Stellan kuulumisia

Stellan lähdöstä on kulunut nyt kohta puoliin kolme kuukautta. Huikean nopeasti aika on kulunut eikä fiiliskään ole ollut enää (no joo, helppo se on omalta osalta sanoa kun ei oma koira ollut..) haikea. Kaikenkaikkiaan Stella näyttää kuvistakin päätellen olevansa erittäin tyytyväinen elämäänsä maalla hevosten, kissojen ja aasin ympäröimänä :)

Stellaan tultiin meille tutustumaan, käytiin lenkkeilemässä ja koirien koulutuksesta sun muusta juteltiin Pirjon kanssa pitkät pätkät. Lenkkeilyssä haettiin tilanteita joissa Stella pääsi näyttämään "parhaat puolensa" jotta varmasti mikään ei tulisi yllätyksenä. Siitä sitten tämä meidän neiti muutti heinäkuun lopussa keskisuomen maisemiin, koeajalle tietysti ensin. 

Eniten jännitti tietysti se, että Pirjolla oli taloudessa ennestään jo toinen rotikka, hieman vaikeahkolla menneisyydellä oleva myöskin. Se, miten Stella ja tämä Api tulisi juttuun keskenään oli tosi vaikea sanoa, totuttelua vaatisi varmasti jonkun aikaa mutta toisaalta uskoisin Stellan turvautuvan mielummin uuteen koiraan vieraassa ympäristössä kuin "yksin jääden". Automatka oli sujunut huoletta ja hyvin, neiti oli todella innoissaan matkasta eikä reppana varmaankaan edes hoksannut mihin oli joutumassa -joka taas toisaalta helpottaa aina omaa mieltä että tyyppi ei hoksannut asiaa..

Koeaika meni paremmin kuin kukaan olisi uskaltanut edes toivoa! Rotikat löysivät keskenään yhteisen sävelen todella nopeasti, taisiko siinä mennä paripäivää (?) että olivat kavereita keskenään. Hevoset olivat Stellalle toki uus juttu, ja oli likkaa vissiin aikalailla jännittänyt kun häkin vieressä oleva tamma oli vieressä pyörinyt :) Nopeasti kuitenkin oli neito niihinkin sitten tottunut ja päässyt hoksaamaan ettei niiden aitaukseen välttämättä kannata mennä ;)

Kuulumisia vaihdeltiin tietysti koko koeajan aikana, ja tuntui että suuri kivi olisi pyörähtänyt sydämmeltä kun Pirjo tahtoi tuon neidin edelleen pitää ja omakseen ottaa -vaikka samalla järkyttävä haikeus tietysti valtasi mielen. Uudessa kodissa oltiin kuitenkin testattu jo kaikkia mahdollisia tilanteita Stellan varalta kuten ratsastajia jne.. Että mitään syytä miksi neiti ei olisi voinut tuonne kotiin jäädä, ollut.

Oltuaan ensin sovitulla, reippaan viikon koeajalla ajeltiin koko perheen voimin katsomaan miten likalla maalla sujuu. Mukaan otettiin tietysti neitokaisen loput tavarat, kauppakirjat sun muut jos paikka todellakin olisi yhtä hyvä miltä kuulostaa niin neitokainen saisi sinne jäädä loppuelämäkseen.

Ja olihan se. Stellan reaktio meidän nähdessään oli aika jäätävä, tai yllättävä pikemminkin. Heti, kun astuimme ulos autosta näimme koirat ulkotarhassa, koirista Api ilmoitteli meidän tulostamme ja Stella oli hiljakseen vieressä asiaa kommentoimatta. Lähemmäs mennessä sen häntä kyllä heilui mutta kaikki vastuu ja käytännönjutut hoiti Api ja Stella hieman kysyvästi tuli lähemmäs.

Voi sitä ilon määrää kun rotikat pääsi häkistä meitä moikkaamaan. Ihan huikea fiilis nähdä Stellaa!

Aikamoisesti toki ajatukset pyörikin päässä. Kun sitä näki "pidemmän" tauon jälkeen tietysti oli mielessä heti että eikö nyt mitään enää voitaisi tehdä, onko se pakko jättää tänne ja onkohan sen nyt niin kovin hyvä olla täälä ja tuhat muuta asiaa. Yksinkertaistettuna; "eikö sitä nyt vaan voisi ottaa mukaan".

Tunne kuitenkin varmistui sisälle mentäessä kun Stella alkoi "puolustamaan" meidän liinua hyökkimällä Apin niskaan. Toki niille oli koeajallakin tullut niitä pieniä kräniä leluista tms. ja Api oli aina ns. kaapin paikan näyttänyt ja Stella suosiolla luovuttanut, nyt kuitenkin Apikin siirtyi. Oli kiva huomata miten tilanne hoidettiin eikä jutusta tehty isompaa numeroa kuin se oli. Tilanne kuitenkin auttoi havahduttamaan siihen, että räjähdysherkkähän tuo neiti on meidän Liinun läsnäollessa eikä Stellan tulevaisuudesta vanhassa kodissa tulisi hullua hurskaammaksi..

