Minulla -kuten monilla muillakin on tapana stalkkailla apulan, torin, keltaisen pörssin ja muiden nettipalstojen myydään palstoja. Koiria kierrätetään valtavat määrät. Viime viikon liikuntapäiväkirja laittoi miettimään niin omien koirien tilannetta. Eikö minulla todella ollut aikaa? Eikö päiviä olisi voinut järjestää toisin niin, että ehtimiseni ja jaksamiseni olisi riittänyt myös koirien liikuttamiseen ja aktivointiin? Paljonko on liian vähän ja miten kauan koira kestää vähäisen liikunnan? Koska olisi ajankohtaista miettiä koirastaan luopumista?
Kun olen etsinyt koiraa ja lukenut rotuyhdistysten tekstejä, lukee järjestäen kaikissa että "oletko sitoutunut uuteen perheenjäseneen parhaimmillaan 15:ta vuodeksi?" Sitä hoetaan ja kirjoitetaan mutta miten monelta se jää oikeasti lukematta koska älytön määrä koiria on koko ajan etsimässä uutta "loppuelämän" kotia. Kerran kiertolainen, aina kiertolainen pitää surettavan usein paikkansa koirien kohdalla. Ja se on niin surullista!
Ymmärrän, että joskus on parempi luopua koirasta. Tulee oikeasti sairauksia joiden vuoksi on mahdotonta taata koiralle sen ansaitsemaa elämää. Lapset sairastuvat, kohtelevat koiraa kurjasti tai koira ei pysty elämään stressitöntä elämää lasten keskellä. Koira kuitenkin pystyisi elämään mukavaa elämää 90% tapauksista. 99% tapauksista ratkeaisi sillä, että lapsia opetettaisiin käyttäytymään koirien kanssa oikein. Vanhemmat eivät vain viitsi tai osaa. Eikä haluta hakea apua, on yksinkertaisempaa etsiä koiralle -jälleen kerran, uusi loppuelämän koti.
Koira muovautuu, se oppii muokkaamaan käytöstään ja selviytymään, sen vaistot laittavat toimimaan niin. Se että koira kestää kotien vaihtelut ei tee siitä koiralle normaalia. Sillä ei voi puhdistaa omaatuntoaan että koira selviää siitä "helpommin kuin omistaja".
En halua syyllistää ketään koirastaan luopuvaa ja jos ehtisin, tekisin enemmän töitä kodinvaihtajien kanssa jotta niiden ei tarvisi päätyä kiertolaisiksi. Monet ongelmat ovat ratkottavissa mutta niitä ei valitettavasti ratkota vaan koira kiertää ongelmineen kodista kotiin.
Koirat ovat käyttötavaraa, ne ostetaan jotain tiettyä harrastusta silmällä pitäen -odotetaan näyttelytähteä, suurta suvunjatkajaa, agilityliitäjää, johtajakoiraa valjakkoon, mitaleita keräävää pelastuskoiraa. Aina ei mene nallekarkit tasan -koiran rakenne prakaa, ulkomuodollisesti se ei olekaan näyttelytähti, luonne ei sovi rankkaan harrastukseen tai se on liian hidas. Se on kenties kiva koira -mutta ei sitä mitä varten se on ostettu.
Mitä silloin tehdään? Miten julmalle ihmiselle tulee edes mieleen laittaa koira monttuun tai kiertoon? Seliselejä on paljon; "koira on tyytyväisempi toisaalla", "Näin on koirallekin parempi". "Pääseepä mukavaan harrastelijavaljakkoon", "Nyt sille tarjotaan sen ansaitsemaa aikaa" ja muut höpönlöpöä. Kyllä, niin saattaa olla mutta miksi kukaan ottaa koiraa jos ei ole valmis elämään sen vikojen kanssa? Minulle ei tulisi mieleenkään luopua koirasta joka ei ollutkaan suunnitelmieni mukainen. En ota viittä koiraa kerralla ja oleta että kaikki niistä ovat sitä mitä oletan niiden olevan tulevaisuudessa. Joku niistä ei luultavasti ole jos on yksikään. Joku niistä saattaa olla kehnompi ja soveltuvampi vaikka toiseen harrastukseen, toisenlaiseen työhön. Silloin mietitään mitä tehdään ja järjestetään homma niin että se toimii.
Neljän eritasoisen koiran kanssa eläminen on hanurista -kyllä minä sen tiedän. Mutta ken leikkiin ryhtyköön se leikin kestäköön. Missä vaiheessa harrastaminen on tärkeämpää kuin koira?
