Eilinen "koirien salattu elämä" dokkari herätti jälleen ajatuksia koirien jalostuksesta. Aikanaan kun tv:ssä näytettiin dokkari "sairaaksi jalostetut" sun muita järkyttäviä dokumentteja koirien jalostuksesta, aloin jo kirjoittamaan aiheesta. Aiheesta on yksi ja tuhat hyvää kirjoitusta olemassa joten julkaisu jäi aina. Tämän tekstin alle lisäsin uutisia, kirjoituksia sun muita aiheeseen liittyen; kannattaa selata linkit ehdottomasti läpi.
Keskustelu sairaista koirista ja roduista on aina tunteita herättävää. Koirat eivät ole meille enää vain koiria, ne ovat ystäviä ja joskus jopa parisuhteen ja lapsien korvikkeita. Ehkä juuri siksi raja koiran arvoisesta elämästä on hämärtynyt eikä tarpeeksi sairasta koiraa ole -aina on hoitokeinoja, lääkkeitä, kipua lievittäviä nappeja, jopa rullatuoleja. Aina löytyy ratkaisu -mutta ratkaisu ei ole koiran lopettaminen, ei koiran ostamatta jättäminen vaikka sen sairaat riskitkin saattaisivat olla tiedossa.
Keskustelu sairaista koirista ja roduista on aina tunteita herättävää. Koirat eivät ole meille enää vain koiria, ne ovat ystäviä ja joskus jopa parisuhteen ja lapsien korvikkeita. Ehkä juuri siksi raja koiran arvoisesta elämästä on hämärtynyt eikä tarpeeksi sairasta koiraa ole -aina on hoitokeinoja, lääkkeitä, kipua lievittäviä nappeja, jopa rullatuoleja. Aina löytyy ratkaisu -mutta ratkaisu ei ole koiran lopettaminen, ei koiran ostamatta jättäminen vaikka sen sairaat riskitkin saattaisivat olla tiedossa.
Puhumme usein eutanasiasta ja siitä, miten ihmisellä tulisi olla oikeus päättää elämänsä mikäli sairaus tai vamma olisivat ihmiselle ylitsepääsemättömiä. Koirille tätä oikeutta ei haluta antaa. Koirat ovat meidän käsissämme, valitettavasti. Koiran uskollisuus ja omistajaansa kohdistuva, iloinen elämänasenne on kääntynytkin sen tappioksi ja kidutukseksi. Sen ei pitäisikään yrittää esittää enää urheaa ja olla näyttämättä kipujaan saadakseen jotain sellaista joka meidän ihmisten pitäisi ymmärtää antaa sille, viimeinen matka.
Tällä kirjoituksella en tahdo pahoittaa kenenkään mieltä ja tiedänkin muutamia ns. sairaan rodun edustajia jotka ovat pystyneet elämään tervettä elämää kärsimättä rotunsa tuomista sairauksista. Se on onni ja siunaus. Kaikkien, harvojen kohdalla niin ei kuitenkaan ole.
Ylläoleva kuva herättää paljon tunteita. Lähinnä surua ja sääliä, kiukkua ihmisen tunteettomuutta kohtaan. Mikä on sairaan koiran arvo? Jo me ihmiset joudumme maksamaan sairaista koirista kovan hinnan kuitenkaan usein pohtimatta kuinka suuren hinnan koira itse joutuu maksamaan. Miten paljon koirien pitää kärsiä meidän julmuudesta ennenkuin ne saavat arvoisensa lopun viimeiselle matkalleen? Montako kärsivää koiraa meidän pitää auttaa maailmaan ennenkuin ymmärrämme että arvokkaampaa olisi kun koko koira ei edes syntyisi kärsimään?
Voitteko kuvitella, millaista elämää ylläoleva kuvan koira elää? Kitalaen vuoksi koirat kuorsaavat eivätkä nuku hyvin, ne kärsivät usein nivelvaivoista, silmäluomen kiertymistä, ihosairauksista, ryppyjen tulehtumisista sun muista. Järkyttävää kuva- ja videomateriaalia on pilvinpimein. Rotuyhdistys kertoo napolinmastiffeista näin (alla terveydestä asiaa): http://www.mastiffit.com/napolinmastiffi.php, jalostusnet kertoo toisaalta että vuosien 2000-2013 välisenä aikana napolinmastiffeja on kuollut 25kpl. Näistä vain neljä kuoli vanhuuteen ja yksi tapaturmassa, keski-ikä reipas kaikilla 25:llä oli 5vuotta.