Itse en valitettavasti huomannut lainkaan ottaa kameraa mukaan, olisi ollut huisia kuvia saatavilla :) Käytiin uimassa lauman kanssa, mukaan lähti nimittäin koirien lisäksi kääpiöhevosori Väinö jota minä sain talutella ja jonka kanssa kävin uimassa sillävälin kun koirat riekkuivat järvellä täynnä intoa. Kaiken tämän jälkeen palailtiin katsomaan kissanpentuja, juteltiin Liinun kanssa asiasta ja yhteistuumin oltiin sitä mieltä että kyllä neidin on paras olla sielä; maalla muiden eläinten keskellä ilman kaupungin stressiä ja osaavissa käsissä ja poru kurkussa sitä vieteltiin Stellan kanssa vielä hetki jos toinenkin -neiti ihanan tietämättömänä tilanteesta-kuten aina.

Kun paperit oltiin kirjoiteltu ja omistajuus oli nyt virallisesti siirtynyt, oli se silti helpottava tunne.

Lähtiessä neitokainen päätti vielä antaa viimeisen hyvästit lähtemällä juoksemaan automme perään, siitä kuitenkin varmasti varsin tyytyväisin mielin palaten uuteen kotiinsa.

Uskomatonta, että siitä kaikesta on kolmekuukautta aikaa! Stellan kohnotusta on toki ikävä, mutta ollaan Liinun kanssa ikuisesti kiitollisia Pirjolle ja koko sekalaiselle seurakunnalle neidin uudesta kodista ♥ Neidillä on nyt osaavammat kädet hihnan toisessa päässä, maita ja mantuja talsittavana ja kokonainen hevoslauma vahdittavana josta se on varmasti kovin ylpeä ja iloinen. Meidän ihana pieni "Sokka irti" Stella ♥

Unelmien koira

On helppoa omistaa unelmiensa koira ...

Tahdoin koiran. Sellaisen täydellisesti rotutyypillisen, kauniisti ja terveesti liikkuvan yksilön jonka luonne olisi täyttä kultaa. Se olisi pentuna utelias ja rohkea, sisäsiisteyskin hoituisi kuin itsestään jo pentuna. Se olisi tekeväinen mutta osaisi odottaa yksin työpäivieni ajan tuhoamatta mitään arvokasta tai muuta omaisuuttani. Se tietäisi heti mihin leluihin se saisi hampaansa iskeä ja mitkä ovat sitä varten jätetty esille. Kaikki välineet kuten hihna ja kaulapanta olisivat sille helposti laitettavissa, se tulisi pennusta saakka ensimmäisestä kutsusta luokse, ei lähtisi minusta liian kauas ja osaisi kulkea nätisti hihnassa.

Kasvaessaan täysin tasapainoisesti niin ruumiillisesti kuin pääkopallisesti, vietit ja niiden käyttäminen olisi tasapainossa eikä esimerkiksi metsästysvietti ilmenisi väärissä paikoissa vaan oikeissa hetkissä -oikealla tavalla. Se olisi ulkomuodoltaan täysin rodunomainen ja täysin terve. Oikea teräsvatsa -kuralla se ei olisi koskaan ja turkki kiiltäisi vaikka syöttäisin S-marketin Luppaa. Sen hermorakenne olisi kadehdittavan tasapainoista -ei turhia hötkyilyjä, arkailuja tai epäileviä asenteita uusia asioita kohtaan. Se palautuisi jännittävistä, pelottavista tilanteista nopeasti eikä kehittäisi itselleen pelkotiloja.

Pentuajan muututtua murrosikään se välttäisi mörköilyt, ei kokeilisi rajojaan tai aiheuttaisi minulle harmaita hiuksia. Sen pää kehittyisi ihanteellisella tavalla tasapainoiseksi koiraksi -juuri sellaiseksi kuin halusin! Koko sen eliniän se osaa kulkea hihnassa, ei räyhää, ei vedä, ei karkaile, tulee juttuun kaikkien kanssa ja sillä on juuri oikeassa suhteessa halua miellyttää minua. Kaikista tilanteista koira kääntyisi juuri minun puoleeni eikä esimerkiksi vierestä sinkoavien pupujen perään.

Harrastaisin sen kanssa vepeä, taakanvetoa ja agilityä. Niistä erityisesti agility olisi meidän tavoitteellinen harrastus vaikka koiranihan pärjää noissa kaikissa erittäin hyvin ja motivoituneesti. Lisäksi sen rakenne ja luonne kestää nuo kaikki lajit täydellisesti ja se nauttii jokaisesta harrastuksesta mihin sen tahdoin! Luonnollisesti harrastukset joita en voisi kuvitellakaan harrastavani, haku, jälki ja tottis eivät myöskään ole koirani mieleen vaan se nauttisi juuri niistä harrastuksista joita minä haluan harrastaa.

Se kiintyisi minuun ja tunne olisi kuin se lukisi ajatuksiani koko ajan. Se toimii kuten unelma tekemättä hätiköimättömiä päätöksiä kuunnellen ohjeistuksiani tarkasti. Vapaanahan se kulkisi aina -hihnaa meidän ei tarvitse käyttää koska välillämme vallitsee papukaijamerkin ansaitseva kontakti moitteettomasti. Koira kuuntelee minua eikä sillä olisi tarvetta lähteä erilaisten häiriöiden perään koska se vain tietää kouluttamatta että juuri minun lähelläni on paras paikka.

