tiistai 1. lokakuuta 2013

Joko sinä tiedät mitä keltainen nauha hihnassa tarkoittaa?

Aika vanha juttu mutta silti aika tuntematon kamppis täälä suomessa. Itsekin joutuu aika usein manaamaan koiraihmisiä jotka päästävät karvaturrinsa liian lähelle omia koiria haistelemaan. Oi näitä selitysten määriä miten meillä on korvapunkkeja tai muita tarttuvia sairauksia. Milloin koirat on agressiivisia ja milloin mitäkin tarinaa heitetään ilmoille että se vastaantuleva koirakko ymmärtää pysyä poissa ja omalla puolellaan. Onhan se ilman hyvää syytä todella epäkohteliasta ilmoittaa että ei tahdo toisia koiria omien lähelle -vai onko?
Tuo keltainen nauha on kyllä aika ykkösjuttu kun se vaan saataisiin vielä tunnetummaksi pienilläkin paikkaunnilla!

Syitä miksi ei tahdo vieraita koiria omien lähelle on agressiivisuuden lisäksi monia ja niiden käsittäminen vastaantulevalle koirakolle tuntuu olevan joskus hyvin vaikeaa, halutaan niin ahkerasti sosiaalistaa sitä omaa koiraa ja tarjota sille siten "lajityypillistä käytöstä". Itse olen ensinnäkin sitä mieltä, että koiralle ei ole normaalia hyppiä laumasta laumaan. On sosiaalisempia koiria joille koirien vaihtelut eivät haittaa ja saattavat jopa nauttia uusien koirien tapaamisesta ja niiden kanssa leikkimisestä, mutta oman näkemyksen mukaan niitä on aika harvassa kun katsoo vaikka koirapuistossa sitä meininkiä.

Erilaiset sairaudet, pelot, luonteenpiirteet, vanhuus ja kivut ovat asioita joiden takia joitakin koirakoita tulee kiertää kauempaa. Se että koira sietää toisia koiria lähellään (esimerkiksi meidän koirat) ei ole syy sille että muut koirat ovat tervetulleita tilanteessa kuin tilanteessa tulemaan meidän iholle. Nykyään vaan on jokin epätäydellisyyden yhdentymä jos sanoo että "meidän koira ei tykkää muista koirista enkä tahdo että tuot koirasi sen naamalle". Se tarkoittaa huonoa koulutusta, epäonnistumista -pahimmassa tapauksessa omalla koiralla on "päässä vikaa". Mikä on aika kieroa omasta mielestäni!

Kuitenkin yksi tärkeimmistä syistä jonka vuoksi tuo keltainen huivi tai nauha pitäisi lenkillä omaan koiraan sijoittaa on koulutus. 

Koulutusta siihen että jokaista koiraa ei lenkillä tervehditä, muut koirat eivät ole huomionarvoisia omistajineen ja ne tulee ohittaa kiskomatta ja hötkyilemättä. Pentujen kohdalla kietoisin jokaisen hihnaan kilometritolkulla keltaista varoitusnauhaa. Sen minkä pieni pentu nuorena oppii vanhana taitaa. Jos pentuna oppii että jokainen vastaantulija tulee silittelemään ja paijaten kehumaan söpöyttä niin ei koira ymmärrä että aikuisena se ei enää niin "suloinen pikku pallero" olekaan jota jokainen vastaantuleva tahtoo paijata. Kettumaisinta on alkaa opettamaan sitä koiraa tästä tavasta pois.

Jotta nauhan merkitys yleistyisi, meillä yhdistys on alkanut viemään keltaisen nauhan ilosanomaa myös eteenpäin. Huiveja suunnitellaan pikkurahalla myyntiin parasta aikaa ja meidän jätkille huivi laitetaan kaulaan saman tien kun valmistuu. Mainoksia vaan levitykseen ja keltaisen nauhan sanomaa eteenpäin.
Miten tuttu keltainen nauha on lukijoille ja mitä mieltä kamppiksesta ylipäätään?

16 kommenttia :

  1. Laitan kyllä jakoon omalle facebook sivulleni! :)

    VastaaPoista
  2. Ideanahan tämä nauhakampanja on ihan loistava. Minulla on varmaan aika paskan akan maine, koska tuijotan potentiaalisia ehdokkaita jo kaukaa vihaisesti, ettei omistaja vain päästä koiraansa oman koirani iholle pyörimään. Olen myös aika kärkkäästi ilmoittanut, etten todellakaan halua vieraita koiria omani lähelle kun kävelemme hihnassa. Tuntuu, että ihmisille ei yksinkertaisesti mene ymmärrykseen kohtelias pyyntö, vaan hedelmällisempää on sanoa heti vähän kovemmin.

