tiistai 16. heinäkuuta 2013

Aikamoinen rubikin kuutio. Vai?

Ihmisellä ei ole helppoa. En todentotta ole oikein päässyt mihinkään tulokseen siitä, mitä mieltä olen koirien laumakäyttäytymisestä, onko sitä olemassa, millä tavalla ja miksi sitä ei olisi? Kaikki tietävät vanhat tutkimukset ja näihin pohjautuvat käsitykset koirien laumakäyttäytymisestä. Kun ennalta toisilleen tuntemattomia susia tutkitaan vankeudessa voidaan päätellä että lauman hierarkia ja susien käytös ei ole normaalia. Voidaan myös päätellä että agressiivinen käytös, johtajuusteoriat sun muut eivät toteudu susien ollessa vapaana luonnossa omissa laumoissaan. Puhumattakaan siitä että myös koirat ajettiin samaan muottiin täysin sinisilmäisesti vain siksi, että kyseessä olivat koirien esi-isät.

Mihin nykyään on sitten päästy tutkimusten osalta? Siihen, että selkeää hierarkiaa ei laumassa ole,  agressiot ovat viimeinen vaihtoehto ja että laumat koostuvat pitkälti emän ja isän pentueista. Kyseessä on siis perheyhteisö jossa vaalitaan sopusoinnun pysymistä ja turhia riitoja vältellään esimerkiksi rauhoittavien signaalien avulla. Tämä menee järkeen -lauman sisäisissä tappeluissa ei olisi mitään järkeä. Joukkue, eli lauma on yhtä voimakas kun sen heikoin jäsen. Ei keskenään tappelevissa koirissa ole mitään järkeä -mitä tehdään jalkapuolella sudella ruoan metsästyksessä -ei mitään.



Itseasiassa henkilö joka loi alkuperäisen susiajattelun, on yrittänyt kovalla työllä kumota aikaansaamaansa valistamalla kansalle sitä todellista, vapaiden susien toimintatapaa, laumaelämää kertomalla että laumasta saattaa olla jopa uskomattoman vaikea nähdä niitä ns. "johtajia".

Hienoa, tietoa ja tutkimuksia susien käyttätymisestä on siis mielinmäärin! Arvoitus on ratkaistu!
Niin. Tai ei sittenkään. Nythän tosiaan puhuttiinkin koirista, ei susista.

Koira ei ole susi yhtään sen enempää kuin susikaan on koira. Kun tutkijat ottavat hoiviinsa viisipäiväisen sudenpennun samanikäisen koiranpennun rinnalle -erot ovat huomattavat niiden käyttätymisessä. Mutta eikös tämäkin ole itsestäänselvää, koirat ovat olleet elämässämme satoja vuosia, sudet eivät ole olleet koskaan edes muutamaa polvea. Siinä missä koira luottaa vaistomaisesti ihmiseen -on suden leimautuminen loppuu jo parinpäivän sisässä. Se leimautuu siis toisinsanoen ainoastaan sitä hoivaaviin jäseniin kuten emoon sekä isään ja lähellä eläviin sisaruksiin.

Biologian professori Raymond Coppinger on tutkinut että koiran aivot jäävät nelikuisen suden tasolle. Nelikuinen pentu (ainakaan koira) ei osaa hakea paikkaansa vielä laumassa tuon ikäisenä, ja esimerkiksi Wirénin kirjan mukaan ns. pentulisenssi on vielä tuolloin voimassa (Onnistu koirasi koulutuksessa, s.15) jonka jälkeen aikuiset alkavat asettamaan pennuille rajoja (joka ei silti edelleenkään tarkoita fyysisen väkivallan käyttöä). Kirja jatkaa myös kertoen tutkimuksesta jonka mukaan koirilla on olemassa ainakin jonkinlainen statushierarkia, eli minun mielestäni laumakäyttätyminen.

Erilaisin tutkimuksin on voitu osoittaa, että koirilla ei ole keskenään ole selkeää arvojärjestystä vaan koira pitää kiinni vaan erilaisista resursseista mitä se pitää tärkeänä. Nykytutkimuksen pohjalta sain siis sen käsityksen että koirilla ei ole olemassa selkeää johtajaa eikä siten selkeää laumakäyttäytymistä (kuten esimerkiksi susilla, dingoilla ja kojooteilla joilla kuitenkin on johtava pariskunta). Tästä päästään varsinaiseen kysymykseen;

Onko koira laumaeläin?

