Viimeset paripäivää on kyllä ollu aika mahtavia sään puolesta. Kaiken on tietysti kruunannut auto jolla on päässyt painelemaan pitkin peltoja ja metsiä kera koirien. Vaikkakin tänään oli tarkoitus pakata kimpsut ja kampsut jo aikaisemmin kasaan, ei haitannut yhtään menoa vaikka reippaasti puolenpäivän jälkeen päästiin lähtemään. Ja hei, onko muut huomannu miten päivät ovat alkaneet jo pidentyä! Ihan huisia että kahdelta ei tarvi olla juosten jo autolla!
Mittari taisi näyttää pakkasta -14 astetta lähtiessäni, tullessani -12 mutta reipas kymmenen siis pakkasta joka tapauksessa. Vaikka eilen ei ollut pakkasta likimainkaan yhtä paljoa, tuntui keli tietysti kylmemmältä peltoaukealla kaiken tuulen keskellä. Tässä oonkin järkeillyt nyt noiden kahden pukemista (Rytmi, ikuinen vilukissa ja Samperi joka ei tajua varmaan että sen vois olla kylmä).
Oon hirveän laiska pukemaan noita. Tottakai, aina ennen ja jälkeen esimerkiksi vetotreenien yms. mutta normaalilenkeille meillä ei pistetä takkia päälle, eikä ainakaan metsässä juoksemista varten (nehän ois kaikissa puissakin kiinni kokoajan). Tossa alimmassa kuvassa huomaa jätkien eron kun ollaan oltu metsässä reipas puolisentuntia. Rytmi on nostellut siitä ajasta jo jalkojaan varmaan 10minuuttia aina jos sattuu paikalleen jäämään (ja Rytmihän niitä pohdiskelutaukoja pitää), Samperi taas.. No, se ottaa pyörimisen jälkeen uuden hangen pyöriäkseen ja jatkaa sitä loputtomiin. Rytmi tulee jo jalkojen viereen täristen että eikö lähdettäisi kun samperi heittää sammakot keskelle lumikasaa.. Vaikka ihan yhtä pohjavillattomia ja sängyssä nukkujia ovatkin..
Tassuihinkaan en ole vielä mitään pistänyt koska remmilenkkejä on tullut tehtyä vapailla kovin vähän pakkasissa.. Noh, pakkastouhuja järkeillessä pitää varmaan pemmastaa koirien kaikki vanhat talvitakitkin jostain jemmasta, ja hakea jotain tassusalvaa testaukseen kun vanhat on loppuneet :)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Rähinäryhmä kiittää palautteestasi!
Valvonta käytössä että huomataan kaikki kommentit :)