Napolinmastiffia on helppo kritisoida, kuten huomataan tilastoista -niitä on suhteellisen vähän ja viimeisimmät pentueet (2kpl) on tullut 2009. Ne eivät ole terveenäkään joka perheen koiria vaikka rakastettavia persoonia ovatkin. Sen sijaan, kun lähdetään kritisoimaan yleisimpiä rotuja kuten Bulldoggeja, Cavaliereita, Mäyräkoiria, Mopseja.. joiden elämä saattaa suurella todennäköisyydellä olla yhtä maan päällistä helvettiä erilaisten sairauksien ja luustovikojen siivittämänä on jo huomattavasti arempi aiheena.
 |
| Kuva: http://olennaisestisairaampi.com/ |
Mikä oikeuttaa sairaan rodun, koiran jalostuksen? Mikä on niin hyvä syy että annetaan koirien sukupolvi toisensa jälkeen kärsiä? Koska ollaan tarpeeksi syvällä niin, ettei kannata edes yrittää mitään muuta kuin antaa jäljellä oleville yksilöille elämisen arvoinen elämä? Milloin ihminen ymmärtää tehdä asioita toisin parhaan ystävänsä parhaaksi?
En tiedä kykenenkö koskaan itse kasvattamaan ainoatakaan pentuetta, ottamaan kasvattajan taakkaa itselleni ja vastuuta pienten koiranpentujen elämästä. Kasvattaminen kiinnostaa minua silti, kasvattajien ideologia, kasvattamisen perusteet ja tavoitteet. Nostan hattua kasvattajille jotka jaksavat pentueesta toiseen taistella terveemmän yksilön puolesta, yrittää viedä rotua eteenpäin -mutta joskus olisi vain todettava että peli on menetetty, tarvitaan apua muista roduista ja vieraista koirista?
 |
| Kuva jalostusnetistä. |
Kasvattajalla on suuri vastuu; vastuuseen pitäisi kuulua osata puhaltaa peli poikki.
En ymmärrä, millä kasvattajien omatunto kestää näiden pentueiden tuottamisen? Millä he pystyvät astuttamaan koiran, leikkimään seitsemän viikkoisten pentujen kanssa peläten että ne todennäköisesti sairastuvat ja elävät kivuliaan elämän? Millä ne pystyvät luovuttamaan tuon sillä hetkellä maailman onnellisimman pennun, maailman onnellisimmalle uudelle omistajalle joka ei välttämättä tiedä pennun kivuliaasta tulevaisuudesta ja siitä kärsimyksestä jonka he joutuvat molemmat kokemaan?
Millä he pystyvät katsomaan itseään peiliin tämän jälkeen? Lueskelin Cavalier kingcharlesinspanieleiden kasvattajien sivuja. Järkytyin; juuri kellään kasvattajalla ei ole mainintaa että koirat ovat niin sairaita että muualla maailmassa jopa eläinlääkärit ovat kieltäytyneet niiden hoidosta ja rotua yritetään lopettaa.
Kasvattajat toisensa jälkeen ovat kopioineet sivuilleen rotuyhdistyksen tekstin jossa mainitaan mm. näin "Pää on erittäin vaikuttava suurine lempeine silmineen.". Siinä ei ole mainintaa, että aivot eivät mahdu vaikuttavaan kalloon ja lempeistä, suurissa silmissä on yli 100 kertainen mahdollisuus muihin rotuihin verrattuna sairastua kuivasilmäisyyteen (Hatunnosto kasvattajalle joka kertoo rakkaan rotunsa sairauksista julkisesti sivuillaan; http://www.sidewaysdogs.com/cavalierit/cterveys.htm). Sairautena syringomyelia on hirvittävä, koiran kokemat tuskat ovat varmasti sanoinkuvaamattomia eikä kenekään pitäisi kokea sitä tuskaa minkä koira siinä hetkessä kokee.
Tuttujen hankkiessa cavalieria kasvattajat sanoivat ettei syringomyelia ole suomessa yleistä. Silti sairaudelle menetetään joka vuosi koiria. Tänä vuonna sairauden vuoksi lopetetuista kahdella kuollella nartulla on yhteensä 23 jälkeläistä, kuuluuko sinun koirasi näihin pentueisiin?
 |
| Myynti -ilmoitus sattumanvaraisesti netistä poimittu, tarkentavat tiedot poistettu väärinkäsitysten vuoksi. |
Niin kauan kun on ostajia, on myös myyjiä -sanotaan.