Minulla olisi koira jota kaikki ihailisivat sen käytöksen vuoksi. Tilanteessa kuin tilanteessa se hurmaisi niin lapset kuin vanhukset, niin kyläillessä kuin ruuhkabussissa. Sairastellessani se käpertyisi viereeni kuin sanoen "sinä sairastat nyt, ehdimme lenkkeilemään sitten kun sinä pystyt". Se olisi siinä uskollisesti niin kauan kunnes vointini on tarpeeksi hyvä viemään sitä lenkille.

Se vanhenisi terveenä, loistaen kilparadoilla ollen samalla kotona täyden kympin koira. Sen terveydessä ei 15 vuotiaanakaan ole mitään moitetta, se kirmaa yhtä onnellisesti, hallitusti ja tottelevaisesti kuin kaksitoistavuotta sitten kuunnellen jokaista kehoitusta, käskyä ja pyyntöä jonka sille suustani päästän. Viisitoistavuotta eikä minun ole tarvinnut kertaakaan siivota sen jätöksiä matolta, tai hakea vakuutuksesta rahoja eläinlääkäriin saatika ostaa uusia kenkiä tuhoutuneiden tilalle. Kaikki nämä vuodet pelkkää Hurraata!

mutta arvokkaampaa ja tärkeämpää on omistaa hankkimansa koira sen koko eliniän..

Portugalinvesikoirani on nyt kahdeksan vuotta. Sillä on erittäin herkkä maha ja jätöksiä siivotaan matolta silloin tällöin edelleen. Laskuja on kertynyt viime vuosian aikana mattopesuista, erilaisista ruokakokeiluista, koulutusavuista, eläinlääkärilaskuista, toisille tuottamistaan vahingoista ja vakuutuksesta joka on hyödyllinen pojan karkaamisten varalle.

Viimeksi tässä kuussa se on ottanut omia lähtöjään karaten, lähtenyt metsässä rusakon perään "SEIS" käskystä huolimatta ja vetänyt hihnassa vieraan koirakon luo. Sen on tuhonnut omaisuuttani enemmän kuin uskallan laskea, olen saanut varoituksia sen haukkumisen vuoksi puhumattakaan syyllistävistä katseista jotka kertovat että koirani ei osaa käyttäytyä. Se pelkää monia asioita ja on mestari luomaan itselleen pelkotiloja. Kovan äänen ei tarvitse olla raketti tai ukkonen, joskus riittää lattialle tippuva kahvikuppi.

Ei ole kulunut muutamaa päivää kun se varasti ruoat keittiöstä ja oli varmaan mutustellut niitä hymyssä suin ollessaan yksin. Sen piippaaminen on hermoja raastavaa, sen reppanan pääkoppa ei pysy kasassa jos autosta näkyykin puita ja voisi olla vinkkinä metsään pääsemiseen. Oikeastaan siihen piippaamiseen ei tarvita edes puita. Eikä autossa matkustamista -Samperi nyt vain piippaa.

Se on kahdeksan eikä nuku yksin. Ei ole kauaa kun se murtautui koirahuoneesta sänkyyni yöllä hajottaen matkallaan koiraportin ja herättäen koko talon.

Uskollinen se on. Kaikille. Pyytäessäni sitä sohvalle viereen, se loikkaa luultavasti jonkun muun kainaloon jos mahdollisuus siihen on. Se tulee luokseni jos pyydän eikä liian suuria häiriöitä ole havaittavissa. Sen tekemistä ratkaisuista näkee että minkään tapaista järkeä sillä ei ole, kehnojen viettiensä varassa toimiva kapistus. Se ei osaa käyttää nenäänsä ja menee metsässä paniikkiin eksyttyään.

Mutta se on mahtava koira. Vikoineen päivineen voin sanoa, että tuo pieni, itkevä portugeesi on yksi maailman mahtavimmista koirista. Samperi on nimensä veroinen toveri jonka hyviä puolia on rajaton määrä ja ne vaatisivat ihan oman postauksensa. Sille ilmestyi mittariin juuri kahdeksas vuosi, toivottavasti monta vuotta on vielä jäljellä!

Ei Samperi ehkä mikään unelmien koira ole, mutta se on minulle täydellinen unelmieni täyttymys. Minulle ei tulisi mieleenkään kutsua sitä hyödyttömäksi tai laittaa kiertoon sen "minulle sopimattomien" ominaisuuksien vuoksi.

Samperikin olisi ansainnut paremman, kärsivällisemmän ja osaavamman omistajan. Tässä sitä kuitenkin ollaan, kahdeksan vuoden jälkeen vahdaten Samperin pentukuvia <3

Ps. Ei me olla unohettu Samperin synttäreitä, niitä juhlitaan viikonlopppuna <3

Kierrätys koirienkin nykypäivää?

Minulla -kuten monilla muillakin on tapana stalkkailla apulan, torin, keltaisen pörssin ja muiden nettipalstojen myydään palstoja. Koiria kierrätetään valtavat määrät. Viime viikon liikuntapäiväkirja laittoi miettimään niin omien koirien tilannetta. Eikö minulla todella ollut aikaa? Eikö päiviä olisi voinut järjestää toisin niin, että ehtimiseni ja jaksamiseni olisi riittänyt myös koirien liikuttamiseen ja aktivointiin? Paljonko on liian vähän ja miten kauan koira kestää vähäisen liikunnan? Koska olisi ajankohtaista miettiä koirastaan luopumista?

