Pohdintaa ja pentukuumeilua ♥

Aika pian sen jälkeen, kun Rytmi täytti kaksi vuotta aloin potemaan kuuluisaa pentukuumetta. Vielä meillä ei ole uutta pentua taloon tullut vaikka haaveita on uuden rhonttilapsen kohdalla paljon. Epäröintiäkin löytyy ja mielessä on kirkkaana ajatuksia siitä, mitä uuden pennun kanssa tehtäisiin toisin ja millaisia virheitä on tehty edellisten pentujen kanssa. Tietysti pentuajatuksia edesauttaa yhdistyksen puolesta järjestämäni eskari joka on suunnattu pienille pennuille, valtavan ihanaa nähdä pienten pentujen kehitys, innokkuus ja luottamus tekemiseen. Niillä ei ole vielä pelkoja epäonnistumisesta, ne ovat innoissaan ja avoimia uusille haasteille ja tilanteille. Näistä pennuista menee iso kiitos hyville kasvattajille jotka luovat perustan näille reippaille, rohkeille ja ennakkoluulottomille pennuille, niiden kehitystä on ilo seurata ja omistajia opastaa koulutuksessa.

Samperi ja Rytmi ovat olleet tyystin erilaisia pentuja. Samperi on ennakkoluuloton mutta jännittävä pieni pakkaus jonka maailma saattoi kaatua pienempäänkin muutokseen. Se teki kanssani vaikka mitä, seurasi joka paikkaan kuin päätön kana, mutta siltä puuttui kaikenlainen itsenäisyys. Samperi oli, ja on edelleen, tosi huono tekemään päätöksiä itsenäisesti, hakee apua ja tekee huonosti itsenäisiä tehtäviä vaikka sitä on vuosien saatossa harjoiteltu paljon.

Rytmi oli itsenäisen pennun yhdentymä. Rohkea ja peloton, erittäin kyseenalaistava heti alusta saakka ja varauksellinen vieraita ihmisiä kohtaan. Se saattoi murista minulle sohvalta tai sängyltä tai vieraalle ihmiselle niiden tullessa liian iholle. Metsälenkeillä se harrasti usein kauemmaksi lähtöjä ja meni rohkeasti tutkimaan yksinään uusia asioita -tai sitten se oli niistä täysin välittämättä. Muistan miettineeni Rytmin ollessa 11viikkoinen, pieni ärisevä pakkaus että millaisen koiran olenkaan itselleni ottanut. Eipä olisi kukaan silloin uskonut että siitä kasvaa järkähtämätön häiriökoira treenihin jonka ei voisi edes kuvitella näyttävän hampaita tai murisevan kenellekkään.

Olen saanut loistavat koirat. Katsoessani menneisyyteen voin vain todeta, että koirat ovat olleet juuri minulle tarkoitettuja. Sanotaan, että jokainen koira tulee opettamaan omistajalleen jotain elämällään eikä ole sattumaa millainen koira sinulle tulee.

Molempien kanssa olen kasvattanut pitkää pinnaa, nauranut ja ompa tainnut hiuksista osa muuttua harmaaksi, mutta ilman niitä vaikeita asioita en saisi nauttia koiristani sellaisina millaisina ne ovat nyt. Paljon on opittu, mutta välillä tuntuu että tärkein unohdettu koirien kasvaessa; ota rennosti!

Anna pennun olla pentu kaikessa sen hölmöydessä ja rasittavuudessa.

Koira on pentu pienen ajan elämästään, nauti ja anna pennullesi hyvät eväät tasapainoiseen kasvuun. Ehditte harjoitella vaativampia asioita myöhemminkin. Usein tehdään liikaa ja liian vaativasti, koiran rakenne kasvaa vuotiaaksi saakka ja pääkoppa saattaa vaatia aikaa enemmänkin.

Älä kiiruhda asioiden edelle, tutki pentuasi ja päätä vasta sitten mikä harrastus teille sopii. Opettele lukemaan koiraasi ja tunnista sen vahvuudet ja heikkoudet. Saattaa olla, että ostit itsellesi agilitykoiran mutta saitkin vesipelastuksesta nauttivan nelijalkaisen. Suunnitelmat eivät aina toteudu -mutta ei niiden tarvitsekaan. Se on silti sinun koirasi, sinun ystäväsi. Mikäli siitä ei ole lajiin jota haluat harrastaa, etsi laji josta molemmat pidätte.

Harjoitelkaa vähän, mutta hyvin ja tasokkaasti. Keskittykää yhteistyönne luomiseen ja hauskan pitämiseen. Opettele leikkimään ja pitämään hauskaa koirasi kanssa. Vasta kun osaat pitää pentusi kanssa hauskaa voit ajatella sen kouluttamista. Koulutuksen pitää olla aina hauskaa -opettele leikkimään koirasi kanssa ja pitämään hauskaa ilman että se pitää sinua leikkikalunaan tai arvaamattomana diktaattorina. Ole luova ja tarjoa sille hienojen tottelevaisuusliikkeiden sijasta pähkäilyjä, taitoja ongelmanratkaisutehtävissä ja panosta aikaa siihen minkä päälle käskyt rakennetaan.