Noniin, tied än tied än. Olette kaivanneet minua l ähes kuolemaksenne asti. Olen pahoillani kokemastanne tuskasta. Minun kauttani voinee l ähett ä ä jonnalle haukkumiset.
Olen ollut kaksi viikkoa Isossa kaupungissa, kutsutaan nimelt ä Espoo. L ähinn ä toimin siell ä raksahommissa, en ehtinyt lainkaan oikeastaan nauttia koko reissusta, Jonnaahan minun piti auttaa jokaisessa kadunkulmassa ja risteyksess ä. V älill ä tuntuu, ett ä kumpi t äss ä on koira ja kumpi ihminen. M äh än olen kuitenkin l ähes koko ik äni asunut Kauhajoella, joka myöskin
on kaupunki vaikka siell ä ei niit ä kovin korkeita pystytaloja ole. M äh än siis tunnen kaunpungit kuin omat tassunpohjani. Kaikki
väritolpat ja ostarit. Slangin sek ä paikallisen el äm äntyylin. Et, jos tarviitte joskus apua, niin tytöt, mä olen täällä sitä varten. Sielon ihan hirveesti teitä, ja niillä väritolpillakin on merkitys niin siellä ei ihan ensikertalainen maalaistollo osaa välttämättäyksin liikkua.
Niin, aivan, niistä töistä. Eli mähän lähinnä maalasin Jonnan kanssa. Eih än sit ä voinu niihink ä än hommiin yksin päästää, apunahan siinä piti koko ajan olla. Eikä se osannu edes mun apua arvostaa, miettikää. Se laitto mut kiinni narulla puuhun! Jätti sinne, mutta onneks mä olen kuitenki melko rohkea poika, enkä mikään itkupilli. Vaikka jonna on kaikille sanonut niin ihan vain vääristelläkseen totuudenmukaista kuvaa minusta muille. Lisäksi olisin mennyt hoitamaan kahta pientä poikaa, mutta olin varmaan vähän liian pelottava leveiden hartijoideni kanssa, että minun piti laittaa Jonna heitä vahtimaan. Ihan hyvinhän se oli mennyt. Ehkä jonnallekkin pikkuhiljaa saattaa antaa jotain vastuuta. Mutta pitää edetä pieni askel kerrallaan.
Lisäksi työmaalla oli monta miestä jotka eivät oikein osanneet puhua. Eivät koiraa eikä jonnakaan. Mutta ymmärsivät sen verran varmaan pelottavasta ilmeestäni, että kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana minusta.
Kun olin tehnyt päivässä sen 11-12 tuntia töitä vein
joskus jonnaa kylille. Minun tyyliini. Vein hänet koirapuistoon hieman sosiaalistumaan. Jonna on hieman liian ujo kyllä mun seurassa kulkemaan. Kohtahan kaikki luulee, et siis mäki oon yks tuppisuu, jota mä en todellakaan ole. No siellä tyttöpuistossa (jonna maalaisena "heitää on ihan kiva koirapuisto. Onneks kukaan muu ei ehkä kuullut. Naisiahan siellä oli, mutta ei oikein mitään mun tyylistä. Joku kultsi mua yritti iskeä, mutta testasin heti sen verran että jaksaakohan se edes juosta. Onneksi testasin, ei nimittäin jaksanut. Eli, ihan hukireissu, mutta seuraavalla viikolla tulinkin jo paremmalla onnella. Puistoon nimitt äin saapui NELJä tyttöä. Ja kaikki, ihan kaikki mun täysillä kuolassa. Se noutaja ihan kirjamellisesti, mutta ne muut tytöt. Wou. Se oli jotain mahtavaa. Mutta jonnahan pilas kaiken. Varmaan kämmäs jotain sillä välin ku mä juttelin niille tytöille vähä mun työtuntimääristä sekä mäkijuoksutreeneistä kun ne kaikki alko, ihan yhtäkkiä vain lähtemään. Käsittämätön kämmäri toi jonna.
Ensviikolla, eli huomenna onneks pääsen Mannalle Rusinan kas. Niiden kas voin olla ainaki varma ettei mun tarvi hävetä.
040807
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Rähinäryhmä kiittää palautteestasi!
Valvonta käytössä että huomataan kaikki kommentit :)