Kun olen etsinyt koiraa ja lukenut rotuyhdistysten tekstejä, lukee järjestäen kaikissa että "oletko sitoutunut uuteen perheenjäseneen parhaimmillaan 15:ta vuodeksi?" Sitä hoetaan ja kirjoitetaan mutta miten monelta se jää oikeasti lukematta koska älytön määrä koiria on koko ajan etsimässä uutta "loppuelämän" kotia. Kerran kiertolainen, aina kiertolainen pitää surettavan usein paikkansa koirien kohdalla. Ja se on niin surullista!

Ymmärrän, että joskus on parempi luopua koirasta. Tulee oikeasti sairauksia joiden vuoksi on mahdotonta taata koiralle sen ansaitsemaa elämää. Lapset sairastuvat, kohtelevat koiraa kurjasti tai koira ei pysty elämään stressitöntä elämää lasten keskellä. Koira kuitenkin pystyisi elämään mukavaa elämää 90% tapauksista. 99% tapauksista ratkeaisi sillä, että lapsia opetettaisiin käyttäytymään koirien kanssa oikein. Vanhemmat eivät vain viitsi tai osaa. Eikä haluta hakea apua, on yksinkertaisempaa etsiä koiralle -jälleen kerran, uusi loppuelämän koti.

Koira muovautuu, se oppii muokkaamaan käytöstään ja selviytymään, sen vaistot laittavat toimimaan niin. Se että koira kestää kotien vaihtelut ei tee siitä koiralle normaalia. Sillä ei voi puhdistaa omaatuntoaan että koira selviää siitä "helpommin kuin omistaja".

En halua syyllistää ketään koirastaan luopuvaa ja jos ehtisin, tekisin enemmän töitä kodinvaihtajien kanssa jotta niiden ei tarvisi päätyä kiertolaisiksi. Monet ongelmat ovat ratkottavissa mutta niitä ei valitettavasti ratkota vaan koira kiertää ongelmineen kodista kotiin.

Koirat ovat käyttötavaraa, ne ostetaan jotain tiettyä harrastusta silmällä pitäen -odotetaan näyttelytähteä, suurta suvunjatkajaa, agilityliitäjää, johtajakoiraa valjakkoon, mitaleita keräävää pelastuskoiraa. Aina ei mene nallekarkit tasan -koiran rakenne prakaa, ulkomuodollisesti se ei olekaan näyttelytähti, luonne ei sovi rankkaan harrastukseen tai se on liian hidas. Se on kenties kiva koira -mutta ei sitä mitä varten se on ostettu.

Mitä silloin tehdään? Miten julmalle ihmiselle tulee edes mieleen laittaa koira monttuun tai kiertoon? Seliselejä on paljon; "koira on tyytyväisempi toisaalla", "Näin on koirallekin parempi". "Pääseepä mukavaan harrastelijavaljakkoon", "Nyt sille tarjotaan sen ansaitsemaa aikaa" ja muut höpönlöpöä. Kyllä, niin saattaa olla mutta miksi kukaan ottaa koiraa jos ei ole valmis elämään sen vikojen kanssa? Minulle ei tulisi mieleenkään luopua koirasta joka ei ollutkaan suunnitelmieni mukainen. En ota viittä koiraa kerralla ja oleta että kaikki niistä ovat sitä mitä oletan niiden olevan tulevaisuudessa. Joku niistä ei luultavasti ole jos on yksikään. Joku niistä saattaa olla kehnompi ja soveltuvampi vaikka toiseen harrastukseen, toisenlaiseen työhön. Silloin mietitään mitä tehdään ja järjestetään homma niin että se toimii.

Neljän eritasoisen koiran kanssa eläminen on hanurista -kyllä minä sen tiedän. Mutta ken leikkiin ryhtyköön se leikin kestäköön. Missä vaiheessa harrastaminen on tärkeämpää kuin koira?

Koirien kanssa harrastaminen on mahtavaa ja ilman muuta jos se on vielä tavoitteellista -niin mikäs sen mahtavampaa! Kunhan omistaja sekä koira nauttivat siitä mitä pääsevät tekemään on tärkeintä. Kilpailuissa pärjääminen on vain kiva bonus ja kannustin. Miksi homma on kääntynyt väärinpäin?

Kun otetaan koira ennenkaikkea harrastuksen vuoksi eikä sen oikean syyn, koiran vuoksi tullaan siihen ongelmaan että jos koira ei täytäkään omistajan toiveita siitä tulee turha. Yksinkertaisesti turha harrastusta ajatellen, silloin helpointa on etsiä sille uusi "parempi" koti. Monet harrastukset tekevät hallaa koirillemme koska harrastuksista on tullut niin tärkeä että koira jää toissijaiseksi -se on vain väline jolla tehdään ja joka mahdollistaa koko touhun.

Yksi esimerkki kärjistämättä yhtään mitään, on harrastukset joissa vaaditaan suurtakin koiramäärää. Suuren koiramäärän pitäminen vaatii ensinnäkin tuhottomasti rahaa, kilpailuissa käyminen aikaa ja rahaa. Kisakuntoon treenaaminen aikaa entistä enemmän joka on aina pois kaikesta muusta, harrastuksista valjakkourheilu on havahduttanut minua eniten tähän tosiasiaan -koirien kiertolaisuuteen. Varmasti perässä tulevat kasvattajat jne.. mutta kyseinen harrastus on varmasti parhaimmillaan suuren valjakon kanssa. Jotta pääset oikeasti treenaamisen makuun -täytyy kotoa löytää valjakollinen koiria. Usein koiria haalitaan pienen ajan sisällä monta -tottakai koska kuume valjakkourheiluun iskee yhden vetävän koiran myötä halutaan nopeasti enemmän.

