keskiviikko 17. lokakuuta 2007

T R ä ä ! ! !

Siis mä en tajua mitä toi jonna oli menny sönkkäähän tonne väliin. Minun muka ikävä, jonnaa? Ei ikinä! Jonnalla ei vain ole sisustamisessa mitään silmää, minä kun kovasti yritin tehdä siitä hikisestä kämpästä vähän modernimman ja viihtyisämmän, tiedättehän, murtaa perinne juttuja. Siis mä en tajua että miks sänkyjen pitää muka olla tietynlaisia, miksei patjat voisi olla lyhyempiä niin, että makuuhuoneessa olisi vähän enemmän tilaa. Työni sängyn suhteen jäi pahasti kesken, sain lyhennettyä sitä ihan hitusen vain. Epäreilua.

On typerää pitää kukat ruukuissa. Miksei niitävoisi muka laittaa lattialle kasvamaan? Kuin puut, eivät nekään pitkälle pötki ruukuissa. Mutta Jonna The Tylsimys jyräsi tämänkin idean ohi. Ihan noin vain se keräsi kaikki kasvit takaisin niihin rumiin ruukkuihin joista olin ne kovalla työllä ja hiellä saanut pois. Jonna on typerä. Muutenkin tein kämppään kaikkea aivanmahtavaa, uutta, modernia ja sellaista mitä ei mistään muualta löytyisi, mutta minkäs jonna massateiniydelleen mahtaa. HA.

Ja arvatkaas mikä pahinta? Luovuuteni estämiseksi se toi sinne tarpeeksi pieneen makuuhuoneeseen häkin. Taiston häkin. Sen nimi on The Auswitch. Se on hirveä. Siellä minä sitten vietän minuutista tuntiin, tunnista päivään, päivästä viikkoon, viikosta kuukauteen ja kuukaudesta vuosiin! Te ette voi edes kuvitella sitä kauheutta Auswitchissä. No, mutta se siitä. En pysty enään ehkä puhumaan siitä. Ikinä.

Sitten yhtenä päivänä, arvatkaa missä olin? Minut vietiin yhteen paikkaan, manukin tuli mukaan, siellä oli koiria varmaan miljoona! Kaikki pentuja, tai ainakin sen tapaisia. Hauskoja huuliveikkoja. Mutta mä en tajua ku jonna on sellanen iitiliootti, se ei päästäny mua kattoon niitä. Jos nyt kerranki pääsee jonnekkin missä on tuhannesti pentuja, kyllä sitä pitäisi pystyä luottamaan sen verran että pääsis ees vähän juokseen. Mut ei. Yritin kaikkea. Itkin, potkin maata, huusin, pompin, kiskoin, ryömin, hakuin, esitin söpöä, esitin pelottavaa, säälittävää, luotettavaa ja vaikka mitä, mutta mikään ei mennyt läpi. Itkin sitä sellaista säälittävää itkua. Jonna vain sanoi että "pikku pojat itkee". onsetyhymä.

Miksikä se minua kuvitteli? Isoksi urheaksi? Kyllähän minä olenkin sellainen, mutta siinä hetkessä. Wou. Ei kukaan voinut olla sellainen. Jonna ei vain ymmärtänyt. Mutta sain itkeä, sain jonnan olon tuntuun säälimättömältä gangsterilta, toivottavasti. No, mutta siellä oli kiva täti, jonna antoi makkaraa vain kun katsoi silmiin, ja makkarahan maistuu aina!

Häh, arvatkaa mikä on siistiä?! No se kun aamuisin on märkää ja miljoonia lätäköitä. Eihän niissä ihan sukeltamaan pysty mutta makoilemaan ja loikkimaat, jonna on varsin onnellinen siitä kun saan sen jälkeen juosta ympäri sitä kämppää, kastella sohvat ja kaikki. Se on kyllä aivan mahtavaa. Niin, ja olen jo oppinut aamuisen metsän niin hyvin että pystyn karkaamaan sielä vaikka mihin jänniin paikkoihin. Sitten jonna vain huutaa ja huutaa, mutta haittaako se?


Arvatkaa missä me oltiin viikonloppuna? Kotona! Oulussa kotona siis. Aamulla kun lähdimme matkaan, Minä, Taisto, Vimma ja Itsi saimma koko takakontin! Vähän siistiä. Edessä oli varmasti aivan mahtava viikonloppu, sellainen rentouttava ja voimia keräävä. Kuitenkin pysähdyimme reilun puolentunnin päästä ja arvatkaa mikä siitä ovesta tuli isään?! The Auswitch !! Ei, ei ei ei. Koko reissu, siinä häkissä? Mutta koska jonna on välillä vähän tyhmä eikä osaa ajatella, arvatkaa mitä se teki? Se typerys laittoi laukkuja ja kaikkea muuta sinne häkkiin, mutta unohti minut o.O! On se poijjaat tyhymä. Mutta eipä mitään, hyvä juttu mulle. 
Sitten jonkintunnin päästä hyppäsi Manukin mukaan! Eikä jonna huomannut kämmännensä häkki/laukku/minä järjestelmän kanssa. Hyvä juttu että jonnan on tuollainen huituntuutti.


Kun oltiin perillä, oulussa<3 aamu.="" aamulla="" aivan="" arvatkaa="" autolla="" d="" darra="" ei="" et="" h="" hdettiin="" huippuhauskaa.="" ihan="" ilta="" itsens="" iv="" ja="" jo="" joka="" jonnekkin="" jotain.="" juoksutti="" juossut="" juosta.="" juosta="" juostiin="" k="" kaikkea.="" kaikki="" kanssa="" kavereita="" kin="" kissaoja="" kivaa="" koiraa="" koko="" kun="" kuuro="" kyll="" l="" laitto="" lalaa.="" liikenteeseen="" lysti="" m="" mahtavaa.="" makkaraa.="" me="" mel="" melki="" mentiin="" mervi="" mett="" mik="" miljoona="" miljoonia="" mit="" mua="" muistutti="" mukaan="" mulla="" mut="" mutta="" muutkin="" n="" niin="" nyt="" oikeesti="" oli="" oliki="" olin="" olisin="" p="" paras="" pelkki="" pentuja="" pieni="" pitk="" runnoivat="" s="" sai="" se="" seisoon="" sellainen="" sen="" siel="" siin="" siit="" sillai="" siskot.="" sissi="" sit="" sitten="" ss="" sti.="" t="" tai="" tavallisesta="" tosi="" typer="" uhkaavasti="" vaikka="" valkoinen="" valo="" vesikoira="" vesikoiria="" voi="" wagner="" y="" yht="" ytt="">

Niin ja nyt ollaan karviassa. Koko viikko. Jonnalla on loma ja se tarkoittaa sitä että saa vain juosta, joka päivä. Mahtavaa. mutta nyt pitää mennä taas syömään, nähdään ja kuulemisiin!
-Samperi

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Rähinäryhmä kiittää palautteestasi!
Valvonta käytössä että huomataan kaikki kommentit :)