Olemme luoneet täysin uuden lajin -koiran. On todistettu että susi on koiran esi-isä -mutta siihen se sitten jääkin aika pitkälti. Niillä on samanlainen geenistö mutta se ei käytännössä tarkoita mitään. Meilläkin on simpanssien kanssa mutta se ei tee meistä laumaeläjiä kuten simpansseista. Saatamme toki olla sosiaalisia ja osalla on varmasti laumahenkisyys tärkeää (perheyhteisöt vst. erakot). Usein laumahenkisyyttä on puolusteltu ihmisen laumahenkisyydellä jossa mennään mielestäni mettään ja pahasti.

Vai olisko koira sittenkin vain sosiaalinen eläin? Eläin jolla on tarve kommunikoida mutta ei luoda laumaa ja siten sitä tärkeää hierarkiaa saatika kärsiä erilaisista johtajuusongelmista? Tämä avaisi ovia siinä missä tutkimustulokset ovat osaltaan kertoneet että koirat ja ihmiset eivät voi luoda omaa laumaa, ne voivat olla nimenomaan ystäviä. Mutta toisaalta suuren tutkijajoukon mukaan koira on opportunisti joka hakee omaa etuaan ja käyttää tilanteita hyväksi itseään hyödyttävällä tavalla. Eli tällöin ei ole kyse sosiaalisesta eläimestä vaan lähinnä narsisti. Ihminen liian tyhmä tajutakseen sen.

Unkarilaisen tutkijan Àdám Miklósin mukaan koiran ja ihmisen yhteistyö perustuu nimenomaan ystävyyteen -ei laumakäyttätymiseen. Tähän kaipailen vastauksia. Mikä ero näillä on loppujenlopuksi? En kuitenkaan tahdo uskoa että koira on sen enempää narsisti kuin opportunistikaan (ainakaan totaalisesti).

Kirjahyllyssä lepäilee muutamia Jan Fennelin kirjoja ja onhan ne tullut luettakin. Seurailen myös blogeja joissa käydään esimerkiksi Fennelin oppeja läpi ja ne on auki tälläkin hetkellä kun yritän selvittää omaa ajatusmaailmaa koko tästä mahtavasta rubikin kuutiosta. Ja aika uskomattomaltahan ne kuulostavat tällä hetkellä kun lueskelee samalla tutkittuja asioita. Toisaalta myös Fennel on saanut koirat "toimimaan" eli elämään tasapainoista (okei, en voi sitä varmaksi sanoa) johtajuusteorioillaan sekä amichien bonding -metodillaan (tätä pitäisi kyllä ehdottomasti tutkia lisää). Miten siis "väärällä" toimintaperiaatteella voidaan saada aikaiseksi loistavia tuloksia?



Mihin tämä kaikki johtaa?
En edes tiedä. Aihe on sekava, kääntää koko oppimani pitkälit päälaelleen (jota en sinänsä pelkää, hyvin myyty on helposti ostettavissa). Kaipaisilin lisää tietoa ja näkökulmia lähinnä siitä miksi koira ei muodostaisi laumaa. Jos se muodostaa, miksi eri lajin edustaja ei voi olla osana sitä? Miten meidän tulisi käyttätyä jotta olisimme onnellis(emp)ia tiiminä? Mikä ero on ihmisten välisessä ystävyydessä (tsekatkaa wikipediasta ystävyys jos mietityttää) ja minun ja koiran välisessä ystävyydessä?

Haluaisin päätyä lopputulokseen että olemme laumaa. Emme niin varsinaisesti ja selkeästi kuin sudet. Mutta kohtaan silti uusia ongelmia; minä en ole koira, en edes käyttäydy niinkuin koira enkä edes kuten laumaeläin käyttäytyy. Minä häivyn päivisin muutamiksi tunneiksi pois laumasta (okei, ehkä menisin metsästämään?), emme syö samaa ruokaa saatika samaan aikaan (ruokailu on käsittääkseni laumakäyttätymistä), enkä pysty yksinkertaisesti puhumaan koiralle koiraa (häntä, korvat, murina, hampaiden näyttäminen) niin että näyttäisin koiralta. Rytmin nähdessä vieraan koiran se haistelee sen takapäästä aloittaen. Se ei tee niin ihmiselle -ei tutulle eikä vieraalle, eli se ei tunnistaa lajit erilaisiksi -myös siis minun lajini.

