tiistai 13. elokuuta 2013

Ihana kamala videokuvaus.

Olette varmasti moni kuullut siitä, miten hyödyllistä on kuvata omia treenejä? Kyllä, se on hyödyllistä. Erityisesti silloin kun apuohjaajia ei ole koulutustilanteissa kertomassa virheitä joille itse on sokaistunut ja toistaa kerrasta toiseen vain siksi ettei tiedä tekevänsä niitä. Treenejä kannattaa toki kuvata vaikka apuohjaaja on paikalla, videoista näkee virheensä itse ja ne tulevat selkeämmiksi omassa päässä ja niitä pystyy paremmin välttämään tulevaisuudessa. Viime treenien kuvauskerrasta (ellei Samperi oluttölkin noutoa lasketa) on rutkasti aikaa joten kuvasimpa treenit tänään (oi, tämä ihana älypuhelinten aikakausi!), tai siis rytmin treenit koska samperin kanssa ei oltu kuvausalueella...

Miksi kuvaaminen tai apuohjaajien käyttö on joskus tärkeää?
Meillä ei treeneissä kuvata suorituksia, mutta esimerkiksi katsekontaki harjoituksessa meillä oli laskijat viime viikolla kotiläksyjä tarkistettaessa. Kouluttajat huomasivat merkittäviäkin asioita -liian hitaita palkkioita, vääristä asioista palkkaamisia ja oikeista asioista palkatta jättämisiä. Tämä oli helppo toteuttaa kahden apuohjaajan voimin. Kun treeni alkaa -toinen laskee palkat ja toinen koiran reaktiot (tässä tapauksessa katseet), huomattiin että monella ohjaajalla on parannettavaa palkkaamisessa! Koiran reaktioita saattoi olla jopa 15, mutta palkkauksia vain seitsemän. Koira sai siis vain puolesta toiminnastaan palkan vaikka teki aivan oikein. Alussa on hyvin tärkeää että koiraa vahvistetaan kaikesta oikeasta käytöksestä jonka se tekee.

Vihjeet ja vahvisteen suunta?
Kuten aikaisemmin mainitsin pikkusiskoni kurssista ja sielä käydyistä mekaanisista harjoituksista ilman koiraa, ei ne todellakaan tekisi pahaa itsellekään aika-ajoin! Koiralle ei ole tarkoitus opettaa että ruokapussin rapina, taskussa oleva käsi tai treeniliivi (johon esimerkiksi meidän koirat on ehdollistunu) tehdään töitä ja tarjotaan toimintoja. Esimerkiksi junnujen arkitottiksessa kouluttajat oppivat nopeasti muita seuraamalla miten toisten koirat saattoivat seurata pelkästään nakkia (ja sen voimalla katsahtaa omistajaansa), tai käden liikettä. Olisikin hyvä opetella palkkaamaan oikein ja tässä vaiheessa pitää sanoa että mitä vähemmän välineitä -sitä helpommin se onnistuu!

Ensinnäkin tässä eilen kirjoittamassani haasteessa ei ole tarkoitus antaa koiralle vihjettä koska kyse on käyttäytymismallista ei käskystä (jossa vihjeenä tulisi olemaan esimerkiksi käsky "istu" tms.). Vaan puhtaasti tarkoitus on saada koira tarjoamaan jonkinlaista toimintoa -tässä tapauksessa sitä katsetta. Ennen palkkausta olen kuin patsas enkä anna vihjeitä äänin, katsein, käsien liikkein tai muuten ruumillani. Seison vain suorana ja odotan koiran tarjoavan minulle haluamaani toimintoa.

Koira katsoo minua käsien ollessa sivulla (naksutin toisessa kädessä) - koira katsoo minua, naksautan/kehun -  nostan käteni sivulta taskuun, palkkaan koiran ja siirrän käteni uudestaan suoraksi sivulleni.