Koirien kanssa harrastaminen on mahtavaa ja ilman muuta jos se on vielä tavoitteellista -niin mikäs sen mahtavampaa! Kunhan omistaja sekä koira nauttivat siitä mitä pääsevät tekemään on tärkeintä. Kilpailuissa pärjääminen on vain kiva bonus ja kannustin. Miksi homma on kääntynyt väärinpäin?
Kun otetaan koira ennenkaikkea harrastuksen vuoksi eikä sen oikean syyn, koiran vuoksi tullaan siihen ongelmaan että jos koira ei täytäkään omistajan toiveita siitä tulee turha. Yksinkertaisesti turha harrastusta ajatellen, silloin helpointa on etsiä sille uusi "parempi" koti. Monet harrastukset tekevät hallaa koirillemme koska harrastuksista on tullut niin tärkeä että koira jää toissijaiseksi -se on vain väline jolla tehdään ja joka mahdollistaa koko touhun.
Yksi esimerkki kärjistämättä yhtään mitään, on harrastukset joissa vaaditaan suurtakin koiramäärää. Suuren koiramäärän pitäminen vaatii ensinnäkin tuhottomasti rahaa, kilpailuissa käyminen aikaa ja rahaa. Kisakuntoon treenaaminen aikaa entistä enemmän joka on aina pois kaikesta muusta, harrastuksista valjakkourheilu on havahduttanut minua eniten tähän tosiasiaan -koirien kiertolaisuuteen. Varmasti perässä tulevat kasvattajat jne.. mutta kyseinen harrastus on varmasti parhaimmillaan suuren valjakon kanssa. Jotta pääset oikeasti treenaamisen makuun -täytyy kotoa löytää valjakollinen koiria. Usein koiria haalitaan pienen ajan sisällä monta -tottakai koska kuume valjakkourheiluun iskee yhden vetävän koiran myötä halutaan nopeasti enemmän.
Tiedättekö mikä on nopein keino saada nopeasti toimiva valjakko? Ei kouluttaa itse johtajakoiraa -vaan ostaa valmis sellainen. Niitä myydään passelisti koska eivät vanhuuttaan pysy enää nuorempien, opettamiensa koirien vauhdissa. Tämä tarkoittaa sitä, että tuo mahtava johtaja (johtajakoiran luonne on aina erityislaatuinen) kiertää mahtavuutensa vuoksi kodista kotiin kiertolaisena (tai opettajana kuten alan konkarit kiertolaisuutta puollustavat). Entäpä jos minulla on vaikkapa neljä mahtavaa koiraa, tarvitsen vielä kaksi koiraa jotta valjakkoni olisi ihanteellinen? Olen laskeskellut että rahat riittävät juuri kuuden koiran pitämiseen ilman että koirien hyvinvointi, ruokinta ja äkilliset sairastumiset eivät kaada maailmaani ylösalaisin, kyllä -kuusi koiraa on määrä jonka pystyn pitämään.
Kahdesta uudesta koirasta yksi ei olekaan tulevaisuudessa ihanteellinen. Se ei ehkä vedä lainkaan, sen fysiikka tai pääkoppa ei kestä harrastustani. Minulla ei ole varaa pitää seitsemää koiraa mutta haluaisin kuuden valjakon. Helppoa, yksi kehnompi laitetaan kiertoon; harrastelijavaljakkoon, uusille omistajille joilla on tarjota sille aikaa, keksiä sen luonteelle sopivaa tekemistä. Koira laitetaan kiertoon "koiran parhaaksi".
Onko näin? Eikö tässä laiteta koira kiertoon omistajan parhaaksi? Omistajan ei tarvitse tyytyä viiden koiran valjakkoon, sen ei tarvitse pitää koiraa joka ei sovellu hänen haluamaansa harrastukseen, sen ei tarvitse ruokkia yhtä turhaa suuta eikä repiä mistään lisää aikaa yhden koiran erityisvaatimuksiin. Helpompaa on omistaa kuusi täydellisemmin omistajansa harrastukseen soveltuvaa koiraa. Ihan vain omistajan parhaaksi.
Eikö olekaan helpompaa antaa vaikeasti motivoitavaa roturisteytystä "osaavaan kotiin jossa jaksetaan kouluttaa koiraa" omistajan parhaaksi? Mikä tässä on koiran parhaaksi? Sille jo ennestään tuttu ihminen ei halua tai viitsi opettaa sille sen tarvitsemia asioita? Ei viitsi laittaa rahaa palkatakseen ulkopuolista apua koiransa auttamiseksi. Ei tule varmaan kenellekään koiran ostajalle yllärinä että koira vaatii koulutusta, aikaa ja vaivaa ennenkuin se on "valmis" unelmien koira. Tuleeko jollekkin yllätyksenä, että murrosikäinen koira on juuri silloin pahimmillaan mutta vaatii silloin huomattavasti enemmän kuin muissa ikävaiheissa? Kun koiran pääkoppa kehittyy murrosikäisenä lopulliseen muotoonsa -se laitetaankin kiertoon "koiran parhaaksi".