Ostajille sysätään valitettavasti paljon vastuuta nykypäivän koirakaupoissa. On ostajan määriteltävissä millaista kasvatustyötä tämä tahtoo tukea. Mikä on ettisesti oikein? Millaisen koiran ostaja tulevaisuudessa tahtoo? Olen varma, että jokainen pennun hankkija haaveilee pitkäikäisestä, terveestä koirasta jonka kanssa saa heitellä kesän lämpinä iltoina palloa vaikka turkki harmaaksi muuttuisikin. Terveyttä pidetään tärkeänä seikkana joskus ehkä jopa itsestäänselvyytenä. Pitäisi ymmärtää että koiran perintötekijöillä on väliä. Koiran jalostuksen aikaansaamalla rakenteella on väliä.
En ole itse koskaan joutunut elämään sairaan koiran kanssa, jo hiiva Rytmin korvassa saa minut tuntemaan avuttomaksi ja sääliväksi sitä kohtaan. Mitä olisi elää koiran kanssa odottaen seuraavaa sairaskohtausta, miettien lopetuspäätöstä aina uudestaan ja uudestaan -kunnes jälleen tuleekin parempi päivä? Millaista tuntuisi olla täysin avuton auttamaan omaa, parasta ystäväänsä? Katsella sen kärsimyksiä päivästä toiseen vain siksi, että useasti on myös hyviä päiviä?
Miltä se kaikki tuntuu koiran mielestä? Meidän onneksemme, voimme puhua pohtien, miltä se tuntuisi. Koirat eivät osaa pelätä seuraavaa kohtausta. Ne eivät osaa pelätä lopetuspäätöstä. Niiden ei tarvitse miettiä onko suurin osa eletyistä päivistä ollut tuskaa vai iloa. Kolikon toisella puoella voimme miettiä; miltä koirasta tuntuu sairauden jatkuvan kivun kanssa; ne eivät ymmärrä että kohta helpottaa, kipu on väliaikaista tai parempia päiviä tulee vielä. Se tietää että sen tulee peittää kipunsa jotta se ei ole haavoittuvan näköinen. Pitää sinnitellä, pitää yrittää vain siksi että vaistot laittavat toimimaan niin.
 |
| Kuva: http://carlidavidsonphotography.com/Disabled-Pets/thumbs/ |
Meillä on valtakunta pullollaan vielä loistavia rotuja joiden takana kasvattajat tekevät kovaa työtä säilyttääkseeni ja ylläpitääkseen koirien terveyttä. Eikö ihmiset todella löydä niistä itselleen vaihtoehtoa? Mikä näissä sairaissa koirissa on se ehdoton ominaisuus jonka vuoksi sen jalostustyötä pitää tukea ja pentuja tehdä lisää?
Missä vaiheessa koiran hengissä pitäminen meni koiran elämisen arvoisen elämän ohi tärkeysjärjestyksessä?
Jalostukseen tulisi käyttää vain koiria, jotka takaavat jälkeläisille mahdollisimman terveen elämän. Koskaan et voi olla varma koirasi terveydestä eikä kasvattaja luvata että pentu kuolee luonnollisesti vanhuuteen. Mutta monia sairauksia voidaan minimoida jo näillä tiedoilla, taidoilla ja kokeilla mitä kasvattajilla on nyt käytössään. Jos kasvattaja kaikesta tästä huolimatta tekee pennut yksilöllä jolla riskitekijöitä enemmän kuin mahdollisia hyötyjä -mieti kaksi kertaa millaista kasvattajaa ja rotua tuet ja miksi.
Alla erilaisia linkkejä uutisiin ja kirjoituksiin aiheesta, videoihin, keskustelupalstoille ja tutkimuksiin;
Talutin alkusyksyllä 6 kuukautta ja yhden päivän verran elämää viimeiselle matkalleen.