Tiedättekö mikä on nopein keino saada nopeasti toimiva valjakko? Ei kouluttaa itse johtajakoiraa -vaan ostaa valmis sellainen. Niitä myydään passelisti koska eivät vanhuuttaan pysy enää nuorempien, opettamiensa koirien vauhdissa. Tämä tarkoittaa sitä, että tuo mahtava johtaja (johtajakoiran luonne on aina erityislaatuinen) kiertää mahtavuutensa vuoksi kodista kotiin kiertolaisena (tai opettajana kuten alan konkarit kiertolaisuutta puollustavat). Entäpä jos minulla on vaikkapa neljä mahtavaa koiraa, tarvitsen vielä kaksi koiraa jotta valjakkoni olisi ihanteellinen? Olen laskeskellut että rahat riittävät juuri kuuden koiran pitämiseen ilman että koirien hyvinvointi, ruokinta ja äkilliset sairastumiset eivät kaada maailmaani ylösalaisin, kyllä -kuusi koiraa on määrä jonka pystyn pitämään.

Kahdesta uudesta koirasta yksi ei olekaan tulevaisuudessa ihanteellinen. Se ei ehkä vedä lainkaan, sen fysiikka tai pääkoppa ei kestä harrastustani. Minulla ei ole varaa pitää seitsemää koiraa mutta haluaisin kuuden valjakon. Helppoa, yksi kehnompi laitetaan kiertoon; harrastelijavaljakkoon, uusille omistajille joilla on tarjota sille aikaa, keksiä sen luonteelle sopivaa tekemistä. Koira laitetaan kiertoon "koiran parhaaksi".

Onko näin? Eikö tässä laiteta koira kiertoon omistajan parhaaksi? Omistajan ei tarvitse tyytyä viiden koiran valjakkoon, sen ei tarvitse pitää koiraa joka ei sovellu hänen haluamaansa harrastukseen, sen ei tarvitse ruokkia yhtä turhaa suuta eikä repiä mistään lisää aikaa yhden koiran erityisvaatimuksiin. Helpompaa on omistaa kuusi täydellisemmin omistajansa harrastukseen soveltuvaa koiraa. Ihan vain omistajan parhaaksi.

Eikö olekaan helpompaa antaa vaikeasti motivoitavaa roturisteytystä "osaavaan kotiin jossa jaksetaan kouluttaa koiraa" omistajan parhaaksi? Mikä tässä on koiran parhaaksi? Sille jo ennestään tuttu ihminen ei halua tai viitsi opettaa sille sen tarvitsemia asioita? Ei viitsi laittaa rahaa palkatakseen ulkopuolista apua koiransa auttamiseksi. Ei tule varmaan kenellekään koiran ostajalle yllärinä että koira vaatii koulutusta, aikaa ja vaivaa ennenkuin se on "valmis" unelmien koira. Tuleeko jollekkin yllätyksenä, että murrosikäinen koira on juuri silloin pahimmillaan mutta vaatii silloin huomattavasti enemmän kuin muissa ikävaiheissa? Kun koiran pääkoppa kehittyy murrosikäisenä lopulliseen muotoonsa -se laitetaankin kiertoon "koiran parhaaksi".

On helppoa omistaa unelmiensa koira, mutta arvokkaampaa ja tärkeämpää on omistaa hankkimansa koira sen koko eliniän.

Koo niinkuin Kodinvaihtaja

Nyt kun oma arki on tasainen, kahdesta koirasta muodostuva lauma on huomannut mikä ero on taas omalla "toimivalla" systeemillä ja millainen muutos kuvioihin tulee kun porukkaan sekoitetaan yksi kodinvaihtaja. Kuten aikaisemmin olen sanonut, Bono ei mulla edes projektina ollut, eikä ongelmakoirakaan liiaksi mutta se herätti taas muistelmia vuoden takaisesta oikeasta projektikoira Netasta jolla ongelmia oli, ja jonka kanssa arkea joutui radikaalisti muokkaamaan. Kodinvaihtajat ovat hienoja koiria, mutta onko se järkevä valinta koiraa hankkivalle? Netan kohdalla uusia kotiehdokkaita oli enemmän kuin laki olisi sallinut, silloin se laittoi minut vaikean paikan eteen; millaisen kodin kyseinen perhe voisi tarjota, tärkein; pärjäisivätkö he ja olisiko koti koiralle kuitenkaan se lopullinen?

