Mitä pentutehtailu on oikeasti meillä Suomessa, kaupungissa, maalla ja pienellä kylänraitilla jossa kaikki tuntevat toisensa? Usein puhutaan pentutehtailusta; häkeissä elävistä koirista, loppuun astutetuista nartuista, mahdollisista parvoepäilyistä virosta tuoduista koirista. Hämäristä auton peräluukusta ostetuista pennuista joista ei kenties koskaan kasva "normaaleja", pennuista joille ei koskaan saapunutkaan rekisteripapereita, kasvattajista joihin ei jälkikäteen saa enää yhteyttä -listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan koske niitä koiria joiden alkuperä tulee muualta kuin suomesta, vaan sitä naapurin Maija Meikäläistä joka tehtailee pentuja kyläläisten silmien alla.
Minulla on ollut koira, virallisen ja kennelliiton kasvattajanimen omaava, pentutehtaan tuottama pentu. Virallinen kahdestakin syystä, kyseinen henkilö ei enää kasvata rotukoiria kasvattajanimellään ja koska kaikki tietävät että sielä on pentuja -aina ja ainakin tilattavissa. Kyseisestä "kasvattajasta" ei siis ole varmaankaan koskaan tehty tutkintaa, eikä hänellä ole rikosrekisteriä touhuistaan. Siksipä kaikki, mitä nyt kirjoitan ovat vakaasti omia mielipiteitäni ja huomioitani jotka nyt riskillä tuon esille ihan vain kertoakseni oman näkemyksen puhtaasti
kotimaisesta, paikallisesta pentutehtailusta.
 |
| Mummu |
Oma tarinani ei ole sen kummoisempi, onhan meilläkin kotona ollut sekarotuisten pentuja ja voisin tehdä miljoonat ja taas miljoonat asiat toisin mikäli tietoa, faktoja naamaan kertovia (lyöviä) ihmisiä olisi ollut enemmän. Mennyttä en voi muuttaa enkä ole menneisyydestä kauhean ylpeä, mutta ainakin olen viisastunut ja oppinut virheistä joilla tuimme paikallisen pentutehtailun hedelmää.
Sain vuonna 1997 ollessani kuusivuotias ensimmäisen koirani. Kyseessä oli pieni, sekarotuinen piski nimeltä
Lala, tutummin "Mummu" joka tässäkin blogissa seikkaili aina vuoteen 2011 saakka.
Kyseessä oli aikuisen nyrkin kokoinen pentu joka valloitti meidän kaikkien sydämet, rotuina oli ainakin kuutta, seitsemää erilaista rotua eikä hintakaan huimannut päätä, sekarotuinen piski oli silloin vielä edullinen hankinta eikä pentutehtailusta puhuttu sen varsinaisessa merkityksessä, eikä tainnut kyseinen pentutehdas vielä silloin ymmärtää tulevaisuuden bisnestään niissä mitoissa mitä se on tällä hetkellä.
Mummu oli loistava koira. Se oli kuin varjoni, eli kanssani elämäni hektisimmät ajat aina lapsuudesta aikuisuuteen, opetti minulle paljon ja oli aina terve. Sillä ei ollut koskaan mitään yhtä silmätulehdusta lukuunottamatta (joka tuli luultavasti avonaisesta auton ikkunasta sen pään ollessa ulkona). Mahtava koira jonka kanssa jaoin monet vuodet ja jonka lopetuspäätös oli yksi elämäni suurimmista.
Minä sain paikallisesta pentutehtaasta terveen yksilön ja taisi saada moni muukin sinä samaisena vuonna. Millaista toiminta on tänäpäivänä, millaiset ihmiset tehtailevat ja millaisia koiria niistä syntyy? Miten koiria siellä pidetään ja mitä pentutehtaat saavat aikaan?
Pentutehtaista tulee pentuja -Paljon ja aina lisää kysynnän mukaan.
Yhdellä nartulla saattaa olla ne kahdet pennut vuodessa. Ja useimmiten niitä pentuja tosiaan on parilla, kolmella samaan aikaan. Riippuen toki vuodenajasta (kesäpennuthan on kivoja) sekä kysynnästä. Tunnetut tehtaat tekevät pentuja kysynnän mukaan, jos kyselijöitä on tarpeeksi, yhdistetään koiria joita markilla on jotta saadaan kyselijöiden tarve täytettyä. Ja rahaa kilisee tilille mukavasti hetken päästä. Usein tällaista tilannetta ei tarvita, ainahan sielä on vähintään yhdet pennut myytävänä -vuodenajasta riippumatta. Pennut eivät mene hukkaan -jos tuntuu että pari yksilöä jää käsiin, voi niitä käyttää kun niille alkaa juoksut pukkaamaan.