VastaaPoistaOngelmana ns. valuvika. Pitkäselkäiselle rodulle valitettavasti ominainen vika vaikka sukupuun perusteella sitä ei osattukaan odottaa. Synnynnäinen ongelma joka huomattiin vasta puolen vuoden iässä. 3 päivää diagnoosin jälkeen meillä oli muutaman eläinlääkärin lausuntoja asiasta. Yksi olisi ollut valmis leikkaamaan mutta sanoi että leikkauksia tulee useita ja kivutonta elämää ei pystytä takaamaan. Muut pahoittelivat ja sanoivat että ei voi leikata, ei tule onnistumaan. Valintaa siis ei tarvinnut tehdä, se oli itsestään selvyys.
Mutta...
Nyt kun tapahtumasta on reilut viisi viikkoa, olen pöyristynyt. Tutut, hyvätkin kaverit ja puolitutut, heidän joukostaan on löytynyt yllättävän paljon ihmisiä jotka eivät meidän ratkaisuamme hyväksyneet. Miksi emme yrittäneet kaikkeamme? Miksi ei leikattu? Miten saatoimme tehdä noin, sehän oli niin elämäniloinen!
Jos ihmiset ovat yksittäisen eläimen kohdalla tätä mieltä, niin mitä toivoa meillä on saada jalostukseen muutoksia? Aika huonolta näyttää...
Hekla, aika järkyttävää puhetta tutuiltasi. Uskon että teit todellakin oikean päätöksen ja minusta on hienoa että koirasi jaksoi olla elämäniloinen puolivuotiaaksi vikoineen päivineen! Se on jotenkin jännä että nämä "koiraihmiset" ei jotenkin ymmärrä arvostaa sitä oikealla tavalla. Se elämäniloisuus on kuten mainitisin, niiden häviö useimmiten :/
PoistaVoi, hyvä kirjoitus oli tämäkin. Mulle tuli melkein itku silmään tuon jälkimmäisen kuvan kohdalla. Tämä aihe on mulle erittäin läheinen, koska mulla on ollut japanese chin. Paavo oli luonteeltaan mitä upein, mutta se terveys... Polvet 2/2 (toinen varmasti kyllä 3 ainakin loppuvaiheessa), silmät eivät rähmimätöntä päivää nähneet, se röhki ja korisi ja lopulta sen vei spondyloosi.
VastaaPoistaEn tule enää ikinä ottamaan lyttykuonoista koiraa. Rotukin vaihtui ihan ääripäähän, eli whippettiin.
"Missä vaiheessa koiran hengissä pitäminen meni koiran elämisen arvoisen elämän ohi tärkeysjärjestyksessä?" Erinomainen kysymys!
Nää on aina surullisia kertomuksia kun ovat henkilökohtaisia, toivon tosiaan että itse en koskaan joudu kärsimään omien rotujeni kohdalla jalostuksellisista "vioista".. Tuolla kuvaajalla on paljon kuvia "vammaisista"koirista pyörätuoleissaan jne.. Ne todellakin saavat itkun silmään!
PoistaTätä ei oikein voi sanoa mahtavaksi postaukseksi, koska aihe on jotain aivan järkyttävää. Silti, tämä postaus oli jotain erinomaista, pysäyttävää.
VastaaPoistaSeinäjoki KV'seen asti pidin ajokoiria rakenteeltaan terveinä koirina, kunnes...
...esitin itse ajokoiraa, jonka takaraajat olivat hyvin ylikulmautuneet, varpaat harottivat joka suuntaan ja ranteet olivat löysät. Kaikista eniten itseäni satutti se, että koira oli vielä käyttöluokassa, jotta siitä saataisiin käyttövalio, vaikka koiran liikkuminen oli jo vaikeaa.
...kehän vietiin narttu, joka oli aivan järkyttävän lihava, jolla oli tappijalkaisuutta, ja jonka nahka oli jo lähtenyt poimuttumaan. Narttu oli jotain aivan järkyttävää. Onneksi tuomari teki tämän kohdalla aivan oikean päätöksen antaen hylsyn sairaalloisten piirteiden vuoksi. Mihin tämäkin, hyvin liioittelematon rotu on menossa?
Oon lukenut myös metsästyskoirien ongelmista jotka ovat yleistymään päin. Onneksi suuri osa esimerkiksi ajokoirista ovat edelleen niin vakaasti käytössä (ja tulevat toivottavasti aina olemaankin!) että rakenteellisille virheille ei ainakaan pitäisi olla tilaa -toki näitäkin tapauksia on kuten tuo sinun esittämäsi ajokoira.
PoistaTuomarien arvostelut ja päätökset vaikuttavat paljon tottakai myös jalostukseen, noita järkeviä tuomareita jotka rohkeasti heittävät hylsyn pitäisi olla enemmän!
