perjantai 8. huhtikuuta 2011

matka kohti Vaasaa!

Huihaihiisi! Vaasan KV näytelmät kutsuu, intoa piukassa pakattiin mukaan kaikki tarpeellinen. Tällä kertaa oikeasti vain tarpeellinen. Kauhea ressi mitä tärkeää jää matkasta, mutta eiköhän kaikki kuitenkin tule mukaan, ainakin tärkeimmät -koirien paperit ja muut härpäkät, niin ja navigaattori. Sekin saattaa helpottaa perille löytämisessä :)!

Matka taittu mukavasti, yhden pysähdyksen taktiikalla. Koirat otti lungisti koko automatkan kuten aina eikä mitään turhia ressauksia mistään. Onse hienoo lähtee tällasen porukan kanssa reissuun kun koiratki vaan nauttii matkasta eikä ota ressiä :)
Hotellille löydettiin yllättävän hyvin, matka taittui mukavasti suoraa tietä ja oltiinkin jo tosi hyvissä ajoissa paikalla. Hotellilla laitettiin heti hyrskynmyrksyn ja levitettiin kamat (kaikenhan täytyy olla levällään että näkee mitä on mukaan otettuna..) Koirat nautti ensimmäisestä illasta hotellissa ainakin täysillä. Rytmi valtas heti hotellihuoneen ainoan sohvan omakseen, tietysti välillä saattoi herra sukeltaa myös vuoteen peittoihin nukkumaan. Ahdastakin teki välillä mutta sopu sijaa antaa.

Huominen jännittää. Mä esitän Jessin, tuomarina paavo mattila.. Viimeksi Turussa meni tosi hyvin, saas nähdä miten huominen sujuu siperialaisen kanssa. Tällä kertaa kuviot on ainakin tutummat ja näyttelykokemustakin takana hurjasti :D


1 kommentti :

  1. Heei, oon seurannut tein bloggailua jo tovin, erityisen aktiivisesti Netan tulon jälkeen. Minulla on samantyyppistä historiaa vaikeiden ja "vaikeiden" koirien kanssa ja omistan itsekin tällä hetkellä kolme koiraa. Nämä ovat varmaan ne syyt jotka on tehneet teidän blogista niin kiinnostavan, että lisäsin teikäläiset nyt meidän linkkilistaan jotta myös jatkossa pysyn kartalla teidän kuulumisista.

    Aurinkoista ja nopeasti kuralammikot kuivattavaa kevättä!

    VastaaPoista

Rähinäryhmä kiittää palautteestasi!
Valvonta käytössä että huomataan kaikki kommentit :)