Eikö olekaan helpompaa antaa vaikeasti motivoitavaa roturisteytystä "osaavaan kotiin jossa jaksetaan kouluttaa koiraa" omistajan parhaaksi? Mikä tässä on koiran parhaaksi? Sille jo ennestään tuttu ihminen ei halua tai viitsi opettaa sille sen tarvitsemia asioita? Ei viitsi laittaa rahaa palkatakseen ulkopuolista apua koiransa auttamiseksi. Ei tule varmaan kenellekään koiran ostajalle yllärinä että koira vaatii koulutusta, aikaa ja vaivaa ennenkuin se on "valmis" unelmien koira. Tuleeko jollekkin yllätyksenä, että murrosikäinen koira on juuri silloin pahimmillaan mutta vaatii silloin huomattavasti enemmän kuin muissa ikävaiheissa? Kun koiran pääkoppa kehittyy murrosikäisenä lopulliseen muotoonsa -se laitetaankin kiertoon "koiran parhaaksi".
On helppoa omistaa unelmiensa koira, mutta arvokkaampaa ja tärkeämpää on omistaa hankkimansa koira sen koko eliniän.
Niin asiaa! Mitäpä tähän lisäämään. Meille tuli Klaara kodinvaihtajana, syynä se että oli jääny "liian pieneksi" ja että koiraan ei saatu "yhteyttä". Menivät minulle toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kelpo koira, mitä nyt vähän arka mutta hyvin mene tuossa lauman jatkeena :)
VastaaPoistaMaisakin viimesen päälle ongelmallinen ja heikkohermoinen, mutta oman lauman kanssa pelittää ja kotikoirana just meidän perheessä hyvä. Sen kohdalla kodinvaihtaminen tekisi pelkkää hallaa.
Itseä ärsyttää erityisesti ne nuoret, 7kk-18kk ikäiset koirat kotia vaihtamassa. Koira herkimmällä ajallaan ja sitten kaikki tuttu katoaa ympäriltä, ei ihme, jos menee koirallakin vähän pasmat sekaisin ja heittäytyy kaksi kertaa vaikeammaksi.
Kiitti Jenny :)! Erityisesti noiden murkkuikäisten kierrätys on raivostuttavaa ja surettavaa.. Ihmisiä pitäis varmaan enemmän valistaa tosta murkkuiän kauheudesta (eli liiotella että yllättyisivätkin positiivisesti :D)..
PoistaElsu työtä tehdessä olen huomannut että kyse on ihan putaasti nykypäivän kulutusmallista.
VastaaPoistaOn osa tietysti niitä jotka ottavat lemmikin jonkun korvikkeeksi, kuten lapsen tai miehen. Tai niitä jotka ottavat lemmikin vain tiettyä tarkoitusta varten esim. tehdäkseen vaikutuksen, pärjätäkseen näyttelyissä tai kokeillakseen jotakin harrastusta. Sanomattakin on selvää että kiinnostus lemmikkiin lopahtaa ennen kuin koira täyttää 10.
Mutta suurin osa tästä kierrätyskkulttuurista lemmikkeihin liittyen perustuu siihen, ettei ihminen osaa enää sitoutua asioihin riittävän pitkäksi aikaa, eikä edes osaa hahmottaa mitä "20 vuotta tästä etenpäin" hänen kohdallaan tarkoittaa.
Kun mennään pentuakatsomaan, ei ajatella että kun tämä on 5 vuotias,saatan saada lapsen,tai kun tämä on 5 vuotias,saatan muuttaa unelmieni asuntoon tai löytää miehen.Silloin ei ajatella että sopiiko lemmikki elämänrytmiin sen koko ajajn mikä on sen oletettu elin ikä vaan ajatellaan vain että "nyt haluan tämän elämääni".
Elektroniikan käyttöikä on juuri niin pitkä kuin markkinoille tulee parempi tuote. Nuoret eivät enää osaa/halua/uskalla sitoutua asuntoon jossa on vuoden sopimus sakko. Nykyään on paljon pätkätyöläisiä. Tällaisilla elämänmalleilla ihmiset ajattlevat vain nykyhetkeä ja mikä siinä sopii ja on hyväksi, eivät ne osaa ajatella vuotta, saati kymmentä etenpäin, että sopiiko se tänään otettu lemmikki sen hetkiseen elämäntilanteesen.
Terveisin eläinsuojeluydistyksen omistuslemmikkien kotiutusvastaava.
Tosi hyviä pointteja kommentissa, teet tärkeää työtä :) !
