maanantai 19. elokuuta 2013

Eipä ole meillä säihkysilmiä mutta ompa asunto!

Huisin ihania uutisia! Me on päästy tuotetestaajaksi!
Unessa haki tuossa aikaisemmin bloggaajia tuotetestaajiksi ja jes, me päästiin mukaan! Odotellaan vielä innolla tuotetta mikä saadaan testiin, sitä sitten kokeillaan arjessa ja raportoin blogini kautta miten tuote toimii -toimiiko ollenkaan ja kannattaako sitä ostaa. Toki Unessahan on meille tuttu firma, ja monia tuotteita ollaan ostosteltu ja hyviksi koettu. Raportoin heti minkä tuotteen saan testiin! Te muutkin voitte klikkailla sillä välin itsenne ostoksille alla olevasta bannerista:


Elämä osaa olla aikamoisia käänteitä täynnä, myös meillä. Mehän muutettiin tosiaan tuossa pari kuukautta sitten takaisin Tampereen hervannan ihanaan vilinään kahdeksanteen kerrokseen. Muuttoa tehtiin sinne 150kilometrin päähän urakalla ja laatikot purettiin. No koska olen kuitenkin Jonna -ei varmaankaan tule yllätyksenä että muuttopuuhia ollaan tässä taas tehty koko viime viikonloppu, nimittäin Kankaanpäähän! Meillä tosiaan kävi pikkunen kämmi ton tampereen kämpän kanssa (kimppakämppä jossa olin alivuokralaisena), päävuokralainen oli sanonut kämpän irti eikä vuokrayhtiölle käynytkään se että olisin jäänyt siihen uuden vuokralaisen kanssa. Kaverini oli kuitenkin ehtinyt jo oman asuntonsa myös irtisanoa ja näinollen myös Tanja oli vailla asuntoa 1.9 alkaen. Ei muutakun kamat kantoon autoon ja tavarat piti viedä väliaikaisesti (taas) karviaan odottamaan sitä omaa kotia... Matkalla kuitenkin poikettiin Kankaanpäässä ja kappas, puolituntia myöhemmin alettiin purkamaan autoa meidän uuteen, aivan ihanaan kotiin. Kankaanpäähän. Näin se elämä vain heittelee. 


Muuttotouhut ja tavaraoiden järjestelyt jatkuu edelleen, mutta pahin urakka onkin jo takana, ja pojat on ottanu tän meidän ihanan asunnon enemmänkin kuin omakseen. Rytmiä hieman portaat ahdistaa mutta tosin alakerrassa onkin sen mielestä kaikki tarpeellinen; ruoka, vesi ja sohva ikkunan edessä. Eli meillä ei olla todellakaan säihkysilmä haaste mennyt nappiin! Eikä edes sinnepäin! Autoon tuli viimeviikon aikana kilometrejä 1400 joten autossa istuessa ja lauleskellessa on mennyt pitkät tovit päivistä. Tänään kuitenkin iltaruoalla säihkyillään taas. Toivottavasti teillä muilla on mennyt paremmin kuin meillä! 

Toisaalta nyt on toivoa, loppuu tuo tampereelta kankaanpäähän rehaaminen (pikkusiskon reenejä lukuunottamatta) ja arki saattaa olla tasaisempaa -aikaakin siten enemmän. Jospa tulee itekkin taas reenailtua kaikkea muutakin enemmän kun harrastuskaverit on lähellä :)





2 kommenttia :

  1. Millanen kämppä toi on, kerro lisää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on aivan ihana, jotain postausta tulossa asunnosta tarkemmin kunhan saadaan asunto kuosiin :). Saunallinen asunto kahdessa kerroksessa keskustasta oli kyllä enemmän kun olisi voinut toivoa tällä aikataululla! Hyvin mahtuu koirat ja pari ihmistä asumaan :)

      Poista

Rähinäryhmä kiittää palautteestasi!
Valvonta käytössä että huomataan kaikki kommentit :)