En oikein tiedä mitä tähän sanoisi. Valitettavan totta. Itse omistan cavalierin ja sitä kautta tiedän, että todellakaan kaikki sen rodun edustajat eivät ole sairaita, vaikka niin väitetäänkin. Meillä sattuu olemaan harvinaisen isokokoinen rotunsa edustaja, eikä siksi pärjännyt näyttelyissäkään. Suurista ja karvaisista korvistaan on tosin kärsinyt korvatulehdusten muodossa.
VastaaPoistaCavalier vain on valitettavasti liian pitkälle jalostettu, mikä on huono juuri sen takia, että on tullut niin paljon sairauksia. Luonteeltaan kun cavalierit ovat aivan ihania. Myös se on kasvattajien varassa, että millä koirilla teetetään pentuja. Jos sairas koira saa pentuja, on hyvin todennäköistä, että pennutkin ovat sairaita, kun taas terveillä koirilla riski on huomattavasti pienempi.
Pakko sanoa tähän myös cavalierin joskus omistaneena, että eihän ne toki kaikki olekaan sairaita ..eikä ainakaan sillä hetkellä, mutta mihin ne esimerkiksi kuolee ja minkä ikäisenä. Oma cavalierini eli reilu 8 vuotta, kuollessaan avausraportti oli vähemmän kaunista luettavaa, oli syöpää ja oli jo jos jotain. Tarkoitan, että myös se lasketaan mikä yleensä unohdetaan eli monet saattavat elää tervettä elämää ja elää jopa iäksi joka luetaan vanhuudeksi, mutta kuolinsyy tuskin monellakaan on se vanhuus. Ja mitä yleisempi rotu sitä enemmän sakkiin mahtuu kaikenlaista kulkijaa, huipputyypeistä ja koirista niihin vähemmän huippuhin.
PoistaTotta tämäkin, cavaliereja on paljon, joten on myös monenlaista koiraa ja varmasti monenlaista sairauttakin, mitä tuskin kaikkia edes tuodaan julki. Tosiaan ne yleensä unohdetaan, mitä ei päälle päin nähdä.
PoistaPakko nyt myös mainita, että välttämättä en nyt cavalieria ottaisi, jos saisin valita uudelleen koirani rodun, vaikka koiraani rakastankin. Rotu vain ainakin meillä on ollut korvien ja karvojensa kanssa huomattavasti haastavampi, kuin yleensä annetaan olettaa.
Anonyymiltä hyvä pointti tuo että vaikka koira kuolisi ns. "vanhuuteen" huomataankin sen olevan täynnä erilaisia sairauksia jne.. Tämä aihe on varmasti erityisen kipeä kaikille niille jotka omistavat sen sairaan rodun joka esimerkiksi siinä "sairaaksijalostettu paras ystävä" dokkarissa nähtiin.
PoistaOlihan siinä myös rhodesialainen joka kirpaisi. Minusta on kuitenkin hienoa miten monet tuntuvat ottavan asian niinkuin pitääkin, asiallisesti ja järkevästi eikä liian henkilökohtaisesti :)!
Kiitos tekstin julkaisusta. Luin hyvin pintapuolisesti läpi, mutta tulen takuulla takaisin lukemaan paremman ajan kanssa.
VastaaPoistaHalusin vain jakaa oman näkökulmani kysymyksiisi Mitä olisi elää koiran kanssa odottaen seuraavaa sairaskohtausta, miettien lopetuspäätöstä aina uudestaan ja uudestaan -kunnes jälleen tuleekin parempi päivä? Millaista tuntuisi olla täysin avuton auttamaan omaa, parasta ystäväänsä? Katsella sen kärsimyksiä päivästä toiseen vain siksi, että useasti on myös hyviä päiviä? Se on helvettiä. Sitä ei voi kauniimmin ilmaista enkä löydä sanoja kuvaamaan sitä tuskaa kun yhtenä päivänä koira on kipeä, mutta seuraavana päivänä elämänsä kunnossa. Kannattaako sitä vielä lopettaa? Luovutanko liian helposti? Auta armias kun puhut koirasi viasta julkisesti - olet paska koiranomistaja, luot huonon maineen rodulle, olet varmasti rääkännyt koiraasi ja siten aiheuttanut sairauden. Päivät täynnä itsensä syyllistämistä eikä muut sitä syyllisyydentunnetta helpota.