Siellä tehdään rahaa -Paljon välinpitämättömien ja tietämättömien ihmisten ansiosta.
Pentutehtaan pentu maksaa paljon nykyään. Sitä puolustellaan ilmoituksissa sillä, että pentua ei otettaisi hetken mielijohteesta (pointti toki siinä onkin), ja tietämätön ostaja saa varmasti hyvän kuvan "kasvattajasta". Pennut maksavat muutamasta satasesta ylöspäin, myös ne vanhemmat, jo "loppuun käytetyt" nartut ja urokset yritetään myydä ylihintaisena, vuotiaasta kouluttamattomasta sekarotuisesta yritetään pyytää kolmeakin sataa euroa.
 |
| Rytmin kanssa matkalla Ruotsista, kasvattajan itkujen saattelemana kohti Suomea. |
Koirat kärsivät siellä -Paljon ollessaan vain rahantuojia ja kärsiessään huonoista tiloista ja kohtelusta.
Nyt täytyy huomauttaa, että koirat eivät suomessa elä useimmissa pentutehtaissa niissä pienissä näyttelyhäkeissä joita ovat asunto piukillaan. Pentutehtaassa asuu perhe joilla on useimmiten lapsia, meikkaavia teini-ikäisiä ja maataloustöitä tekevä isäntä. Meidän raitilla koko perhe on päällepäin ihan normaalia sakkia ja koiria pidetään "normaalisti". Ulkotarhoissa ja ompa niille täälä rakennettu ihan omia kenneltilojakin (kyllä, pennuista saa aikamoisen summan kokonaisen kenneltilan rakentamiseen, eikä siihen tarvita edes monia vuosia).
Koiraa ei pidetä sen ollessa huonossa kunnossa (ei sitä eläinlääkäriinkään viedä, metsästyspyssythän täälä on kaikilla). Ja tässä tarkoitetaan nimenomaan HUONOSSA LOPETUSKUNNOSSA olevaa koiraa. Lihaskatoisia, lonkkakipuisia, stressaavia, laihoja, ripuloivia (ulkohäkkien ihanuus), korvatulehduksellisia sekä matoisia koiria siellä on paljon. Mutta ei kuolemansairaita joilla silmät ovat harmaaksi tulehtuneet kuten joissain pentutehdassivuilla olevilla koirilla.
Useimmissa pentutehtaissa on koira sisällä, se halittava perheen rakas joka saa olla osana perheen elämää. On turha olettaa että nuo muut koirat, synnyttäjät ja astujat saavat samaa kohtelua. Ne saavat ruokaa (sitä halvinta mahdollista) ja jotkut jopa lajitovereiltaan seuraa (viereisestä ulkotarhasta). Mutta niillä ei ole virikkeitä, niillä ei ole tarkoitusta elämään (koira ei ymmärrä että astuminen on sen elämän kohokohta ja sen pitäisi tyytyä siihen). Niitä ei lenkitetä eikä rapsutella. Ne eivät saa kokea vapaana juoksemisen iloa tai laumaan kuulumisen tunnetta. Ne vain ovat. Kehittävät käytöshäiriöitä omissa tarhoissaan jotka huomataan ainoastaan siinä vaiheessa jos koira myydään eteenpäin, rakastavaan kotiin.
Olen käynyt tällaisissa paikoissa kerran jos toisenkin. Pihoissa nelisen tarhaa räksyttävine koirineen, tallissa ehkä pari ja sisällä eteisessä vähintään yksi pienempi koira paskapapereineen (eihän ne nyt sisäsiistejä ole, ei ole aikaa lenkittää eikä mokoma pysy pihassa vapaana), talo muuten ihan kunnossa olevan näköinen. Normaali maatila jossa hevoset laiduntaa pelloilla. Perheen normaalia sekamelskaa ja jaloissa pyörivä kotikoira. Aina kunnes mennään rappuset alas ns."Koirien tiloihin" tai muihin "kenneltiloihin".
