keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Trainer´s Choicen kurssi aloitettuna!

Ensimmäisestä Trainer´s Choicen kurssikerrasta on selvitty. Osallistuttiin pikkusiskon rotikka Stellan kanssa kyseiselle kurssille koiran agression ja tosi pahan remmirähjän vuoksi. Yleisesti ottaen siksi että pikkusiskoni oppisi käsittelemään koiraansa paremmin ja jotta koira saataisiin hallintaan. Itse toimin kurssilla kuskin asemassa ja samalla pääsin mukaan kuunteluoppilaan rooliin. Odotukset kurssista on tietysti hurjat ja eniten tätä kuunteluoppilasta hämäsi tuo kolmatta päivää silmässä ollu elohiiri, joskin pystyin keskittyen seuraamaan siitä huolimatta Rajamäen Jaanan teoriaan sekä käytännön harjoituksia. Enkä ollut ainoa joka oli "vakoilemassa" kurssia omien kurssien kehityksen toivossa. Toiminta on täysin avointa ja kuunteluoppilaan asemaankin pääsee. Koirakkoja kurssilla oli ainoastaan tehokkaat neljä, meitä kuuntelijoitakin riitti koko koulutustilan täyttämiseen! Sen lisäksi että Tommy Wirénin kirjan lukeminen pohjustaa kurssia hirmuisesti, saa kurssilta koiralliset myös melko kattavan kurssipaketin kotiin luettavaksi. Itsehän agenttina laitan pikkusiskon kopioimaan sen minulle tänään :)

Kuten omilla, myös näillä kursseilla on pienet, tehokkaat ryhmät ja homma perustuu yksilöopetukseen siihen saakka kunnes koirat ovat valmiita kohtaamaan suuren maailman häiriöineen kaikkineen. Tämähän johti myös automaattisesti siihen, että koulutus alkoi kuudelta ja kotiinlähtö tuli ajankohtaiseksi kolmen ja puolentunnin kuluttua. Ensimmäinen koulutuskerta antoi paljon mietittävää ja sielä tehtiin enemmän mitä varmasti itse edes tajusi! Osa Jaanan puheesta meni varmasti ohitse, hyviä esimerkkejä olisi pitänyt kirjoittaa ylös mutta unohtui sitten siinä kuuntelun lomassa.

Mitä sitten ensimmäisellä kerralla tehtiin?
Juotiin kahvia ja rupateltiin, hyvä porukka oli kasassa eikä me oltu ainoat kaukaa tulleet, taisi olla Köyliöstä toiset pitkänmatkalaiset. Alussa ennen koiria käytiin läpi mitä koulutus on, ehdollistettiin koirat koulutustilaan ja harjoiteltiin koirilla kohdetyöskentelyä. Kuitenkin ennen koirien tilaan tuomista, koiralliset tekivät mekaanisia harjoituksia palkkaamisesta. Palkkaus, sen nopeus ja rytmi on aina ongelmia kouluttajille ja tämä oli itselle todellakin melko havainnollistava hetki. Tosiaan, kyllä ne kurssilaiset voi laittaa tekemään töitä myös ihan ilman koiriakin kentällä. Lisäksi harjoiteltiin operanttia vahvistetta ja käytiin läpi mikä on ero koiran "syöttämisellä" ja vahvisteen antamisella. Mekaaniset harjoitukset kellotettiin 30sekunnin jaksoihin. 30 sekunnin aikana koiran tulisi saada siis vähintään 12 vahvistetta, sen ylimenevät määrät ovat enemmän kuin hieno juttu, ja taisi parhaat vahvistaa koiraa lähes 20 kertaa tuon puolenminuutin aikana!

Mekaanisten harjoitusten jälkeen ehdollistettiin koira tilaan. Tämä jännitti ehkä eniten varsinkin pikkusiskoa -Stella kun saattaa rähjähtää käsiin heti tilaan tullessaan sattumanvaraisesti ketä tahansa ihmistä kohti. Kuitenkin Hollolan Nahkapajalta tilattu kuonopanta luo itsevarmuutta omistajalle ja sitä kautta leppoisamman tunnelman myös koiralle. Eikä stella räjähtänyt, kävi tyytyväisenä tilassa syömässä nakkeja 30sekuntia ja paineli autoon odottamaan uudestaan vuoroaan jotta uudella kierroksella voitasiin toimia samalla tavalla, ehkä hieman häiriötä (pompottelevaa palloa) lisäten.

Välineitä pyrittiin vähentämään minimiin, siksipä ainoat välineet jota esimerkiksi pikkusiskoni käytti oli hihna, oma käsi, oma kehuminen sekä vahviste (nakit). Näin kouluttaminen yksinkertaistettiin niin omistajalle kuin koiralle.