Luin joskus aikanaan yhtä blogia joissa omistaja kamppaili näiden asioiden keskellä -itku tuli jokaisen postauksen kohdalla silmään vaikka itse postaus olisi ollut positiivinenkin. En voi edes kuvitella sitä kärsimystä jonka sinäkin olet kokenut, on kuitenkin hienoa että on rohkeutta avoimesti kertoa niistä vioista ja sairauksista -siitä hyssyttelystä ei hyödy kukaan muu kuin kasvattajat rahallisesti.
PoistaKiitos hyvästä tekstistä, tulin kyllä tästä aika surulliseksi, koska tämä on niin valitettavan totta ja yleistä.
VastaaPoistaItse olen tehnyt aiheeseen liittyvän valinnan elämässäni. Halusin ihan älyttömästi ranskanbulldoggia, mutta päädyin ottamaan sen ja jackrusselinterrierin sekoituksen ja se oli yksi elämäni parhaimmista päätöksistä.
Jatkuvasti saan kommentteja muilta koiraihmisiltä netissä, harrastuksissa ja koirapuistoissa "olisipa kaikki ranskikset noin hyvännäköisiä ja terveen oloisia". Ihmiset ovat myös pohtineet ääneen kuinka heidän mielestään kyseistä ruttukuonoa voisi ruveta jalostamaan pidempikuonoiseksi. Itse melkein uskallan sanoa, että minulla on energinen ja terve ranskanbulldoggi jolla on kuono ja häntä. En usko että siinä mitään muuta isompaa eroa on.
Väinö on kyllä makee, kaverin kanssa itseasiassa aikaisemmin puhuttiinkin että miksei kaikki ranskikset voisi olla enemmän Väinön näkösiä!
PoistaMahtava teksti, kyllä näitä kelpaa aina lukea :) Saat niin hyvin puettua isot ajatukset sanoiksi. Ei muuta kummoisempaa
VastaaPoistaOi, tämä kiittää :)
PoistaKirjoituksesi ovat usein ajatuksia herättäviä ja selvästi hyvin pohdittuja. Niitä on mielenkiintoista lukea. Ainoastaan varsin monet kirjoitusvirheet hieman häiritsevät tekstiesi luettavuutta. Koirien liiallinen jalostus on todellakin pulmallista ja vastuutonta. Itse valitsin ensimmäiseksi omaksi koirakseni sekarotuisen sydämenvaltaajan.
VastaaPoistaValitettavasti sekarotuisuuskaan ei tietenkään ole tae terveydestä kuten kaikki tiedämmekin. Itse pyrin siihen että koskaan en tule tukemaan rotuvalinnallani sairasta rotua jonka yksilöt eivät pysty elämään ns. koiran elämää ja tällaiset rodut olen mielestäni valinnutkin. Kiitos anonyymi kommentistasi ja palautteesta -painovirhepaholaisia pääsee aina joukkoon blogissa vaikka miten yritän niitä välttää, pitäisi aina myös muistaa oikolukea ennen julkaisua :)!
PoistaMinulla on käynyt loistava tuuri kun otin jo aikuisen koiran - ranskanbulldogin, joka täyttää tulevana vuonna 11 vuotta. Tämä on ollut terve lukuun ottamatta silmänsä tulehtumista tökättyään sen jonnekkin ja paria korvatulehdusta lukuunottamatta kokoaikansa mitä minulla on ollut. Korvatulehduskin tuli ainoastaan yhdesta ainoasta ruoasta. Henki kulkee hyvin ja kuorsaa ainoastaan nukkuessaan ja silloinkaan ei edes aina. Täytyy sanoa että erittäin hyvää tuuria on ollut matkassa.
VastaaPoistaMuutenkin koirani, kaikki neljä ovat olleet terveitä tähän asti. Koirasuteni, jolla on töpöhäntä ja sekin täynnä mutkia, on toistaiseksi terve ja reipas. Muuttumia sillä on selässä varmasti, mutta mikäli se alkaa oireilemaan joskus niin alkaa, sitä on vielä turha murehtia, jos ja kun alkaa kipuilla niin tietää sitten milloin on aika luopua, otin tietoisen riskin kun tuon pentuna otin.
