintaa -mutta toisaalta mielummin näin päin, unelma-ammatti ensin alle ja sitten koiria tupa täyteen :D

Alle vielä muutamat kuvat meidän huskypentujen kuvailuista;