Vaikka miten tahoisin -nuo ovat seikkoja jotka kallistavat minua siihen -että olemme ainoastaan ystäviä. Toisiinsa luottavia kumppaneita, yhteistä aikaa viettäviä tovereita joiden keskinäinen luottamus on kultaakin arvokkaampaa.

Miksi vihaan laumanjohtajaa sanana?
Se on sana jonka jälkeen sallitaan monenlaisia tekoja. Sallitaan pelottelua, koiran säikyttelyä, hallitsemista ja voiman käyttöä. Ongelmien eteen tullessa vedotaan siihen että johtajuus ei ole kunnossa. Entä jos en ole johtaja alun alkaenkaan? Tämä yleisin syy jää siis käyttämättä ja olemme lukuisten, muiden ongelmien edessä. Tämä taas johtaa siihen, että meidän on pyrittävä erilaisin keinoin siihen että koira tahtoisi olla paras ystävämme. Ei purkittelua, ei pakottamista tai pelottelua. Nämä sulkevat monia helppoja ovia koulutukselta, nopeita ratkaisuja ja nopeita tuloksia.

Mutta toisaalta se johtaa aina eettisempään koiran kasvattamiseen ja kouluttamiseen. Siihen että koira on kanssamme mielellään eikä laumapakotteen (ruoka, hengissä pysyminen =lauman voima) vuoksi, vaan yksinkertaisesti siksi, että se luottaa minuun ja se tahtoo tehdä töitä kanssani.



Johtopäätelmä, koira on sosiaalinen, sopivasti laumaviettinen eläin joka tarvitsee luottoystävän yhtä paljon kuin minä itse. Tiedän -postaus on pitkä mutta toivottavasti se kenties antoi jollekin jotain tai herätti keskustelua aiheesta. Keskustelen enemmän kuin mielelläni aiheesta kommenteissa ja tahdon kuulla myös erilaisia näkökulmia. Tämän lopputuleman vuoksi moni kouluttaja menetti (ehkä vähäisetkin arvostukseni) erilaisista toimintatavoista ja puheista laumakäyttäytymisestä. Mukaan lukien monet isonimiset kouluttajat ja heidän koulutusmetodinsa joihin olen itsekin sortunut myös tiedostamattani.

Uskon edelleen, että koirani keskenään muodostavat lauman -selkeästi. Niillä on keskinäinen hierarkia (joka ei tottavie ole selkeästi havaittavissa) ja ne nauttivat laumassa elämisestä. Koira joka on tottunut laumaelämiseen ei välttämättä ole koskaan onnellinen ilman lajikumppaniaan (voisiko koiran tilalla käyttää jotain toista koiraeläintä, kuten hevonen ja aasi?). Lisäksi tämä kyseenalaistaa mielestäni koirasusien "kasvattamisen". Meillä ei ole syytä jalostaa uutta lajia, ihmisillä on vain paljon puhuttu halu siihen. Järjellistä syytä siihen ei ole -jos on voi siitäkin avautua tai jättää linkin johonkin mielenkiintoiseen kirjoitukseen.


4 kommenttia :

  1. Koirat eivät muodosta selkeitä laumoja, eivät edes sen vertaa kuin sudet, mutta jonkinlaista laumakäyttäytymistä niissä on mielestäni havaittavissa. Mitään selkeää johtajakoiraa ei meidän laumassa todellakaan ole. Itse en myöskään usko, että koirat kuvittelevat hetkeäkään minun olevan niiden johtaja. Ne tietävät kyllä, että minä en ole koira.

    Lauma on kuitenkin ihmisen muodostama käsite, eikä koira tosiaan ajattele niin monimutkaisesti. Sitä paitsi koirankouluttamisen kannalta on mielestäni aika irrelevanttia pohtia olemmeko lauma vai emme. Koulutus ei saisi pohjautua siihen, että yritämme olla jotain johtajia. Koulutuksen pitäisi mielestäni pohjauta oppimispsykologian perusteisiin ja koiran käyttäytymisen tuntemiseen.