Sitä kusen ja paskan hajua. Niitä leikkiviä pentuja (ei, niitä ei pidetty pienissä näyttelyhäkeissä -niille oli aidattu alakerrasta tila). Omassa paskassaan ryömineitä palleroita joita perheen lapset pitivät sylissä kuin se olisi normaalia että koirat ovat pyörineet omissa ulosteissaan eikä niitä tarvi pestä tai niitä papereita vaihtaa tarpeeksi usein. Nehän on pian samanlaisessa kunnossa. Olen nähnyt miten emät saattavat laihtua ja karva mennä huononnäköiseksi pentujen saannin jälkeen -onhan energian kulutus aikamoista. Mutta näiden pentujen emä -oli ollut sellainen varmasti jo ennen synnytystä. Millaista sillä mahtaa olla nyt, kun energiankulutus pentujen myötä on vain kasvanut?
Narttuja ei niin sanotusti käytetä loppuun, ei kymmenvuotiaalla ole ollut 20 pentuetta. Mutta eipä siinä talossa kymmenenvuotiaita koiria varmaan ole vuosiin ja vuosiin ollutkaan. Nartut myydään jokseenkin kolmivuotiaina, muutamat pennut tehneenä eteenpäin tai vaihdetaan toiseen, nuorempaan narttuun. Uroksissa sama periaate vaikka niitä hieman useammin käytetäänkin eikä niitä tarvitse niin usein vaihtaa. Jännäksi menee siinä vaiheessa kun käsiin jääneellä nartulla käytetään mahdollisesti samaa urosta, eli nartun isää.
Pennut eivät saa kosketusta tervejärkisiin koiriin, eivät koe erilaisia kosketuspintoja tai ihmiskontakteja, ne elävät pimennossa omien sisarustensa kanssa kasvaen luovutusikäisiksi. Niin, mikä sitten on luovutusikä? Joskus viidestä viikosta eteenpäin -riippuu miten kiire ostajalla on pentu saada ja miten hyvin hänelle on kerrottu että viisiviikkoinen sitoutuu perheeseensä paremmin kuin vaikkapa kymmenenviikkoinen.
Kärsivätkö siis koirat siellä? Miten ne voisivat kärsiä sanan varsinaisessa merkityksessä kun eivät tiedä paremmasta? Eivät ne välttämättä kuole sielä käsittämättömiin sairauksiin omistajiensa käsivarsille. Olen nähnyt sairaita koiria joita en pysty katsomaan silmiin ilman tuntematta sääliä. Koira ei kärsi koska ei tiedä terveen elämästä, mutta se ei tarkoita sitä etteikö se kärisisi.
 |
| Rytmi kasvattajan luona |
Sekarotuisuus ei ole turva sairauksille -Saman perheen koiria käytetään paljon jotta ei tarvitse hankkia aina uusia koiria tehtailun välineiksi, jolloin sisäsiittoisuus voi olla aika hurjaa.
Kuten aikaisemmin mainitsin, sisäsiittoisuus tapahtuu nopeasti ja huomaamatta. Sen lisäksi, että pentueen isä voi olla myös emän isä -harvoin astujista ja astutettavista pidetään parempaa lukua. Meidän kylänraitilla koirat astuvat ihan itse narttunsa omissa sukujuhlissaan. Samantyyppisiähän ne kaikki on -paha siinä on pentujen isää alkaa veikkailemaan, eikä ole tarvettakaan.
Pentujen vanhemmatkin ovat aina terveitä (parivuotiaita, tutkimattomia, kahden
mahdollisesti sairaan yksilön jälkeläisiä. Vanhempien terveydestä tuskin
on tarkempaa tietoa, eihän "kasvattaja" tiedä niistä mitään) -koskaan
ole mitään sairauksia ollut eikä sekarotuisille mitään
pentuetarkastuksia kannata tehdä. Kyllähän sitä näkee, onko pentu terve (rakenteellisesti/pääkopaltaan).
Saatta olla omistajalle aikamoinen ylläri vuosien kuluttua kun koiralla puhkeaakin perinnöllisiä sairauksia -täysin terveistä ja sekarotuisista vanhemmista. On allergiaa, rakenteellisia vikoja, häiriökäyttätymistä joita pentujen vanhemmilla ei kasvattajan mukaan ollut lainkaan.
Ne eivät ole piskejä -niissä käytetään yleensä kahta rotua niiden kysynnän mukaan.
Harvassa ovat monen rodun hauskat yhdistelmät ja tääläkin paikallisella tuottajalla esimerkiksi tipsun, terriereiden sekä villakoirien sekoitukset tuntuu olevan menevää kamaa joista saa pulittaa muutaman satasen.
