Karhunpoika sairastaa

Aina ei kannattaisi mennä uhoamaan isommilleen.. Samperi taisteli rakkaan ystävänsä taiston kanssa viime lauantaina -kenestäpä muusta kuin pikkupeppupiikosta. Vaan taisi käydä niin että jätkällä oli suuret puheet mutta tosipaikan tullen eipä löydy tästä jätkästä hääppöstä taistelijaa :)

Pojissa ei näkynyt olevan mitään pahempaa, pieniä taisteluarpia vain. Sunnuntaina uinnin jälkeen jalka rupesi kuitenkin mätimään joten maanantai-aamuna käännyttiin eläinlääkärin puoleen noutamaan antibioottia, särkylääkettä ja tötterö päähän jottei poika nuolisi haavoja. Eihän siitä tötterön päässä pitämisestä meinannut tulla mitään -kauhea kapistus samperin mielestä.

Niimpä jätkä on treenisaikulla ainakin tämän viikon.

uimarit

Omistan vesikoiran, joka ei enää tahdo sukeltaa.

Zaxxon´s Exx-Zellent Elliot

Rytmi on ensimmäinen rhodesialaiseni. Rotu on ollut kirkkaana mielessä jo kauan, siinä on kaikki mitä minä tulevalta koiraltani tahdon: vieraita kohtaan olemassaoleva pidättäytyneisyys, omatahtoinen ja vaativa. Ulkonäöllisesti rhodehan on vallan komea, ja täytyyhän se myöntää että ulkonäkökin valintaan vaikutti melko paljon ;)

Oikeaa pentua sai kuitenkin haeskella ja metsästää. Minulle ei ollut niinkään väliä mistä saakka joudun koiran hakemaan. Suomessa pentueita on meleko vähän eikä sitä ihan oikeanlaista tuntunut löytyvän, vaikka hyviä kenneleitähän suomi on kyllä pullollaan :)

Katsastin kenneleitä ruotsista, norjasta, latviasta.. Pentueita odoteltiin syntyväksi ja kasvattajien kanssa juteltiin. Ensimmäisenä rakastuin Zaxxon`sin tulevaan pentueeseen. Vanhemmat loistavia, terveitä ja pentueestakin pystyi jo ennakoimaan edes siis jotain. Valitettavasti kaikki pennut olivat kuitenkin varattu jo ennen syntymää -erittäin, erittäin harmittava takaisku.

jatkoin etsimistä ja katseleista, palaten aina Zaxxonsin sivuille ihastelemaan kasvavia pentuja.
Yhtenä iltana sain sähköpostia jossa Lotta kertoi yhden pennuista palautuneen kasvattajalleen. Uusi koti ei ollutkaan enää jostain syystä voinut tarjota pennulle vakaata harrastustulevaisuutta, jota kasvattaja pennulle tahtoi. Niimpä viestittelimme, vaihtoimme ajatuksia koiran koulutuksesta ja kaikesta maan ja taivaan välillä.
Kunnes tuli se hetki kun pitikin jo varata laivalippuja Ruotsiin, hankkia auto jolla ajaa tukholmasta vielä parisataa kilometriä Kumlaan. Ihan vain tutustumaan kasvattajaan.

Vielä ruotsiin lähdettäessä ei siis ollut varmaa, saisinko pennun mukaani vai tulisinko tyhjin käsin. Ja toki ymmärrän -eihän kukaan kasvattaja tahdo antaa pentuaan näkemättä tulevaa omistajaa!
Ruotsissa meni hyvin, mitä nyt pientä eksymistä matkalla mutta kun paikalle päästiin kaikki meni hyvin. Pikkuinen Elliot kirmasi lauman viimeiseksi jääneenä pentuna pitkin maita ja mantuja. Äitinsä, mummunsa ja tätinsä komenneltavana :)

Kun lotta sitten parin tunnin kuluttua sanoi, että uskoo pennun saavan meiltä hyvän kodin, olin ihan ällikällä lyöty. EIH! Mä saan pennun mukaani!

Ja niin sieltä sitten lähdettiin, papereita vaihdettiin, kirjoitettiin ja koira maksettiin. Sitten alkoikin jännittävä takaisin paluu suomeen.

Se, millaiseksi jätkä vielä muovautuu tässä ajankuluessa, ei voi tietää.
Toivotaan kuitenkin näyttelytähteä jolla on päätä myös harrastuksiin, toivottavasti sellainen saatiin :)

April Fool´s Zeri Zamperi

Mistä minä voisin tietää, et jos tyyppi menee vessaan, että se muka tulee sieltä vielä takaisin? Parasta on tietysti varmistaa se itkemällä, huutamalla, raapimalla ja järsimällä oven karmia.