Kohdetyöskentelyssä oli siis tarkoitus että koira koskettaa omistajan kättä. Koiran annettiin pohtia tilannetta miten se saa palkan (nakin), ja moni koira tätä olikin treenannut kotona jo aikaisemmin, oikeastaan kaikki muut paitsi Stella jonka kanssa pikkusisko oli kuulemma kotona kokeillut mutta lopettanut jo ennen ensimmäistäkään onnistumista (miten niin yhtä lyhyt pinnainen kuin isosiskonsa). Stella kuitenkin hoksasi kurssilla idean, ei keskittynyt ympärillä puhuviin ihmisiin vaan mietti miten palkan saa koiralta.

Noita lyhyitä, 30sekunnin toistoja tehtiin ehkä neljä, ja itselle hahmottui kosketusharjoitusten tarkoitus entistä syvemmin kuin aikaisemmin. Luennon jälkeen (jos joku on lukenut aikaisempia postauksia) jäi tosiaan hieman tyhjä, kyseenalaistava ja epäilevä olo. Osakseen myös kohdetyöskentelyyn. Nyt näki käytännössä miten se voi vaikuttaa arkaan koiraan, luoda siihen rohkeutta ja miten helposti kosketuksen saa vaihdettua vieraan ihmisen käteen ilman että koira edes hoksaa koskevansa vierasta ihmistä!
Kotiläksyiksi jokainen sai kohdetyöskentelyn opiskelun ja käytiin läpi jokaisen kohdalla asiat joita kurssista jäi mieleen. Vaikka itsellä ei koiraa tosiaan ollutkaan koiraa mukana, jäi mieleen monia -niin omien koirien koulutukseen kuin omille kursseillekin tärkeitä juttuja.


KELLOTUS
Vaikka oma iphone on rakas ja varmasti siitä tuollainen mahtava kellotustoiminto löytyy, on pakko mennä hakemaan tokmannin keittiöosaston hyllyltä oma reenikello! Tehokkaat puolenminuutin toistot. On paljon oleellisempaa keskittyä treeniin puolenminuutin ajan (niin itse kuin koira), viedä koira autoon ja lopettaa treeni kuin hinkata tunti jotain tiettyä asiaa tehottomasti. Erityisesti paljon puhuttuun kontaktiin tää on varmasti loistoväline!

NÄYTTÄMÖ
Varmista koiran onnistuminen. Rakenna näyttämö tarkasti häiriöiden kannalta järkeväksi. Älä treenaa häiriötä kohti vaan varmista että koiran katsoessa eteen sinä olet siinä ainakin alkuun kun koiran häiriökeskittyminen ei ole ole parasta mahdollista. Lisää häiriötä pikkuhiljaa (miten tämän unohtaakin aina niiden omien koirien kohdalla erityisesti?)

KOHDETYÖSKENTELY
Aloita yksinkertaisesta tehtävästä. Vaikkapa käden kosketuksesta (myös kosketuskeppi hankinnan alla). Kun koira osaa "koske" -käskyn, lisää kestoa erilaisia kohteita jne.. Erityisesti aroille koirille tää näytti olevan aika hieno juttu!

Ei muutakun oman, huomisen kurssin suunnitteluun ja innolla odottamaan seuraavaa treenikertaa Trainer´s Choicen kanssa :)!




HUOMENNA MYÖS ARVONNAN SUORITUS KESÄISEEN HAASTEESEEN OSALLISTUNEIDEN KESKEN!

8 kommenttia :

  1. Tosi mielenkiintoinen postaus, kiitos että oot kirjottanut tälläsen joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kiittää, suosittelen kyllä noita wirénin juttuja, sillä on tosi mielenkiintosia kursseja ja luentoja :)

      Poista
  2. Lähes vuosi tästä ja nyt koira etsii uutta kotia, ongelmat jatkuvat edelleen. Tehokasta... Pitäisikö nyt miettiä vakavasti tätä nakki ja namilinjaa vähän uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Anonyymi. Stellan koulutushistoria on varsin kirjava ja parhaimmat tulokset sen kanssa on saatu positiivisesti vahvistaen. Eli todellakin vakavasti miettien tällä linjalla on varsin hyvä jatkaa. Lähtötilanteeseen verrattuna koira on kuitenkin jo varsin erilainen, kiitos kuitenkin vinkistä ;)