Taitaa olla muutamia vuosia siitä, kun kahden eri rodun risteytyksistä tuli suuria myyntihittejä.
Ovathan sekarotuiset terveempiä? Paikalliselle tehtailijalle tuli kahden rodun risteytyksen pentue joista yksikään ei ollut normaali. Oli epämuodostumia toisensa perään ja pentuja lopetettiin. Seuraavalla astutuskerralla kävi cockerspanielilla parempi säkä, rakenteellisesti (silminnähden) normaalit pennut näkivät päivänvalonsa seuraavasta astutuksesta.
Sekarotuisten terveellisyys on urbaani legenda joka perustellaan geenipolin monipuolisuudella. Se on lähes täyttä roskaa. Mitä tapahtuu kun sekoitetaan kaksi sairasta rotua/yksilöä keskenään? Missä vaiheessa pennusta voi tulla täysin terve? Kaikesta huolimatta tämä legenda pysyy pinnalla kun ihmiset eivät osaa laskea yksi plus yksi. Kaikki sairaudet kun eivät johdu sukusiitosprosenteista.
Millainen ihminen pentutehdasta oikein pitää?
Sairas. Välinpitämätön. Rahanahne. Syyntakeeton.
On itsestäänselvää, että ihminen joka pentutehtailee koiria ei voi olla terve. Hänen on pakko olla myös välinpitämätön joka rahan perässä touhuaan harrastelee. Se on selvää. Mutta miksi perässä lukee syyntakeeton? Ote wikipediasta:
"Rikoksen tekijä on syyntakeeton, jos hän ei tekohetkellä kykene
mielisairauden, syvän vajaamielisyyden taikka vakavan mielenterveyden
tai tajunnan häiriön vuoksi ymmärtämään tekonsa tosiasiallista luonnetta
tai oikeudenvastaisuutta taikka hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään
on sellaisesta syystä ratkaisevasti heikentynyt.
Arkikielessä syyntakeettomuus usein merkitsee samaa kuin kyvyttömyys
ottaa vastuuta teoistaan ja niiden seurauksista. Syyntakeettomuus ei
kuitenkaan merkitse samaa kuin vapautus sanktioista, vaan
syyntakeettomaksi todettu voidaan sulkea määräämättömäksi ajaksi
pakkohoitoon mielisairaalaan"
Maalla, esimerkiksi meillä Karviassa toimintaa ei pidetä jostain syystä vakavana, sairaana ja välinpitämättömänä. Useimmat pentutehtailijat eivät mielestään täytä pentutehtailun kriteerejä vaikka heidän toiminnastaan ei löydy yhtään eettisen kasvattajan toimintaan viittaavaa. Miksi?
Pieni piiri pyörii; tehtailija on hyvä työkaveri, sukulainen, lapsen kummi, omat ja tehtailijan lapset ovat parhaita ystäviä, suurin osa on ottanut sieltä koiran (
ja kyllä, on noloa myöntää tukevansa pentutehtailua), ei tiedetä mitä pentutehtailu on -ja selän takana puhuminen on kivaa. Ei haluta rikkoa välejä koska omalle hevoselle haetaan samasta paikasta heinää eikä sitä ole varaa menettää. Syitä on lukuisia, mutta myös ymmärtämättömyys täälä kalapäiden valtakunnassa on aika äärimmäistä.
Tehtailua pidetään yksinekertaisesti myös"normaalina" jota se ei ole oikeasti koirista välittävän henkilön mielestä -tietenkään.
Pentutehtailijoita meidän kahden ja puolentuhannen asukkaan kylässä riittää. Kaikille pennuille on ostajia ympäri satakuntaa, pirkanmaata sekä etelä-pohjanmaata.
Miksi näitä pentutehtaita on olemassa?
Koska ihmiset on kalapäitä, etsivät halvinta ratkaisua parhaan ystävänsä löytämiseksi, eivät jaksa nähdä vaivaa tai rakastuvat silmittömästi pennun nähdessään ajattelematta sen kasvatuksen eettisyyttä. Rahat viedään tuolle sairaalle, luonnottomalle toiminnalle kyseenalaistamatta. Ja vaikka kyseenalaistetaankin -onhan se pentu silti suloisen näköinen?