Tai mistä voisin tietää, että soittimen saa päälle napista painamalla, ei sitä purkamalla? No tietysti kokeilemalla Jonnan superkallista lahjaksi saadulla mp3lla.

Omistan pitkät jalat, juoksen tosi nopeasti jonnaa karkuun, äiskä päätti tehdä minusta karvavirheellisen joten kuivan nopeasti juostessani kuraojissa piilevässä viisaudessani olen vaikein huijattava. Kyllä minä nimittäin tiedän, että aamulla karatessani ei kannata tulla takaisin. Ei jonna oikeasti ole iloinen vaikka se esittää. Oikeasti sillä on surmaava katse joka muistuttaa ihmistä kun se näkee hyttysen käsivarressaan verta imevässä. Niimpä, ja minä olen se hyttynen.

Hmm. Mitä minä rakastan. Kaikkea, tiedättehän? Juoksemista, nukkumista, syömistä, juomista, leikkimistä, kävelemistä, istumista, makaamista, uimista, riehumista, katselua, loikoilemista, kyyläämistä, pesemistä vaahdotusvaiheeseen asti... Mutta ihan turha tulla sanomaan, että kukaan, koskaan olisi NIIN hullu, että jäisi vapaaehtoisesti yksin. Kukaan ei varmasti pysty nukkumaan, syömään, juomaan, leikkimään, kävelemään, istumaan, makaamaan, uimaan, riehumaan, katselemaan, loikolemaan, kyyläämään.. YKSIN. Ehei, en todellakaan ole niin tyhmä, että uskoisin moiseen. Mitä jos tukehdun illalla tyynyyn? Tai jäisin peiton alle ja kuolisin sinne nälkään? Eipä olisi kukaan auttamassa minua, pientä poloista silloin.

Jonna sanoo aina, että olen mestari piilojen keksijä. Tiedän sen. Kyllähän minä tiedän, että miljoonat sukille, alusvaatteille, lukemani kirjoille ja soittimille kannattaa keksiä tärkeät piilot. Ai miksi? Koska ne on kuulemma jonnalle tärkeitä, eikä se ilahtu jos näkee ne minun käsittelyni jälkeen.

Joo, mut kaikinpuolin mä oon kai ihan kiva kaveri. Tai paras tietysti, jonna ei vaan aina tahdo myöntää sitä.

Mummelismuu, eli Lalluska 1997 - 6.5.2011

 

Lala. Ehkäpä maailman rakkain. Sain lalan kun olin seitsemän. Lalasta tuli heti ihan se mun koira ja sitä vietiin joka paikassa mukana. Lalasta tekisi kyllä mieli sanoa että se o miellyttämise haluinen. Se teki kaikki mitä siltä vain osasi pyytää ja mitä sille opetti. Tekeehän se toki vieläkin, ,mutta nykyään siihen tarvitaan vain paketilline makkaraa :>!

Kilttikö?aina omille porukoille.
Muille? Varauksellinen.
Haukkuuko? Aina.


Riippuu sekin täysin ihmisestä. Isoille miehille se ei lakkaa haukkumasta koskaan, jostain syystä se pelkää niitä suunnattomasti. Eräs työnantajani aikoinaan keräsi luottamukse letuilla. Erästä isoa miestä ei tunnistanut isoksi kun tämä makasi sohvalla. Konsitit on monet mutta kyllä siitä ystävän kaikki saa.

Lala on aina ollut tämä meidän perheen vahtikoira, jonkunhan sekin homma on pakko hoitaa. Eipä Lala ole enään vanhemmiten niin kääsivällinenkään, mutta eipä koskaan ketään purrutkaan.
Koirakoulussa tottelevaisuus kymppi. Kun se on käskyn alla, muita koiria saa kyllä olla. Uskoo kaiken ja katsekontakti kymppi. Muuten muut koirat, jos ne eivät ole pentuja tai reilusti vanhempia, jättäisin lalalle näyttämättä. kun se kovimpana ja parhaimpana haluaa olla kaikkien kuiden koirien yläpuolella, eikä pienet tappelut saa sen päätä kääntymään.

Lala on ehkäpä jo pentuna pilalle lellitty. Se loukkaantuu jos se ei saa nukkua sängyssä, omalla tyynyllä ja mielellään vielä peiton alla. Se rakastaa ruokaa ja silityksiä! Jos siihen vieras tutustuu, Lala keksii sille varmasti puuhaa muutamaksi tunniksi

Parhain on poissa. Ikävä rakasta.