lauantai 11. tammikuuta 2014

Koirien oma Big Brother 2014

Monesti on pyydetty kirjoittamaan Samperista ja sen eroahdistuksesta. Miten se saatiin "kitkettyä" ja millaista se elämä oikein oli eroahdistuskoiran kanssa. Voi kunpa vois oikeasti kertoa asiasta mennessä aikamuodossa! Jossain vaiheessa lupaan yrittää kirjoittaa Samperin tarinaa tarkemmin, kuitenkin meillä on ajankohtaisempikin ongelma. Nimittäin tuo miltein kahdeksanvuotias portugalilainen on jälleen hoksannut että yksinoleminen on yksi maailman kauheimmista asioista.

Samperin tuhoja erään lyhyen koulupäivän jälkeen muutamia vuosia sitten.
Mitään havaintoa ei ole miksi se on taas tällaiseen lopputulokseen tullut mutta tällaisen ratkaisun se on nyt jostain keksinyt. Samperin kanssa pitää aina muuttaessa ottaa tosi rauhallisesti yksin jäämisen suhteen, ja niin toimittiin tähänkin asuntoon muutettaessa. Yksinolemiset aloitettiin lyhyillä pätkillä ja niin että äijä oli väsynyt yksin jäädessään vielä monien kongien kanssa.

Pitkään aikaan ongelmia yksinolemisen kanssa ei ole oikeastaan ollut, osakseen myös siksi että koirat ovat mahdollisimman vähän keskenään ja osaan välttää tiettyjä asioita paremmin kuin ennen. Uuteen asuntoon muuttaessa harjoitellaan ja edetään tarkemmin niin ettei Samperille ehdi paniikkia yksinjäämisestä edes syntyä. Toki myös varmasti Rytmi auttaa omalla rauhallisella tavallaan asiaa, senkun voisi jättää päiväksi bussiin nukkumaan eikä se havahtuisi ennen ruokakipon kopinaa.

Kaikista surkein tilanne on se, että koira ehtii mennä jo paniikkiin. Se tuhoaminen on pikkujuttu ja useimmiten mukavaa puuhastelua keittiön roskisten ja ruoka-ainekaappien parissa. Pieni ruokien varastelu pitää mielen virkeänä ja jaksaa muistuttaa minua siitä että ehkäpä niiden kanssa olisi voinut tosiaan pidemmänkin lenkin aamulla tehdä. Oikeastaan oon enemmänkin kuin onnellinen siitä, että Samperi on lähtenyt tähän pikkuiseen puuhasteluun kaiken huutamisen, ulvomisen ja panikoinnin sijaan.

Kaikista paskamaisinta on, kun jostain kumman syystä homma meneekin täysin puun takaa tähän pisteeseen että tunnutaan olevan lähellä lähtökuoppia. Se kaikki koiran kokema paniikki ja stressi jo itsessään harmittaa ja surettaa. Siihen kaupan päälle pari kiukkuista viestiä naapureilta niin homma on kasassa. Ärsyttävintähän tässä on, että minulla ei ole mitään käryä missä vaiheessa ja miksi näin on päässyt käymään.

Koirilla on meillä huone (jossa ei mattoja sattuneesta syystä tällä hetkellä ole) sohvineen ja nukkumapaikkoineen jossa viettävät yksinoloaikansa. Myös yönsä aina silloin kun minä en kaipaa jalkojen lämmittäjää sängyssä joten huone sinänsä on aivan tuttu eikä yksinolon pitäisi olla mikään ongelma tässä vaiheessa. Reippaan kuukauden Samperi on tehnyt kuset ja paskat sisälle (oi karvalankamatot ja niiden pesemisen ihanuus!) lähes tulkoon aina yksin jäädessään.

Alkujaan mietin, että sisälle sontiminen on vaan kesän peruja kun äijä kipuili mahansa kanssa, matoille paskomisesta pääsi ehkä kehkeytymään sille vain huono tapa joka jäi päälle vaikka kipuja tai muitakaan mahaoireita ei näy ukolla olevan. Jossain vaiheessa huomasin että äijä on stressaantunut mun saapuessa kotiin -se ei rauhoitu millään ja käy totaalisesti ylikierroksilla joka poikkeaa siitä "normaalista" iloisuudesta kun tulen kotiin. Se on saattanut olla levoton ja piippailla vaikka kämppis olisi kotona niiden kanssa jne..


Meillä on kuitenkin aivan ihania naapureita joten sitä viimeistä naulaa arkkuun ei ole naulattu (tai sitten meillä on vain paksut seinät) kun mitään ääniä meidän kämpästä ei kuulemma ole kuulunut. Aloin kuitenkin epäilemään tätä asiaa koirani tuntien ja jätin puhelimen tilannetta kuvaamaan ollessani n. puolituntia poissa. Eikä tuo videomateriaali mitenkään kauhean mieltä ylentävää ollut. Ensinnäkin Samperi ei todellakaan ole rauhassa kuten ennen ja levottomuus siirtyy myös Rytmiin joka muuten on aina ollut hyvin rauhallinen ja nukkuu omassa rauhassaan sohvalla tai luita kalvaten (postauksen alla löytyy pätkä videosta).

Siitä paikasta lähdinkin kaupoille ja ostin ison kasan broilerin siipiä, kongit on heitetty täytettynä pakkaseen ja paketista revitty LifeCam HD-5001 asennettuna. Ny on oikein agenttitouhut, kamera on viritetty vanhaan läppäriin ja saan kameran kuvan äänineen näkymään puhelimeen -olin sitten missä tahansa. Että oikein näppänä viihdeohjelmahan tämä on, koirien BB alkakoon :D!