Ei viitsitä ottaa tietoa ulkopuolisilta, ei kuuntelemaan järkipuhetta. Ei tutkimaan pennun taustoja. Ei kasvattajan taustoja. Ei pohdita miksi pentu on tässä maailmassa ja millaisista oloista. Ajatellaan kenties että pentu on niin nuori, että oli sen synnyinkodin olot minkälaiset tahansa -se on tyhjä taulu ja siitä saa silti hyvän koiran?
Sama koskee rotukoirien, epäilyttävää kasvattamista josta voisi tehdä ihan oman aiheen, mutta pentutehtailua sekin on.
"Ei me tarvita niitä papereita kun tämä on tämmönen kotikoira, mutta ihan puhdas kultainennoutaja"
 |
| Rytmi näytelmissä |
Koiran rekisteröiminen ei tarkoita sitä, että koirien tulevaisuus täyttisi näyttelyistä tai kisaamisesta. Virallisesti rekisteröity pentu antaa sinulle edes vähän turvaa siitä, mitä pentu on perimältään ja että pentue on rotuyhdistyksen hyväksymä. Monille tämä lienee itsestäänselvä asia, mutta silti edelleen rekisteröimättömät, puhtaat koirat kerryttää "kasvattajien" kukkaroa suurilla summilla. Lue Mia Mäkelän kirjoitus aiheesta
TÄSTÄ.
Kasvattajan työ on mielestäni eettistä toimintaa -halu tuottaa rakastamansa rodun pariin uusia, terveitä, rakenteellisesti oikeita koiria joiden elämä on koiran arvoista. Huonot olot näkyvät myös rotukoirien, virallisten kasvattajien työnhedelmässä. Meille haettu (karvialaisen kasvattajan kasvatustyötä) pyreneittenkoira oli huonossa kunnossa (en edes ymmärrä, lapsi kun olin, miten siinä kunnossa oleva pentu voidaan myydä/ostaa) ja sen ensimmäiset elinkuukaudet olivat yhtä kamppailua. Pentua ei kuitenkaan lopetettu, olihan se meille rakas perheenjäsen vaikka kasvattajaa ei kiinnostanutkaan pennun kohtalo (olihan kasvattaja jo rahansa saanut..).
Otin riskin, ja tiedän (toivon?) että kirjoitus leviää myös meidän Karvialaisten ja lähipaikkakuntalaisten keskuudessa. Jos tunnistit itsesi voit huolestua ja vihata minua. Mikäli tunnistit naapurisi voit ilmoittaa asiasta eläinlääkärille, kennelneuvojalle tai eläinsuojeluun. Mikäli olet suunnitellut pennun hankintaa ja paikka epäilyttää, voit ottaa minuun yhteyttä jos vaikka tiedän paikasta jotain (kaikki täälä kaikki tuntee, usko pois), kerron mielelläni tietoni ja arvioni eteenpäin jotta tämä sairas toiminta saataisiin loppumaan.
Tuetaan jokainen eettisesti kasvattavia koiria. Jos joku käsitti tekstini niin, että pidän sekarotuisia huonompana vaihtoehtona kuin rotukoiraa, ymmärsit tekstini väärin ja kysymykset aiheesta otan mielelläni vastaan sähköpostitse; jonna.lentovaara@gmail.com tai kommentointiloodassa.
Ennen pennun hankintaa, varmista aina kasvattajasi eettisyys, pennun taustat sekä olot. Tue ainoastaan hyvää, koirien etuja ajavaa kasvattajaa!
Etsi pentua aina rotuyhdistyksesi kasvattajista jotka ovat sitoutuneet noudattamaan esimerkiksi kasvattajan eettistä sopimusta. Parhaiten sinulle sopivan pennun hankinnassa sinua auttaa myös rotusi rotuyhdistyksen henkilöt. Etsiessäsi pentuetta, tarkastele seuraaville sivuistoilla olevien pentujen ja kasvattajan taustat tarkasti.
Aikamoinen koirapäivä kaikesta sateesta huolimatta! Käytiin ostostelemassa hieman verta ja pengottiin Rytmin jälkivaljaat varastosta. Sateen takia ei kuitenkaan lähdetty vielä jälkeä tekemään (odotellaan innolla josko huomenna olis parempi keli), ja katotaan muistaako äijät touhusta mitään! Rytmi on ollu viimeks jäljellä pienenä poikana ja tykkäs hirveesti, Samperi ei koskaan. Erityisesti Rytmille tosta vois löytyä harrastus harrasteltavaksi, sitäkun ei aikanaan tuo ihmisten etsintä kinostellu.