Minä suosittelen aina ensimmäiseksi koiraksi pentua. Miksi? Pentu on aina puhdas taulu (karkeasti sanottuna). Sinä pystyt vaikuttamaan pitkälti siihen miten se aikuisena käyttäytyy. Remmirähjä, yksinolon ongelmat, sisäsiisteys, sosiaalisuus, itsevarmuus ja yleisesti käyttäytyminen on tuloksia siitä, miten koiraa on lähdetty viemään sen jälkeen kun se on ottanut ensimmäisen askeleen uudessa kodissaan. Kodinvaihtajalla on usein mennyt joku asia näistä päin persettä. Omistajan tietämättömyys ja välinpitämättömyys voivat ohjata koiran hyvinkin väärille urille. Kun koira on saanut hiihtää väärää latua jo kolme vuotta ollen täysi pommi.. Tässä kohtaa voi omistaja joko alkaa ammattilaisten avustamana hoitamaan ja ratkomaan ongelmia tai laittamaan ongelman kiertoon. Ei se kodinvaihtaja toivoton ole -mutta kaikkea muutakuin helppo!

Kodinvaihtajien viimeiseltä kodilta vaaditaan paljon. Sen paljon puhutun ja arvostetun kärisvällisyyden lisäksi. Kodilta vaaditaan oikeasti järjetön turvaverkko, rahaa, aikaa, taitoa, päättäväisyyttä, tasapainoista elämää, loistavat naapurit, ystäviä.. -sanoinko jo että rahaa?

Ensimmäinen virhe, jonka vanha koti kirjoittaa ilmoitukseen on "nopeasti uusi koti hakusessa, koira menee piikille" ja nönnönnöö. Tässä vaiheessa uusi omistaja tahtoo "pelastaa" koiran. Noin. Ja taas mennään samaan oravanpyörään. Entinen koti ei todellakaan kertonut kaikkia ongelmia, ehkä yhden sieltä toisen tuolta. Huomaat saaneesi arvaamattoman remmirähjän joka ei todellakaan osaa olla yksin. Se tuhoaa koko kodin ja huutaa naapureilta kuulon. Uskopois, vaikka omistaisit siitä kivasta kerrostalosta sen kaksion; sinut saadaan siihen pisteeseen että se lunastetaan sinulta tarpeen vaatiessa. Saatika vuokralainen -häätölappunen on yllättävän nopeasti odottamassa kotiin tuloasi. Mitä silloin tehdään; etsitään koiralle uusi koti. Ja taas mennään.

Mitkä ovat ongelmia joita pystyisit ratkomaan uuden perjeenjäsenesi kanssa? Minkä ongelmien takia se ei tule koskaan enää vaihtamaan sinun tarjoamaasi kotia vaihtamaan? Kestätö remmirähjän? Mahdollisen sairastelun? Kestätö arvaamattomuuden ja sen mahdollisesti tuoman pelkoagressiivisen käyttäytymisen? Miten olis eroahdistusta vielä kirsikkana kakun päällä?

Pääsääntöisesti uutta kotia etsivät koirat ovat tilanteessaan eroahdistuksen tai "eroahdistuksen" vuoksi. Eroahdistus on aina hoidettavissa ainakin siedettävälle asteelle mutta se vaatii aina pientä hoitoa. Eikä siihen tehoa sitruunapanta eikä sitä ahdistuneelle koiralle laiteta kaulaan muutenkaan. Miksi eroahdistuksesta kärsivät koirat etsivät uutta kotia? No naapureiden takia. Tässä vaiheessa sinä, kerrostalossa elävä, voisit miettiä onko sinulla resursseja hoitaa koiraa, maksaa sille hoitopaikka tai muutoin järjestää asiat niin, että koira ei taas etsisi kotia vihamielisten naapureiden vuoksi? Tämän takia, kerrostalo ei ole kodinvaihtajalle koskaan se paras vaihtoehto.

Aina tulee äkkilähtöjä, jonne koiraa ei voisi ottaa mukaan. On päivystyksiä hammassärkyyn tai katkenneseen jalkaan. Samantien kun lähdet ovesta, alkaa myös koiran huuto ja naapureiden hampaiden kiristys. Mieti asiaa ennen koiran kerrostaloon muuttoa, oikeasti.

Oletetaan, että naapurissasi on työtön 24/7 päivystävä koirahoitaja (Olis hieno tilanne muuten), mutta ennenkuin hän uskaltaa viemään koiraasi lenkille -sen pitäisi osata käyttäytyä. Se vetää ja se rähjää. Pahimmassa tapauksessa se nappaa jopa sinua ranteesta kun yrität kieltää sitä. Jaahas, mikäs tähän on avuksi? Ei muutakuin rahapussille ja maksamaan koirakursseja josko ongelma saataisiin hallintaan. Ja voin sanoa, se saattaa maksaa mansikoita isommilla paikkakunnilla. Lenkkien välttäminenkään kun ei oikein olisi ratkaisu -koira tarvii lenkitystä oli sinun sitä sitten mukava viedä tai ei.

Noniin, koiraan on sitten laitettu satoja euroja erilaisiin kursseihin ja sille naapurin hoitotädillekin on parit kahvipaketit ostettu kiitoksena. Mitäs nyt tapahtuu, koira sairastuu. Yep -mitä vakuutuksia noi sekarotuiset kodinvaihtajat nyt tarvis. Yks ihan hyvä olis hoitokuluvakuutuksen. Sekin muuten maksaa ihan kivasti, mutta pahimmillaan joudut pulittamaan huomattavasti enemmän kun koirasi ei uskonutkään tänne käskyä vaan kirmasi liikenteeseen joutuen nyt leikkaukseen joka sekin maksaa mansikoita.