    Itse olen sitä mieltä, että ihmisille tulisi lähtökohtaisesti olla selvää ettei oman koiran kanssa tungeta toisten koirien iholle. Siksi onkin typerää, että rauhassa kulkea haluavat koirakot joutuvat kehittelemään kaikenmaailman vippaskonsteja ja kampanjoita - tai vaihtoehtoisesti saavat sen paskan akan maineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin ajatusmaailma on kyllä sellainen, että ne jotka haluaa tutustua laittas vaikka vihreen nauhan hihnaansa :D! Vaan koska emme voi muuttaa muita ihmisiä, yrittäkäämme muuttaa omaa käyttäytymistä ja yrittää edelleen kohteliaasti kertoa ettei muut koirat kiinnosta hihnan päässä :)

      Poista
  3. Tuttu on. Tämä olisi ihan huippujuttu jos leviäisi. Jaan postauksen facebookissa.

    VastaaPoista
  4. toi nauha olis tosi hyvä, mut musta tuntuu ettei tällä paikkakunnalla monikaan tiedä tosta. tai muillakaan paikkakunnilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, outo juttu tuntuu olevan myös isoimmilla paikkakunnilla. Harvalla oli tampereellakaan mitään käryä koko kamppiksesta. Toivottavasti juttu saa tuulta siipiensä alle :)!

      Poista
  5. Asiaa!

    En ymmärrä joidenkin ihmisten intoa syöttää fifinsä jokaiselle vastaantulevalle koiralle. Ja auta armias, jos erehdyt toteamaan, että meillä on koulutus kesken eikä siksi moikata: Vastaantulijoilta alkaa oikein sadella koulutusvinkkejä! Välillä mun alle vuoden vanha labbikseni on liian nuori koulutettavaksi ja toisinaan taas vastaantulijoiden treffaaminen auttaa kuuleman nättien ohitusten oppimisessa...

    Jotenkin tuntuu, että kampanja ei tällä hetkellä saavuta tärkeintä kohdeyleisöään. En sitten tiedä pitäisiköhän alkaa tulostella paperiversioita valotolppiin ja ilmoitustauluille kiinnitettäväksi. Ehkä keltaisen nauhan sanoma leviäisi sitä kautta hiukan laajemmalle yleisölle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo yleisöhomma on kyllä paha, tuntuu että sanoman tavoittaa vain nettiä käyttävät koirantaluttajat vaikka kohdeyleisö on laajemmallakin alueella. Tämänpä vuoksi toivotaan että useampi yhdistys pystyisi lähtemään mukaan ja tulostamaan myös näitä mainoksia ihan valotolppiin saakka :)!

      Poista
  6. Voi vitsit, en ollut kuullutkaan keltaisesta nauhasta. Tämä menee heti käyttöön ja jakoon! Kiitos Jonna valistamisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vau! Toivottavasti moni muukin kuulee asiasta vaikka tämän postauksen avulla! Mitä useampi tietää sen parempi :)!

      Poista
  7. Toivottavasti tämä joskus tulisi ihan yleiseski jutuksi. Tiedätkö millainen tuska on viedä puolikuuroa koiraa ulos joka säikkyy kaikkia jotka ehtii tyyliin naamalla rähisemään ennen, kun koira edes kuulee jonkun toisen olevan lähietäisyydellä.. Kun ei kuule kunnolla on vähän oma koira "ajatuksissaan" ja sitten kun kuulee ekan kovan äänen lähellään niin eka reaktio kiltiltäkin koiralta on laittaa hampaat irveen kun toisen omistaja vaan tuijottaa mitähän tässä käy. Useimmiten jos ihmisten aikoihin haluaa lenkille pitää valita joko ajat ettei ketään tule vastaan tai sellaiset paikat jossa pääsee isoille nurmille kävelemään näistä urpoista ohi jotka ei lyhennä hihnaa tai antaa tunkea kaikkien naamalle koiransa. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan harvoin ymmärretään että vanha koira tarvii myös tilaa. Itselläni aikanaan tuo mummu -koira oli huononäköinen ja -kuuloinen eikä ihmiset sitä sitten aina ymmärtäneet. Viimeisinä vuosinaan ei enää sietänyt lähellään lapsiakaan saati muita koiria. Onneksi noihin aikoihin hihnan päässä oli kolme muutakin koiraa niin harvemmin kukaan tahtoi tulla lähelle niin "isoa" laumaa. Jos tuli niin kyllä huudettiin heti että agressiivinen porukka hihnan päässä..

      Toivotaan että juttu yleistyy!

      Poista
  8. Kiva, kun joku muukin on löytänyt tämän jutun. Olen blogissani koittanut "julistaa sanaa" ja meillä koirilla on moiset nauhat hihnoissa. Tänä aamuna bongasin ystäväni Fb-sivulla juurikin tuon "Anna tilaa keltaiselle"-kuvan ja laitoin sen jakoon myös Karvapartion Fb-sivulle :)

    Ehkä tästä ajan kanssa tulee tuttujuttu myös muille koiraharrastajille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei, sanomaa eteenpäin vain! Meiltä voi yhdistyksen sivuilta tulostaa tuon kuvan myös täysikokoisena jotta voi innokkaimmat sitten tulostaa ja niitata vaikka kadunvarteen, koirapuistoon ja kauppojen ilmoitustauluille :)

      Poista

Rähinäryhmä kiittää palautteestasi!
Valvonta käytössä että huomataan kaikki kommentit :)