SAMPERI

”On helppoa olla rohkea jos ei pelota”

Vaikka meillä on ollut aina koiria ja edesmennyt ”mummu” olikin koirani, on Samperi ensimmäinen koira jonka hankkiminen on ollut omissa käsissäni. Samperi tuli minulle harrastuskaveriksi muuttaessani ensimmäiseen omaan kotiini peruskoulun jälkeen. Helppoa meillä ei ole koskaan ollut, ja Samperi onkin ollut erilaisine oikkuineen loistava opettaja. Lisäksi Samperi on kokenut paljon -onhan se elänyt kanssani hektisimmät vuodet kanssani ja muuttanut vuosien saatossa lukuisia kertoja. Samperi on uskollinen ja luottaa minuun ja arviointikykyyni satasella vaikka en varmasti aina sen luottamusta ansaitsisikkaan!

Samperi on äärimmäisen herkkä koira, se pelkää ukkosta ja potee eroahdistusta. Se on tasainen itkupilli joka yrittää epätoivoisesti pitää hermonsa kasassa metsään lähtiessä kuitenkaan siinä aina onnistumatta. Se elää minun fiilisteni mukaan ja palautuu erittäin huonosti sitä pelottavista tilanteista. On ollut kuitenkin ihana seurata tämän äijän kasvua kohti tasapainoisempaa elämää. Vaikka meillä ei enää asunnot tuhoudu ja se osaakin ottaa lungimmin erilaisissa tilanteissa, se on aina se sama hormonihyrrä jonka kanssa saa miettiä asiat kahteen kertaan.

Samperi on myös äärimmäisen miellyttämisenhaluinen. Se rakastaa kehuja, tekee mitä tahansa vuokseni ja rakastaa yhdessä harrastamista. Sen oppimiskyky on uskomaton ja sen kanssa onkin harrasteltu niin tokoa, agilityä, hakua kuin vetoharrastuksiakin. Edelleen sen lempiharrastuksena on valita asunnosta parhain stalkkauspaikka ja seurailla ympäristön elämää. Haistella koskipuiston vilskeessä uusia tuoksuja ja käpertyä uuden vieraiden rapsuteltavaksi.

Samperin kohdalla tulee kyllä mietittyä että mihin nämä kaikki vuoden oikein vierähtivät!

Lisää portugalinvesikoirista voit lukea yhdistyksen sivuilta; www.vesikoirat.fi.



2 kommenttia :

  1. Heippa!
    Huomasinpa, että olet jossain vaiheessa liittynyt mun blogiin lukijaksi. Tulin piipahtamaan nyt täällä ja mitä löysinkään! Muistan Samperin irc-galleria-ajoilta. Aikoinaan haaveilin omasta portugeesista ja törmäsin Samperiin jossain. Se miellytti mun silmää ihan valtavasti. Nimenomaan ton kuvan olen jossain (irc-galleriassa tai jossain muualla) nähnyt. Rotu mulla sitten vaihtuikin ja taloon tuli isovillakoira, enkä vaihdosta ole katunut. Portugeesi ei sit ehkä kuitenkaan ollut se mun juttu, vaikka Samperi on kyllä upea edelleen!

    Ja kiva blogi sulla, mielenkiintosta luettavaa löytyi ja osallistutaan varmasti johonkin noista haasteista, kunhan keritään :) Palaan myös lueskelemaan enemmän sun kirjotuksia, tämmösistä saa aina valtavasti inspiraatiota treenaamiseen ym. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinä hetkinä sitä hoksaakin miten vanha mun koira on, irc-galleriasta pongattu kuva xD! Samperi on kyllä ollut aivan mahti koira vaikka loppujen lopuksi eipä tuo portugeesi omakaan rotu ole. Onneks se edes on karvavirheellinen, laiskan karvanhoitajan unelmahan tuo ei ole :)!

      Villakoirat on aivan ihania! Niistä löytyy paljon samaa kuin portugeeseistä luonteen kanssa, touhukkaita ja välkkyjä (hyvässä ja pahassa :D) :)

      Poista

Rähinäryhmä kiittää palautteestasi!
Valvonta käytössä että huomataan kaikki kommentit :)