keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Lenkkeily -reeniä reeniä!

hihna- ja metsälenkki -reenit hyväs mallis!
Alussa neiti oli tosi holtiton lähdettäessä lenkille. Eihän tuo reppana tiennyt yhtään missä kulkea tai miten toimia kun vastaantuli toinen koira. Hihnassa kävely aloitetiin ihan lyhyellä matkalla töihin. Netta joka on alusta asti leimatunut lauman tasaisimpaan koiraan eli Rytmiin otti oppia tosi paljon siitä miten rytmi kulki vierellä. Yksin lenkkeilessä tehtiin perus palataan takaisin vedossa -treeniä ja namipalkkaa. Hienosti sujuu. Tällä hetkellä narttu osaakin jo jotenkin yhdistää vieraan koiran mun taskussa olevaan namiin ja ohituksissakaan ei ole mitään ongelmaa.

Mukava lenkkeilykaveri tuo on, ja itekki huomaa kävelevänsä ripempää tahtia. Laahustaminen nartun kanssa on vaikeaa myös nartulle itselleen. Sillä on pitkät lentävät askeleet myös kävellessä joten kävelytahti pysyy ripeänä :)

Metsälenkeillä ei ole mitään ongelmaa. Narttu tulee itse välillä tarkistamaan mun sijainnin eikä lähde kauaksikaan vaikka tutussa ympäristössä ollaan. Ei lähde edes lauman mukana vaikka muu lauma uskaltaisi jo mennä kauemmaksikin. Hyvä piirre, ja tuntuu että kaikilla toopeilla on samaa "tarkistamista". Intoahan tolla nartulla on enemmän kuin laki sallii, ja tällä hetkellä meidän lenkit onkin pitkälti vapaalenkkejä neidin lihaksiston takia. Uppohangessa juokseminenkaan ei tuota ongelmia, oikein raskaan lenkin jälkeen alkaa kuitenkin vielä vemppaamaan takajalkaansa. Fyssari lohdutteli että johtuu vaan lihaksettomuudesta ja vemppauskin toivottavasti katoaa lihasten kasvaessa :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Rähinäryhmä kiittää palautteestasi!
Valvonta käytössä että huomataan kaikki kommentit :)