Nyt on testattu myös uutta kameraa, päästy todistamaan Samperin paskomista ja kusemista, haukuntaa ja piippaamista, Rytmin turhautumista ja luiden syömistä. Ensimmäisessä testissä oli, että jätin jätkät yksinään kongien kanssa, Samperi soi kaikessa rauhassa omansa tyhjäksi, nousi ylös, paskasi ja aloitti piippaamisen/haukkumisen. Että tässäpä meillä ongelmaa kerrakseen ratkottavana! Hyviä vinkkejä otetaan vastaan, nyt koitetaan vain saada äijä rauhoittumaan, olemaan hiljaa ja rennosti. Mihinkään lääkehommiin tässä ei kuitenkaan olla lähtemässä edelleenkään. Toivotaan vain hiljaa ja hartaasti että naapureilta vielä hippasen irtoaa ymmärrystä ja Samperi hoksaa taas pian että yksinolemisessa mitään ongelmaa loppujenlopuksi olekaan.


Onko moni muu kuvaillut koirien yksinoloa, mitä videoilta on paljastunut?

Kesken on myös postaus toivotusta vetojutuista (tarkemmin canicrossista) ja vaikka mitä muuta. Niin ja omistajan lomakin hupenee kun koulukin alkais maanantaina, jännittää!

12 kommenttia :

  1. Meillä etsitään yksinollessa ruokaa. Pikkuveli yllätti Maisan meidän ruokapöydältä, toistamiseen, vaikka pöytä on tyhjä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kans kehitelty aina yhtä sun toista tekemistä noille. Samperin kohdalla tuntuu kuitenkin olevan aikamoista sattumankauppaa tarttuuko mihinkään tekemiseen vai alkaako huutamaan jos tilanne on päässyt oikein pahaksi.. Tässä vaiheessa ainakin on (vielä) pystynyt syömään yllättävän hyvin, joskaan videolla olevat putkiluut eivät taas kiinnostaneet lainkaan.. Tosi ärsyttävä vaiva..

      Poista
  2. Kuvailin Teppoa silloin kun se oli pentu ja onneksi kuvailin - tallessa on edelleen video, jolta näkyy, miten pieni raukka sai varpaansa murrettua yritettyään aidan yli :( Pelkäsin tämän jälkeen, että koira alkaisi jotenkin stressata yksinoloa satutettuaan itsensä niin pahasti, mutta onneksi mitään ongelmia ei tullut silloin eikä ole tullut myöhemminkään :)
    Tsemppiä yksinolotreeneihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, mutta onneksi ei tosiaan alkanu yksinoloa stressaamaan! Rytmille on kanssa tapahtunut yhtä sun toista kun se on ollut yksinään -kehittäväinen pentu kun on ollut mutta onneksi sille ei ole tullu mitään kammoja vaan tosiaan nukkuu kaikessa rauhassa vaikka seinät murtuis (ellei kivenlohkare sattuis tipahtaan ruokakippoon xD) :)

      Poista
  3. Täällä yksi koiraansa kuvannut joka ottaisi myös mielellään neuvoja vastaan. Meillä ei ole tarvinnut koiran olla vähään aikaan yksin, mutta aiemmin kun se oli esimerkiksi 6 tunnin päiviä, niin ne meni piipatessa, haukkuessa ja ulvoessa ja valtavan stressin vallassa. Myös pomotusta alkoi sen suhteen, että ei meinannut antaa ihmisten poistua kotoa (pyrki väkisin ovien samalle puolelle). Voin siis täysin jakaa tuon kurjan tilanteen tuntemukset ja itse olen välillä ollut myös todella stressaantunut tilanteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä niin pa***maisia juttuja :/. Meillä onneks tää ei oo eka kerta niin jotain ehkä saadaan vanhoin keinoin aikaseksi ja kitkettyä pois tota paniikkia.. Aloin kirjottelemaan eroahdistuksesta omaa postausta ni toivottavasti saat niistä vinkkejä jotka ainakin meillä on auttanut aikanaan (ja on auttanut hieman nytkin) :)

      Poista
  4. Ihana blogi teillä, näitä on aina niin kiva lukea :) Innolla odotellen tuota vetojuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tämä kiittää ja sai uutta puhtia vetojutun kirjottamiseen :)!!

      Poista
  5. Heippa! Oletko ajatullut koittaa Thundershirtiä? Mustista ja Mirristä saa ostettua ja Petenkoiratarvikkeesta. Itse en ole kokeillut, kun ei ole ollut tarvetta. Tuotteessa on (ainakin ollut) tyytyväisyystakuu jolloin rahat saa takaisin jos ei toimi. Jotkut ovat opettaneet paidan tarkoittavan rauhallisuutta jolloin yksin jääminen on helpompaa. Paidan teho perustuu BATiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa mietin sitä jossain vaiheessa kun hommattiin kyseinen paita siskon koiralle. Siskon koiralla mitään merkittävää apua siitä ei ollut mutta tosiaan eipä tuossa mitään menetä vaikka kokeilis, kiitos vinkistä :)!

      Poista
  6. Oletko kokeillut Adaptil -tuotteita? http://www.mustijamirri.fi/tuote/adaptil-(ent-dap)-haihdutin-haihdutin-ja-pullo-48-ml/002573/ Tämä feromoni haihdutin toimii monilla, mutta ei valitettavasti aivan kaikilla koirilla. Mutta kannattaa varmasti kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kokeiltiin aikanaan mutta varmaankin liian myöhään koska apua siitä ei ollut.. Samperi oli jo ehtiny kehittää itelleen niin vakaan paniikin yksinjäämisestä että varmaan sen takia ei tosiaan toiminut. Oon kyllä kuullu että tosi monilla tuo on auttanut :)!

      Poista

Rähinäryhmä kiittää palautteestasi!
Valvonta käytössä että huomataan kaikki kommentit :)