oho, meinaako kameran mukana pitämisestä tulla oikein melkein tapa ;)?
tiistai 22. heinäkuuta 2014
sunnuntai 20. heinäkuuta 2014
Kuuman nihkeä sunnuntai paranee uintihetkellä!
Meistä ei ole kuulunut mitään varmaan tuhanteen vuoteen! Se onkin varmaan tosi hyvä syy lisätä heti sellanen kuvaoksennus kaikkien nähtäville että riittääpi taas puoleksivuodeksi eteenpäin ;)! Samperi on päässyt eroon hot spoteistaan ja uintikausikin ollaan päästy kunnolla korkkaamaan (tietenkin myös nyt, kun sinilevää alkaa olemaan joka paikassa..).
Viimepäivätkin on ollut hiukan hankalia -joko on hirveä helle eikä koiria uskalla aktivoida mitenkään ulkosalla kun uintikaan ei Samperin hot spottien vuoksi tullut kysymykseen tai sitten on niin kauhea kaatosade, että Rytmin saa väkisin kiskoa hihnalla ulos pakollisille ulkoilutuksille..
Kameraakin on tullut ulkoilutettua ihan liian vähän mukana, asiakaskuvaukset on vieny ajasta niin paljon aikaa, että kamera on melkein niiden jäljiltä aina työpöydällä odottelemassa uutta keikkaa, nyt viimeinkin sain otettua kamerankin koiruuksien touhuihin mukaan ja heti alko harmittamaan kun ei sitä ole enempää mukana pitänyt! Josko nyt sitten sekin kulkisi enemmän mukana edes loppukesästä :)
Stellasta myös sellainen väliaikatiedotus, että neiti on lähtenyt keskiviikkona koeajalle ja ainakin vielä kaikki näyttää varsin lupaavalta, toivottavasti näin myös jatkuen ja paikka on koiralle oikea ja koira oikea ihmisille :)
Kommenteissa on älytön määrä julkaistavia kommentteja jotka tullaan kyllä julkaisemaan. Periaatteena on kuitenkin vastata jokaiseen kommenttiin, joten kaikki Stellaan/TOW:in tekstiin tulleet kommentit tullaan julkaisemaan ensiviikon aikana vastauksineen :)
torstai 26. kesäkuuta 2014
Pitkästä aikaa viileä ilta ja prätkät käytössä!
Käytiin pitkästä aikaa koittamassa miltä ne vetohommat koirien kanssa sujuu. Ja superhyvinhän ne suju, oikein yllätyin miten innokkaasti Rytmi oli menossa mukana ja muisti hienosti suunnat sun muut. Vetointokin oli tallella, Jenna meni Jessin kanssa joka tietysti loi Rytmillä pientä kisameininkiä kun piti yrittää jatkuvasti ohi tai vähintään juosta rinnalla.
Samperia ei valjastettu lainkaan, mutta veteraani sai juosta jäniksenä vetäjien edessä. Hetken aikaa piti oikein miettiä että mitenhän käy, sotkeeko ukko liinoja, häiritseekö se Rytmiä/Jessiä tai johdattaako niitä harhaan omilla touhuillaan mutta hienosti meni kyllä Samperinkin osalta, juoksi nätisti kokoajan porukan edellä ja kuunteli myös suuntia tarkkaavaisesti!
Tosi helpottavaa että voi veteraaniakin ottaa mukaan juoksemaan vaikka valjaisiin sitä ei välttämättä enää rohkene laittaakaan, ainakaan kolmipyörän eteen. Fillarilla ja juosten olisi kuitenkin Samperin kanssa tarkoitus jatkaa syksymmällä vetojuttuja, josko enstalvena myös hiihtoa - mutta ainakin jäniksen rooli samperille sopii mainiosti :)
Katottiin sellainen lenkki että koirat pääsi välillä vilvoittelemaan uiden ja juoden. Kaiken kaikkiaan reissu oli loistava, pienestä eksymisestä huolimatta (koirien uintipaikkaa etsiessä.. :D) ja oli kiva pitkästä aikaa tehdä oikeasti jotain kehittävää koirien kanssa. Mennyt aika makoillessa koko kesä niiden osalta :)
keskiviikko 4. kesäkuuta 2014
Voiny hot spot.
Ylläri, arvatkaa kellä? No Samperilla tietysti! Veteraani päättää yllättää vielä ja kehittää itselleen tällaisen riesan, ensimmäistä ja toivottavasti viimeistä kertaa myös omassa historiassa tulee omilla koirilla saadaan tästä nyt siten kärsiä..