      Poista
    2. No moi moi. Koirahan on alle kaksivuotias. Tästä on vuoden verran menty namilinjaa, joten se on ollut alle vuotias kun olette kokeillut kirjavasti eri keinoja. Aika monta kohtaa on tässä nyt huonolla tolalla: 1. Alle vuotiaan kanssa ollaan jo niin ongelmissa että on ehditty kokeilemaan eri koulutuksia kirjavasti 2. Yhtäkään koulutusta ei olla kokeiltu niin pitkään, että oltaisiin voitu sanoa mitään sen tehosta, paitsi tätä nakkilinjaa, joka taas ei ole vuodessa tehonnut ainakaan minun mittapuullani ollenkaan tehokkaasti. 3. Edelleen pidetään jääräpäisesti kiinni tästä koulutusmetodista, vaikka se ei selvästi tehoa. Tai sinä sanot, että lähtötilanteeseen verrattuna koira on erilainen. No, koirahan kasvaa ja kehittyy aikalailla jo vuoden aikana, etenkin ikävuosien yksi ja kaksi välillä. Mikäli ongelmia kuitenkin edelleen on, ei koulutus todellakaan ole ollut tehokasta. Ollenkaan tehokasta. Miksi tätä ei voi myöntää?

      Poista
    3. Lisäksi haluaisin kuulla mitä muita kirjavia keinoja olette kokeilleet tämän koiran kanssa.

      Poista
    4. Ja eiköhän kaikki koulutus pohjaa lopulta positiiviseen vahvistamiseen. Minä kritisoin lähinnä nami- ja nakkilinjaa.

      Poista
    5. Vastaan näin yhdellä viestillä koska olettaakseni "anonyymi" on kaikissa sama :)

      Yksi asia jäi epäselväksi, onko sinusta koko trainer choicen koulutustyyli namilinjaa? Jos näin on, olemme jo alkumetreillä erimieltä asiasta. Palkkauksenahan voimme käyttää myös leikkiä ja muitakin keinoja kuin nameja -mikä tahansa koiraan parhaiten tehoaa. Ruoalla on vain aikamoinen vaikutus koiraan, onhan ruoka koiralle elinehto -siksipä esimerkiksi stellan kanssa käytämme nameja koska se ei nosta silti sen kierroksia mutta toimii palkkauksena hyvin.

      Kyllä, tämän koiran kanssa on oltu ongemissa jo kauan, huomattavan kauan jo ennen sen vuoden ikää ja koulutuksella siihen on yritetty puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Erilaisista koulutustyyleistä voit lukea blogistani, Stellan varsinaista "koulutustarinaa" en kuitenkaan jaksa tähän erikseen ainakaan tällä hetkellä kirjoitella -ne on kerrottu kaikille joille se tieto on oikeasti olennainen ja tarpeellinen tai henkilöille joiden kanssa on etsitty uusia keinoja kouluttaa koiraa.

      Vieraana, koiraa yhtään tuntematta, sinun on varmasti hyvin vaikea arvioida mikä on iso kehitys ja onko koira millä koulutuksella kehittynyt? Stellan käytöstä ollaan pohdittu kasvattajien, rodun tuntevien ja kouluttajien kanssa joten voinet uskoa, että heidän mielipiteensä, arvostelunsa ja ehdotuksensa painavat vaakakupissa enemmän kuin "anonyymi" blogissa joka ei todella luultavasti tiedä koirasta mitään. Oikeastaan koiran kehityksen näkee vain ne ihmiset joiden kanssa Stella on ollut tekemisissä ja jotka kouluttavat koiraa eli näkevät sitä usein.

      Kyllä, koira kasvaa ja kehittyy paljon vuoden aikana ja erityisesti silloin kun se on nuori, tässä vaiheessa onkin paras aika puuttua myös sen käytökseen ja alkaa vahvistamaan asioita jotka kokee tärkeäksi ja hyödyllikseksi jne..

      Minä myönnän monta virhettä, ja erityisesti itsekin koiria kouluttaneena voin myöntää virheitä paljonkin ja pitkän listan koska vain siten voi itsekukin kehittyä. Laput silmillä kulkemisesta ei hyödy ketään, kiitos kuitenkin tämän asian muistuttamisesta mutta siltikään en sano että tämänhetkinen "koulutustyyli" olisi todellakaan väärä, päinvastoin. Tämä mielipide ihan siltä pohjalta että elin tämän koiran ja sen käytöksen kanssa hyvin paljon ;)

      Kaikki koulutus ei todellakaan pohjaa positiiviseen vahvistamiseen. Kannattaa ehdottomasti lukea lisää kouluttajista ja heidän tyyleistään. Oikeastaan aika harva koulutustyyli pohjautuu nami/nakkilinjaan -siihen kannattaa myös perehtyä ja selventää itselleen mikä ero niissä on :)

      Sen sijaan, mikäli vielä vastailu kiinnostaa, kerrohan toki -mitä sinun mielestäsi Stellan kanssa kannattaisi tehdä ja mihin kouluttajaan ottaa yhtettä ja keskustella asiasta niin voin välittää tiedot myös eteenpäin uuteen kotiin :)?

      Poista

Rähinäryhmä kiittää palautteestasi!
Valvonta käytössä että huomataan kaikki kommentit :)