Noin. Koira on hoidettu ja rahaakin on palanut kivasti. Onse kyllä kiva kun on koira. Varsinkin meille sinkuille kun on joku joka lenkin jälkeen lysähtää sohvalle katsomaan leffaa turre kainalossa. Pari kaveria alkaa yllyttämään viihteelle ja oikein innostut ajatuksesta -sinkkuna kun viihteelläkin tulee käytyä- ja alat laittautua ja valmistautua iltaan. Menet tuttuun tapaasi koputtamaan naapurisi oveen jotta koirasi pääsisi taas yökylään tuttuun ja turvalliseen paikkaan.

Kukaan ei avaa, ja toinen (se joka ei pidä koirastasi) tietää sanoa että naapuri lähti viikoksi sukuloimaan. Ei mennyt niinkuin strömsössä sanot, kun soitat muille ja selität miten leffailta pitkästä aikaa on varmaan ihan hyvä idea -täydet meikit naamassa.

Bono

Heh, muistan blogikirjoituksen vuodelta 2011, sitäkin paremmin Facebook päivitykseni "vuosi 2011 ja heti heti ongelmissa ;)". "http://ssamperi.blogspot.com/2011/01/pieni-ja-vikiseva-projektikoira.html"

Kyllähän mä olen jo päättänyt, että mun luokseni ei enää yhden ainoaa projektikoiraa tule vaikka miten palkitsevaa niiden kanssa touhaaminen onkin. Sattumankaupalla, oikeastaan -kaverin autokaupan ohessa tuli puhetta vuotiaasta afgaanipojasta jolle etsitään uutta kotia.. Koira kärsi pahasta eroahdistuksesta jonka johdosta omistaja oli saanut häädön ja nyt vaihtaa asuntoa -jonne koiraa ei voida ottaa. Tiedän, lopetusuhan alla olevia koiria on mielinmäärin -mutta vuotias, kaunis paperillinen afgaani? Kyllä meidän pieneen yksiöön sellainen mahtuu..

Sielä se sitten saapui. Ei niin pieni mutta vikisevä ja pienesti arkajalkainen karvapallo. Tottakai itseä hieman jännitti, vuotias leikkaamaton uros kahden muun leikkaamattoman uroksen joukkoon. Mutta kaikki meni loistavasti!

Ilta meni rauhaisissa merkeissä; kauheasti en poikaa noteerannut kun hieman arka oli -mutta nopeasti se sitten pääsi laumaan ja uusiin kuvioihin. Kyllähän sitä iltalenkillä hieman jännitti kolmen koiran kanssa. Painoa kun on reipas 50kg ja käsissä se 100kg ja vastaan tulee pieni räkötes niin siinä kävi monenmoista mielessä. Entä jos rättipää, neekeri ja portugalilainen saa kaikki yhdessä ajatuksen; "Hei jätkät, otetaan toi pieni ja valkoinen kiinni", niin mitä tekis 50kg painava muija lauman perässä :D?

Mutta kaikesta selvittiin; enemmän kuin kunnialla. Tuttavapiiristä löytyikin tyttö joka pääsisi laumaa työpäiväni ajaksi vahtimaan jotta poika ei joutuisi yksin olemaan, saatika että olisin uskaltanut jättää tän lauman keskenään tänne. Niimpä me nukuttiin kaikki neljä sulassa sovussa tossa sohvalla, ja hyvin mahduttiin :) Aikamoinen mammanpoikahan tuo rättipää oli :)

Koska mullakin kuitenkin oli tilanne mikä oli, muutto just saatu tehtyä, uusi asunto jonka johdosta uudet rutiinit työmatkojen ja koirien suhteen, ei ollut todellakaan tarkoitus että koira olisi mulla hetkeäkään enempää kuin olisi pakko. Ei edes treenissä -tällä hetkellä ei omat resurssit vain riitä. Katsotaan mitä tulevaisuus tämänkin pojan kohdalla tuo tullessaan :)

Tättärää mikä karvapallo!

Vuotias, eroahdistuksesta kärsivä afgaanipoika kaipailisi uutta kotia. Poika on paperillinen mutta pallivikainen joten näyttelytähdeksi siitä ei valitettavasti ole. Luonne muuten helmi, mutta tosiaan eroahdistuksen vuoksi uusi koti hakusessa. Jeesailen uuden kodin metsästyksessä ja väliaikainen hoitokotikin kuulostaisi enemmän kuin hyvältä (esimerkiksi päivähoitopaikka)!

Mikäli jotain tuttuasi koiruus kiinnostaisi, laitelkaahan mulle mailia niin välitän eteenpäin josko pojalle saataisiin uusi koti!

jonna@himpura.net




// pahoittelen myöskin vähäisiä päivityksiä, tässä tehtiin ahkerasti muuttoa koko joulun jälkeinen aika. Nyt on sitten viime sunnuntaina kamat saatu kannettua lopultakin uuteen kotiin ja vielä olisi edessä enemmän kuin paljon järjesteltävää ja vaikka mitä! Päivitellään päivitellään (niin ja nettikin olis jees).

Uusia kotiehdokkaita alettiin etsimään heti kun neiti tuli meille takaisin. Ilmoituksia laitettiin ensimmäistä kertaa esille, ja heti on tullut yksi ja tuhat kotiehdotusta!! Mahtavan kuuloisia perheitä, vieläkun osaisi karsia jyvät akanoista ja valita Netalle juuri sen oikean kodin.. Moni tahtoo tulla neitiin tutustumaan jo ensiviikolla. Olen aivan onnessani :)!

