keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Me ollaan henkis!

... Räiskyvästä vuodenvaihteesta huolimatta! Vuosi vaihdettiin meillä erittäin railakkaissa merkeissä, koirien osalta homma menikin tutusti rauhallisemmin. Facebookkiin laittamani kuva raketeista ja niiden aiheuttamasta pelosta levisikin kulovalkean tavoin, kehuja on tullut paljon ja kuvassa poseeraa pieni staffityttö Esteri joka kävi ilmaiskuvauksissa poseeraamassa :)

Meilläkin asustaa -kuten monilla muillakin, paukkuarka koira joka pelkää niin ukkosta kuin raketteja. Vuoden vaihtuminen on meille siis aina aikamoinen päänvaiva jolloin pitää kehittää yhtä sun toista vippaskonstia helpottaakseen Samperin mielentilaa. Minusta on oikeastaan aika huvittavaa ja järkyttävää miten ihmiset suhtautuvat erilaisiin varoituksiin rakettien ammunnasta. Tai miten välinpitämättömästi.


Ylläolevaan kuvaan tuli kommentteja ääripäästä toiseen. Itse en ole sitä mieltä, että raketit pitäisi kieltää. Tulee sitä itsekin mahdollisuuksien mukaan katseltua rakettien loistoa vaikka en senttiäkään itse olisi valmis siitä turhuudesta maksamaan. Mutta rakettien kieltäminen ei myöskään kaataisi mun maailmaa tai pilaisi venetsialaisia, särkkiksen päätösjuhlaa (vai mikä lieneekään), vuoden vaihtumista tai muitakaan "laillisia rakettijuhlia". Ehkä ne raketit on enemmän lasten juttu ja on sitä itsekin tullut leikittyä sotaa papattimatoilla -hauskaakin on aina ollut.

Päättömyyksiä tapahtuu aina mutta kyllä nyt on menty överiksi kun hevosaitaukseen pitää mennä ampumaan puhtaasti vain säikytelläkseen tai niitä pommeja laittaa postiluukuista sisään. Ihan käsittämätöntä touhua! Samaa touhua on ampua niitä raketteja päivästä toiseen. Niitä saa laillisesti ampua sen kahdeksan tuntia (ja sekin on pitkä aika Samperille ja muille pelkääville). Kahdeksaksi tunniksi pystyn kehittämään koirilleni toisen paikan, pitämään musiikkia täysillä ja verhoja kiinni. Tämän kahdeksan tunnin aikana myös naapurit ovat usein hyvin ymmärtäväisiä mahdollisesta haukunnasta.

Mutta kolmea päivää varjelua on vaikea järjestää, eikä naapuritkaan loputtomiin pelkäävää koiraa kuuntele. Eikä naapureiden vika ole että minunkin koirani pelkää. Mutta ei ole minun vikani että niitä ehdoin tahdoin pelotellaan laittomasti. Mutta jokatapauksessa -omistaja kärsii niin valituksesta kuin siitäkin että koiralla on paha olla.

Raketit eivät ole ainoastaan koirien ongelma. On totaalisen itsekästä heittää kommentti "opettakaa koirat olemaan pelkäämättä". Kuka opettaa luonnoneläimille saman? Meidän elukoilla tosiaan on se ilo, että me voidaan yrittää varjella niitä ja näyttää ettei pelättävää ole. Me voidaan yrittää syöttää nille rauhoittavia päivästä toiseen ja lähteä keskelle metsää missä raketteja ei toivottvasti ammuta. Villieläimillä ei valitettavasti ole tätä samaa mahdollisuutta. Olisi siis todellakin kiva jos joskus voitaisiin sijoittaa se katse omasta navasta ja "hauskanpidosta" myös muihin luontokappaleisiin? Kahdeksan tuntia rälläämistä pitäisi riittää, ja jos tosiaan rahat riittää kahdeksan tunnin yhtäjaksoiseen pamautteluun niin kertokaa ensvuonna mullekkin voin tulla katsomaan ja nauttimaan teidän rahanmenosta :)!