Jälleen, helppoo on kuin heinän teko! Tai ei sittenkään kun pitäisi olla nopea, olla ennakoimatta ja varmistaa ettei koira saa vihjettä toimintaansa. Tähän minunkin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.

Käsissäni on siis kuitenkin vain kello (vain alussa), naksutin ja palkka. Vielä hallittava määrä siis välineitä. Entä kun kuvaan tulee vielä hihna ja vaikkapa kosketuskeppi? Opetelkaa siis välineiden käyttö ensin ilman koiraa ennenkuin otatte koiran mukaan harjoituksiin! Vaikka välineurheilua tämän ei ole missään nimessä tarkoitus olla, varmistakaa että varusteenne mahdollistavat nopeat palkkaukset! Pakastepussista taskujen uumenista on hyvin vaikeaa löytää herkkuja sillä sekunnilla kun pitäisi, tarkista varusteiden toimivuus aina etukäteen ilman koiraa :)

Niin ja sitten siihen meidän tämän aamuiseen treenivideoon, aloitin itse haasteen tänään ja kyseessä on siis ensimmäinen treenimme Rytmin kanssa aamulla lenkkeilyn jälkeen. Videosta on myös aika helppo laskeskella toistoja; videota lataillessani laskin että Rytmi olisi tarjonnu minulle 15 katsetta joista palkkasin vain 14. Lisäksi Rytmi syö aika harkiten ja kaukaa (luulee mua varmaan tampereen koiramyrkyttäjäksi) joka hidastaa palkkausta melkolailla. Samperin kanssa saatiin minuutissa 21palkkausta.



Niin, ja nakit ei ole tässä käteviä. Tai ainakin kahden koiran kanssa ne kuluu aika nopeasti! Taidetaan alkaa mekin pitkästä aikaa arvottamaan tuota ruokaa ja tienata ruoka näiden juttujen kautta, tosin maksapasteijakin saattais toimia tässä kohtaa ihan hyvin.. Lisäks nakit liimautuu sormiin niin että ainakin Rytmin pitää viedä koko käsi ennenkuin se saa sen siitä irti.. Mitäs te käytätte palkkana? 

4 kommenttia :

  1. Laumapalkkaa.
    Leikkiä (pallo, patukka, rätti).
    Ruokapalkkana: kuivaruokaa, broiskun sydäntä (keitettynä ja paloteltuna, ei suttaa niin pahasti), koiranmakkaraa (suttaa niin pahuksesti), nakkia, lihapullaa, jauhelihapihviä, kurkkua (se kasvi, ei kurkku/kaula), ohjaajan sormia (pentu on vähän ahne)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kanssa ollaan käytetty paljon leikkimistä palkkana. Mä en tiedä onko mun koirat jotenki vähä maalaisjuntteja, välillä tuntuu että mitkään kanat tai maksat ei uppoa -nakki on aina nakkia :D! Toi kurkku kuulostaa kyl hyvältä, tosin onkohan miten liukasta kans käsiin -mut täytyy ehottomasti kokeilla, kiitti vinkeistä :)!

      Poista
  2. Oi, onpa teillä kätevän näköset nuo treenit :D Pitääpä ylihuomenna ottaa meidänkin treenit videolle, kun kerkiän. Meillä palkkana oli tänään ihan nappulat, juurikin päivän ruokasatsi. Kuivanappula tuppaa vaa tipahtamaan ja kolisee lattialla ja sitte koira hakee sitä ja puoli minuuttia menee kun sinä herkkua kaivetaan jostai kaapin alta :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo nappuloiden tippuminen on suosta! Varsinki tolla vesikoiralla menee koko minuutti sen tippuneen nakin etsintään.. Otetaan kyllä kans noi kuivanappulat testiin, ne ei ainakaan lipsu omista sormista :D

      Poista

Rähinäryhmä kiittää palautteestasi!
Valvonta käytössä että huomataan kaikki kommentit :)