    Kirjoittelin itsekin aiheesta hetki sitten. http://kiirajakiharat.blogspot.fi/2013/04/myytti-johtajuudesta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, samoilla linjoilla ollaan aikapitkälti asiasta. En ole koskaan ollut sitä mieltä että laumahierarkia on niin mustavalkoinen/selkeä mitä vanhat tutkimukset ovat osoittaneet. Koira ja susi ovat eri lajeja ja niiden käyttätyminen jo luonnostaan on erilaista.

      Toki koulutuksen näkökulmasta saattaa olla asiaan kuulumatonta keskustella siitä, olemmeko samaa laumaa koirieni kanssa vaiko emme. Siksi en tahtonut ottaa tekstiin mitään otetta itse koulutuksesta vaan lähinnä koirien kanssa elämisestä (kasvattamisesta). En löydä mistään tietoa siitä, miksi eri lajit eivät keskenään voisi periaatteessa kuulua samaan laumaan esimerkiksi toisten koiraeläinten kanssa?

      kuten yhdessä linkkaamassasi linkissäsi oli tietoa siitä, että ainoastaan lajit jotka voivat lisääntyä keskenään voivat laumautua -tahtoisin tietää enemmän myös siitä mihin tämä perustuu. Toisinsanoen -koirat ja sudet voisivat laumautua keskenään kuten hevoset ja aasit. Entäs muulit? Käsittääkseni monet lajiristeymät ovat kuitenkin steriilejä -tekeekö se niistä automaattisesti erakoita?

      Poista
    2. Joo. Kysymys on kyllä mielenkiintoinen. Villikoirat käsittääkseni saattavat joko liikkua yksin tai pienissä joukoissa. Eli jonkinlaista yhteenkuuluvuutta - laumautumista - koiran täytyy kokea ainakin oman lajinsa sisällä. Ei ole myöskään ennen kuulumatonta että koira tai koirasusi alkaisi vaeltaa susilauman mukana. Eli oletettavasti ne ainakin voivat kokea kuuluvansa laumaan?

      Kenties koira ei voi muodostaa laumaa ihmisen kanssa sanan perinteisessä merkityksessä, mutta kyllähän koira yrittää kommunikoida ihmisen kanssa itselleen tyypillisten käytösmallien avulla. Näihin käytöksiin luulisi toisin sanoen myös kuuluvan tuo laumautuminen. Koira tietää kyllä, että ihminen on ihminen ja koira on koira, mutta en yllättyisi vaikka koira jollakin tasolla voisi kokea ihmisen laumakseen.

      Toinen vaihtoehto saattaisi olla, että domestikaatio on mahdollistanut sen, että eläin saattaisi laumautua muiden eläinlajien kanssa. Kesykani on domestikoitunut eläin ja se käyttäytyy ihan eri tavalla kuin papukaijani, joka on villieläin, vaikkakin kohtalaisen kesy sellainen. Kani hakee huomattavasti enemmän seuraa muista eläimistä kuin papukaija. Toisin sanoen domestikoitunut, koiran tapauksessa sudenpennun tasolle jäänyt, eläin ehkä herkemmin hakee myös muista eläimistä itselleen emonkorviketta.

      En tiedä. Pelkkiä kysymyksiä ja arvauksia. Kenties koira ei vain koe ihmisen tai minkään muunkaan toisen eläimen olevan osa laumaansa. Siihenhän monet tutkimukset nyt näyttäisivät viittaavan. Mutta innolla odottelen mitä tulevaisuuden tutkimukset meille kertovat.

      Poista
  2. Sait puettua omia ajatuksiani sanoiksi. Nyt, kun aionoan koirani seuraksi on tullut toinen koira, huomaan että koirat muodostavat lauman keskenään, ja minä taidan olla se kiva ihmisystävä. En huomaa mitään selkeätä hierarkiaa, enkä huomaa kumpi koirista olisi "pomo"

    VastaaPoista

Rähinäryhmä kiittää palautteestasi!
Valvonta käytössä että huomataan kaikki kommentit :)