"Muuttakaa maalle hyvät ihmiset! Tai ainakin sen verran etäälle ettei muiden elämöinti enää harmita. Täällä ei pauku, tai tapahdu mitään muutakaan, eikä voi oikein loukkaantua tai vetää hernettä nenään muista kuin omista tekemisistään."
Muuttaisin heti jos olisi mahdollisuus! Ja niin muuttaisi varmasti moni muukin koirallinen jos siihen olisi varaa ja olisi varmaa että sielä saisi tosiaan omassa rauhassaan olla. Valitettavasti monellakaan ei sellainen tilanne ole, että se olisi mahdollista. Muuten ihan hyvä (itsekeskeinen) kommentti.

Vähintään yhtä käsittämätöntä on, että tänä vuonna katosi rakettien ansiosta yli 150 koiraa. Vaikka meilläkään toinen ei raketeista meinaa mitään, ne viettävät vuoden vaihteen turvallisesti sisätiloissa kuunnellen suomipoppia verhoin pimennetyssä huoneessa luita syöden. Ihan vain varmuuden vuoksi. Älkää hyvät ihmiset roudatko niitä koiria pihalle katselemaan. Harva koira niistä raketeista oikeasti pitää vaikka ne eivät tuota ahdistusta (rakettien jahtaaminenkaan ei muuten ole turvallista vaikka moni puolustelee että omat koirat vain jahtaisi niitä).

Jospa ensivuosi menisi hieman paremmin rakettien kanssa? Pidetään koirat kiinni ja ammuskellaan vain kahdeksan tuntia, jooko?

Meillä onneksi tosiaan oli mahdollisuus tänäkin vuonna siihen, että koirat asustivat hektisimmän illan isäni kotona jossa raketteja ei ammuta kuin lain sallimissa määrin, jos sitäkään. Koirat on nyt haettu iloisena kotiin ja koirat pääsevät sohvalle mukaan jatkamaan darrailua ikaalisten kylpylästä palanneen rentoutuneen omistajan kanssa :)

Toivottavasti kaikkien vuosi vaihtui yhtä leppoisasti!

6 kommenttia :

  1. Bongasinkin tuon teidän kuvan facebookista! :) Me päästiin maalle uudeksi vuodeksi joten silloin oli melko rauhallista, mutta sitä ennen ja jälkeen ei. Täällä kaupungissa kun alettiin ampua jo ainakin kolme päivää ennen uutta vuotta, todella ärsyttävää varsinkin aran koiran kanssa :(. Vieläkin kuuluu pamahduksia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaten täälä, välillä paukahtelee edelleen, eilen vielä jatkui pitkin päivää mutta toivottavasti kohta rauhoittuu... Onneks tää paukuttelun kuuntelu on kohta ohi (toivottavasti) :)!

      Poista
  2. Oma koirani ei välittänyt raketeista mitään, mutta hoito-westie oli vähän paniikissa :( Verhot vaan kiinni ja musat tarpeeksi kovalle niin siitäkin selvittiin ja pikkukoirakin sai nukuttua. Toi pointti luonnoneläimistä oli tosi hyvä, enpä ollut itse edes tullut ajatelleeksi.

    Minua risovat tosi paljon ihmiset jotka edelleen ampuvat niitä raketteja, viime yönäkin olin juuri päästämässä koiria irti lenkillä kun ammuskelu alkoi taas ja saivat koirat kävellä sitten hihnassa. Todella törkeää ja muista piittaamatonta käytöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mulle on tosiaan ihan ok että raketteja ammutaan. Jos ja kun niitä ammuttaisiin lain sallimissa puitteissa :/ Eilen me ei kuultu enää raketteja, onneksi!

      Poista
  3. Ei nyt liity postaukseen, mutta vieläkö oot kiinnostunut siitä Tri Bruce Foglen koiranomistajan käsikirjasta? :) Kirja on moitteettomassa kunnossa ja monipuolinen, värikuvat. Hinta olisen 5€ +postikulut :) hurttateam@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksei mun spostiin oo tullu mainintaa että oot vastannu :O? Mutta jos tosiaan joku muu on ollu kirjasta kiinnostunu niin laita eteenpäin vaan, sain tuota kirjaa lainattua ja tällähetkellä ei akuuttitarve oo :)

      Poista

Rähinäryhmä kiittää palautteestasi!
Valvonta käytössä että huomataan kaikki kommentit :)