Ihana kuulla että koirasi on pysynyt terveenä vaikkakin rotuna kuuluu näiden ns. sairaiden listalle :)! Oli kiva löytää sun blogi, oot antanu kodin muutamalle kiertolaiselle josta juuri kirjottelin, mielenkiinnolla alan käymään blogiasi läpi :)!
PoistaItselläni on cavalier, sydämen sivuääni on ja luultavasti jopa epilepsia(saanut kohtauksia) Ja tuntuu ettei tuo kauaa täällä ole, mutta ihana koira on♡
VastaaPoistaEihän nuo sairaudet tee koirasta yhtään sen arvottomampaa, eikä saisikaan. Se on kaikesta huolimatta se paras ystävä joka sen kuuluukin olla ♥
PoistaVoi Jessus mitä ylimielistä selkiintaputtelua. Totuus on että _yhtäkään_ koiraa ei tulisi ottaa mihinkään muuhun kuin käyttötarkoitukseen. Kaikki muu on ihmisen itsekkyyttä. Älkää ottaako niitä koiria itseänne lohduttamaan, aivan sama mistä rodusta puhutaan.
VastaaPoistaNiin justiinsa. Muttakun käyttötarkoituksia on monenlaisia; onko se sitten olla uskollisesti seurakoira vai husky koirajuoksussa -tärkeintä on että koira pystyy elämään tervettä elämää käyttötarkoituksesta (vai käyttötarkoittamattomuudestaan?) riippumatta.
PoistaKaksi pääasiaa ajaa rotuja sairaiksi:
VastaaPoista1. Koiranäyttelyt. Ne ominaisuudet mitä niissä halutaan korostaa ovat menneet päin persettä jo kymmeniä vuosia. Enkkubulldog oli ihan hyvä rotu vielä viime vuosisadan alkupuoliskolla, mutta älyttömät näyttelyarvot ajavat parhaatkin kasvattajat jalostamaan koiriaan päin helvettiä. Tämä on erityisen masentavaa siksi, että 99.9% koiranomistajista ei ole tippaakaan kiinnostunut koiranäyttelyistä.
2. Liika sisäsiittoisuus. Tämä yhdistettynä kohtaan yksi tekee asioista erityisen hankalia, mutta liika sisäsiittoisuus haittaa aivan kaikkia rotuja oli käyttötarkoitus mikä tahansa. Rotuja pitäisi jalostaa terveys edellä geenipoolia laajentaen aivan kaikilta osin, ei pelkästään ulkoisia fyysisiä ominaisuuksia korjaten (E.g. allergiat, epilepsiat, syövät, psyyke jne).
Minua erityisen paljon ärsyttää kun keskustelu aina kääntyy johonkin "sairaaseen rotuun" tai muuhun paskaan joka ei auta yhtään mitään pitkällä tähtäimellä. Ns. "koira"ihmisten tässä on muututtava tai tilanne tosiaankin menee siihen että tervettä rotua ei ole olemassakaan.
Minä olen sitä mieltä, että kaksi pääasiaa ajaa rotuja sairaiksi.
Poista1. Kasvattajat
2. Ihmiset
Koska kuten sanoit, 99.9% koiranomistajista ei ole tippaakaan kiinnostunut näyttelyistä, miten näyttelyt sitten pilaisivat rodun? Kyse on pikemminkin siitä pienestä prosentista jotka koiria vievät näyttelyihin (kasvattajat eli/ja ihmiset) ja lähtevät viemään rotua haluamaansa suuntaan. Harvan koiran rotumääritelmää on mukautettu sen mukaiseksi kun tuomarit haluavat, onneksi monilla roduilla rotumääritelmä on edelleen pysynyt samanlaisena kuin ennen ja moni tahtoo edelleen kasvattaa ja jalostaa koiriaan sen mukaan -senkin riskin uhalla että koira ei pärjäisi näyttelyissä.
Minusta erityisen sairaiden rotujen esiin nostaminen nimenomaan auttaa pitkällä tähtäimellä, kukaan ei halua oman rotunsa joutuvan tuohon jamaan mikä esimerkiksi cavalierilla on; jos puhutaan yleismalkaisesti rotujen ryssimisestä vailla esimerkkejä -asiasta ei tule konkreettista. Jos nyt ymmärsin oikein mitä hait viestilläsi takaa.
"Ns. "koira"ihmisten tässä on muututtava tai tilanne tosiaankin menee siihen että tervettä rotua ei ole olemassakaan."
Totta :)!