perjantai 2. heinäkuuta 2010

Reenailuista

Hui. Treenailtu on ihan älyttömän ahkerasti. Saatiin kesän alussa tutulta viestiä olisinko innokas treenailemaan hänen kanssaan, toiset kun saa aikaiseksi ilmoittautua kokeisiin, toiset ei.. Mutta niin, sen jälkeen ollaan treenailtu aamuisin ihan muutaman kerran viikossa. Aamuisin ollaan yleensä treenailtu, oli koirat hieman ihmeissään koko treeneistä. Yleensä siitäkin että treenataan useammin kuin kerran viikossa ja että vielä nuo meidän aamu-uniset joutu töihin ihan aamulla!

Pari aamua myöhemmin koirat tottu tähän aamutreenaamiseen ja voi hittolainen miten niillä tuntu olevan enemmän virtaa tehdä aamuisin hommia! Itellekki tuli motivaatiota heti enemmän ku pääsi jonkun kanssa treenailemaan. Rytmin kanssa nyt ei edelleenkään kovin pitkiä treenejä viitsi tehdä ettei kiinnostus vain lopahda, samperi on intoa täynnä kun senkin kanssa treenataan nyt kunnolla.


Kuukauden jälkeen on kyllä jo huomattu tuloksia -eritoten Rytmin kanssa. Jätkän maltillisuus on kasvanut ihan älyttömästi! Ehkä sieltä pään syövereistä löyty viimeinkin se aivojen osa joka tahtoo kuunnella ja oppia jotain muutakin kuin jotain tuhoamista. Oompas kyllä onnellinen pojan innokkuudesta joka nyt tuli esiin.

Samperin kanssa treenaillaan lähinnä samaa mitä ennenkin. Tuntuu että ei oikeen edetä -olis rahaa niin ilmoittautuisin heti tottiksen kokeisiin. Ehkä jätkän pää on sisältä niin kasvanu että voitais nyt mennä. Samperilta kun tosiaan nyt jäi noi haku -treenailut. Ei se suostu menemään metsään sen viime syksyn pelästymisen jälkeen. Mietittiin reeneissä että onko sitä nyt sitten järkeä sillä harrastaa jos se ei siitä oikeasti tykkää, joten meidän pitäis nyt sitten löytää uus laji. Saas nyt nähdä mitä aletaan kehittämään. Toi tottis olis nyt samperin kanssa etusijalla, josko sille saisi viimeinkin jotain tuloksia!
Mistä sais sille sellasen junior handlerin, muakun ei toi kisaaminen tottiksissa hirveästi kiinnosta vaikka koiralla olis kyllä jo ihan taitoakin.. Jostain se into täytyy nyt vain kehitellä!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Rähinäryhmä kiittää palautteestasi!
Valvonta käytössä että huomataan kaikki kommentit :)