Tiistaina löytyi tämä mukava yllätys samperin korvan takaa. Ikinä en varmaankaan ole edes hot spottia livenä nähnyt niin että muistaisin sen, mutta pienen googlettelun jälkeen homma oli aika selkeä, tottakai se on meillä nyt, kun muita ongelmia ei yksinolon yms. kanssa ole. Hot spotista olen kuullut, että kerran riesa -aina riesa, toivotaan että näin ei ole ja perjantain trimmaus (kyllä, Samperista tule jälleen råtta) helpottaa ukon oloa.
Lisää hot spotista voitte lueskella täältä:
http://www.elainlaakariin.fi/koiran-hot-spot-eli-kostea-ihotulehdus/
http://www.aisti.info/fin/yleispraktiikka/hot_spot.html
Eipä sitten muutakuin leikkelemään karvoja ihotulehduksen ympäriltä. Onneksi kaveri tuli jeesailemaan hommassa niin sai varovasti leikattua sillä välin kun toinen piti Samperista kiinni. Yllättävän hyvin samperi otti koko touhun eikä ainakaan vaikuttanut erityisen kivuliaalta operaatiolta..
Kun karvat saatiin hot spotin ympäriltä leikattua, niin haavaan vain bacibactin puuteria ja odottelemaan tuloksia, niin ja tötterönhän samperi saa taas luonnollisesti päähänsä ettei pääse tuota korvantaustaa enempää rikkomaan.
Että sellasen uintikiellon sitten päätti Samperi pistää näin kesän alkajaisiksi pystyyn.. Onneksi nuo paranevat kuitenkin kuuleman mukaan suhteellisen nopeasti ja niitä pystyy tulevaisuudessa välttämään helpommin kun saa ukolta karvat pois ja muistaa kuivata hyvin aina uinnin tms. jälkeen ettei vain pääse hautumaan ja kehittämään moisia vaivoja enää uudestaan..
Että näin meillä :)
torstai 22. toukokuuta 2014
Rytmiä ei paljo perhelomat kinostele.
Vapaapäivä, aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja auto käytössä, voiko siis parempaa ideaa olla kuin koirien kera rannalle lähteminen? Jos Kankaanpäässä asumisesta pitäisi jokin hyöty löytyä, niin se, että suhteellisen lähellä on Yyterin hiekkarannat! Yyterissä on myös aivan mahtava koiraranta josta olen kuullut monesti paljon hyvää, koirat pysyvät omistajiensa hallinnassa ja pääsevät vapaana mereen uimaan kuten myös hevoset ratsastajineen. Monen monta kertaa on pitäny lähteä tsekkaamaan ranta mutta aina se on vain jostain syystä jäänyt. Ei muutakuin kimpsut ja kampsut kasaan ja menoksi!
Voi vitsi mikä mesta se on! Sitä rantaa ihan oikeasti on sielä pitkän matkan verran, meressä saa kahlailla eikä ainakaan äkkisyvä yllätä nopeasti! Samperihan oli luonnollisesti ihan tulessa reissusta, merestä, toisista koirista ja uimisesta. Irti en rohjennut päästää ettei sekoteta kenenkään muiden koirakoiden pakkaa sekaan rynnimällä (meillä on ollu mun reissun jälkeen vähä erimielisyyksiä koirien kanssa tottelemisesta..) vaan pitkät liinat kaulassa kahlailtiin omalla porukalla.
Rytmi oli kyllä ihan toista mieltä reissun hauskuudesta.Jostain syystä se päätti, että se ei tykkää vedestä, se ei tykkää aalloista, ei rannasta, ei samperin eikä liiemmin meidänkään seurasta :D! Kyllä se mukana mereen tuli, mutta houkuttelemalla ja maanittelemalla.. Kun palailtiin rannalle istumaan niin se istui selkä meihin päin koko sen lyhyen ajan mitä rannalla makoiltiin. Rytmillä oli taas vaan ylimalkanen asennevamma kaikkeen -etenkin perhelomiin.
Mutta ehdottomasti on paikka mihin pitää lähteä uudestaan, ihan kameroiden kanssa! Tanjalla oli kamera mukana (tais mullakin vanha nikonin ryökäle laukussa olla sitä sieltä nostamatta..) ja postauksen vähäiset kuvat on siis tanjan käsialaa :). Rannalla oli meidän lisäksi muutamia koirakoita, joista osa oli irti ja osa kiinni. Hienosti kaikki vapaana olevat pysyivät omistajiensa lähellä eikä mitään rähinöitä vieraiden koirien kanssa tullut. Aivan mahtavaa, ihan tuli espanja mieleen <3 p="">
Ehdottomasti kyllä suosittelen tota yyteriä kaikille! Eniten harmittaa taas vaan koiraihmiset -koiran jätöksiä oli sielä sun täälä. Jos meille on oikeasti annettu tommonen ranta käyttöön, niin kerätkää ne jätökset ja pitäkää rannasta huoli niin että sitä voidaan käyttää myös tulevaisuudessa!
3>
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)