:: kodin tarjoajat huom ::

Koiraa ei luovuteta "kokeilukoteihin". Koiraa saapi tulla tänne katsomaan ja tutustumaan, mutta kokeiluun sitä ei anneta. Netalla ei ole meillä ilmennyt enää eroahdistusa, josko onko sitä suuremmassa mittakaavassa koskaan ollutkaan vai lienekö johtunut liikkumattomuudesta noissa entisissä kodeissa. Mutta riski on aina, että neidillä sellainen puhkeaa joten siksi kysynkin kotiehdokkailta onko kokemusta eroahdistus koiran kanssa treenaamisesta? Itse olen ilman muuta valmis auttamaan koiran kanssa tulevaisuudessa, mutta päävastuu ja mahdolliset valitukset taloyhtiöltä ovat tietenkin teidän harteillanne. Sen takia tahdonkin heti kysyä heti kättelyssä, onko mahdollisuus pitää ja treenata koira pois eroahdistuksesta mikäli ongelmia ilmenee?

Haluan kertoa netasta mielummin niitä huonoja puolia ja asioita joista en voi olla tulevaisuudessa varma jotta tuleva koti osaisi valmistautua "pahimpaan" ja sitten helpottua :). Netta oli ennen minulle treeniin tuloa nähnyt jo liikaa koteja, joten en anna sitä kokeilukoteihin lainkaan. Mielummin koteihin jotka ovat valmistautuneet keskeneräiseen koiraan jolla saattaa olla puhjeta myös myöhemmässä vaiheessa ongelmia. Itselläni tuo koira on ollut vasta kolmisen kuukautta ja luonne on tällä hetkellä mitä mahtavin, eikä ongelmia ole. Arkikäyttäytyminen on moitteetonta ja neiti loistaa treenikentillä. Mutta koskaan ei tiedä mitä tuleman pitää :)

Mikäli neiti ja sen tuomat vastuut kuulostaa mielestänne tästä huolimatta lupaavalta ja ongelmittomilta, ota ilman muuta yhteyttä sähköpostitse ja kerro tarjoamastanne kodista! Jutellaan sen jälkeen puhelimitse ja kasvokkain neidistä lisää!

Tää neiti loistaa treenikentillä, joten toiveena olis että löytyisi harrastava koti. Neiti rekisteröidään FIX -rekisteriin joten monet harrastukset ovat avoimia, ihan kisoihin saakka!

Uusi koti ei ollutkaan Netan paikka, uutta kotia etsitään jälleen!

Se onni ja autuus ei kauaa kestänyt, Netta muuttaa tänään takaisin kotiin. Sen kummemmin syitä erittelemättä, koiran parhaaksi tulla nopeasti takaisin ja aloittaa se oikean kodin etsintä. Lisää infoa tulossa myöhemmin.

Sen verran kuitenkin lisäyksenä, että koirassa ei siis vikaa ollut :)

Niin se aika vaan viuhahtaa ja uuteen kotiin muutto on pian!

Netta muuttaa nyt sit sunnuntaina uuteen kotiin! Papereita pitäis vielä huomenna vääntää ja ehkä joku ohjeentynkäkin sekä kaikesta siitä mitä ollaan tehty. Käskyt ja kaikki, niin ja madotustiedot ja muut pitäisi muistaa kirjottaa ylös. Toisaalta olo on helpottunut, Netta on ollut jo kuukaudenpäivät valmis muuttamaan uuteen kotiin -harmillisesti uuteen kotiin muutto on aina siirtynyt mutta kyllähän tuo on tossa laumassa hyvin menny. Toisaalta tietää että kyllähän tota nartun energisyyttä vielä ikävä tulee. Sekä mun että koko lauman!

Toisaalta taas ootan oman lauman normaaliin palautumista. Muuttuuko lauma ja miten? Huomaako koirista että yksi puuttuu vai onko asia niille ihan sama. Sanotaan ettei koira huomaa hetken päästä (varsinkin noin lyhytaikaisesta laumanjäsenestä) sen tietyn puuttuvan. Ne on kuitenki ollu Rytmin kanssa niinku paita ja perse, jännä nähdä!

Huippuluontonen narttupenikka. Valloittava ♥

Mummu kärsii valeraskaudesta taas urakalla.. Tissit täynnä maitoa ja niin vihasena jokaiikalle että! Nappas nettaakin tossa paripäivää sitten kunnolla kiinni. Meinas oikeen Netta alkaa antaan takasin (olis ollu ymmärrettävää) mutta lopetin sitten riidan. Muistoksi mummulle jäi oikein nätit sota-arvet, Netta ei saanu mitään jälkiä ja palautuki tilanteesta nopeasti. Nou hätä!

Huomenna lähtee koira-automme esko myöskin uuteen kotiin, eihän se leimasta läpi menny ja korjaukset maksais maltaita. Tilalle tulee vuoden leimassa oleva Lada -oikee kesäauto :D Siitä sit tuunataan varsin näppärä koira-auto :)

Nettaa :)

Poseerauksia ja pikkasen tottisreenin tynkääki. Mummuaki saatto kyl kiinnostaa et mitä pitää tehdä et sais nakkeja :)