maanantai 7. helmikuuta 2011

yksinolotreenit -aina ei voi mennä putkeen..

Iltasella jätettiin koirat kotiin siksi aikaa kun käytiin hakemassa pizzaa. Onhan tuo lauma ennenkin tunnin yksinään ollut ilman ongelmia -tällä kertaa ongelmaksi kehkeytyi luonnollisesti vain Netan juoksut. Mutta ongelman luulin ratkaisseeni laittamalla Samperin makkariin, Rytmin eteiseen ja Netan olohuoneeseen kera mummun.

Ei mennyt niinkuin elokuvissa tämä kerta.

Oltiin poissa kotoa se tunti, ehkä hippasen yli tai alle kun tultiin kotiin niin olipas sitten oikein poliisit ovella odottelemassa. Kysyivät ovatko koirat minun ja siellä haukutaan reippaasti. Olin hetken että mitäs helvekkoa -ja tottahan se oli. Samperi huusi Netan perään ja mummu oli löytänyt luun ja rähjäs hännälleen. Netan ääntä en kuullut.

Silloin kun koirat jätin naapurissa oli bileet täydessä vauhdissa ja tosiaan kotona oltiin kuitenkin ennen 12 yöllä (naapurissahan bileet alkoivat sitten taas puoli 1 soimaan täysillä). Tässä meidän rapussa ei haittaa juoppojen metelöinnit, veret rapussa tai muukaan roskaaminen -vaan koirien haukkuminen.

Valitus tuli myös sitten Kaupungilta.
Kiva.

Ensimmäinen valitus koirista, kyllä elämä vaan jännäks juopporapussa menee :)!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Rähinäryhmä kiittää palautteestasi!
Valvonta käytössä että huomataan kaikki kommentit :)