PoistaRekikoirapuolella tämä on ollut ongelma ainakin siitä lähtien kun koiria on tavoitteellisesti jalostettu kilpailuihin, siis alaskanhuskysta lähtien. Alkuaikojen siperialaiset olivat niin haluttuja ja kasvattajat todella tarkkoja työstään, että niitä ei varmaankaan kovin paljoa ilman ottajaa ollut, eikä pentueita tuotettu valtavia määriä.
VastaaPoistaJeffrey Bragg on kirjoittanut aiheesta paljon, eettisestä kasvattamisesta ja kilpakoirien pitämisestä. Roland Lombard puhui jo 80-luvulla käsitteestä the "numbers game", mikä tarkoittaa sitä, että kilpailuissa pärjäävä 16 koiran valjakko on valittu jopa 500:sta hyvästä rekikoirasta ja pentuja noita satoja hyviä rekikoiria kohden on ollut n. 1500 pentua. Siis yhden huippuvaljakon tuottamiseksi on jäänyt yli 1500 koiraa. Pitkän matkan kilpavaljakon kasvattamiseksi Joe Runyan neuvoo, että vuosittain on kasvatettava 10 pentuetta, jotta on mistä valita huiput kilpavaljakkoon ja vastaavia lausuntoja on antanut moni.
Sama ongelma on isoissa safarikenneleissä, minne häviävät sadat veteraanit jotka tulevat eläkeikään vuosittain? Pentuja on oltava turisteille näytille joka vuosi. Ja kuten Bragg artikkeleissaan kirjoittaa on turha kuvitella, että tälle valtavalle koiramäärälle löytyisi eläkekoti tai ylimääräisille koirille harrastevaljakot - monttuun ne menee: "And let's don't kid ourselves by saying you are going to find homes or sell to other mushers (who are presumably trying to do exactly the same thing) the 45 to 75 unfortunate dogs who don't "make the cut." Runyan says you're a farmer, you do whatever you have to do, they are your dogs after all, and it "ain't nobody's bidness but yo' own" if you shoot them by dozens every fall." "Culling" tarkoittaa ylimääräisten eläinten poistamista, käytännössä niiden tappamista. Kilpavaljakoihin päätyy vain 2,6% koko jalostuksesta.
MUSH with P.R.I.D.E ajaa eettisen rekikoirien pidon ja kasvatuksen asiaa. Tietysti voi miettiä kuinka moni siellä on todellisella asialla ja kuinka moni vain kiillottelee omaa sädekehäänsä. British Columbian tapauksessa teurastettiin todella julmalla tavalla 100 rekikoiraa ja tekijä oli P.R.I.D.E:n jäsen, jolloin pj. Karen Ramstead mainitsi tiedotteessaan, ettei eutanasiaa tule käyttää populaatiokontrollin menetelmänä.
Mielestäni jokaisen vastuullisen kasvattajan tulisi teettää pentue vain jatkojalostusta varten, eli olosuhteista riippuen jättää itselle vähintään yksi pentu. Myöskin jokaisen kasvattajan pitäisi jättää pentuihinsa etuosto-oikeus, jolloin koira palautuu aina kasvattajalle, joka voi sitten pitää sen itselleen tai etsiä sille sopivan kodin. Näin koira pienemmällä todennäköisyydellä joutuu kiertoon kun kasvattaja osaa valita sille sopivan kodin. Linkkejä rekikoira-aiheeseen:
http://www.seppalakennels.com/articles/sleddog-ethics.htm
http://www.seppalakennels.com/articles/sustainable-sleddog-sport.htm
http://siperianhusky.net/safarikoirat.htm
Hyvin on irronnut Siperialaisilta alkuperäiskansoiltakin aikuisia koiria. Se, missä vaiheessa siitä tuli varsin yleinen käytäntö onkin toinen juttu, mutta rekikoirapuolella aikuisten koirien kodinvaihtoa on ollut aina. Myös silloin "alkuaikoina".
VastaaPoistaJa mihin häviää safarikennelien veteraanit. Aika karua yleistää että monttuun ne menisi kaikki ennen aikojaan. Sensijaan että yleistää kaikki jälleen kerran samaan nippuun, voi mennä katsomaan ja rapsuttelemaan 14-16 vuotiaita vanhuksia esim. Ivalon suurimpaan safarikenneliin ja ymmärtää, ettei safarikennelit ole kaikki jotain teurastuslaitoksia jossa montutetaan samantien pikkuvikaiset ja veteraanit. Safarikenneleitä pitää ihmiset, joissa on eroja koiranpitäjinä siinä missä meissä muissakin. On hyviä ja huonoja, on kohtuullisia ja erinomaisia.
Enemmän mua surettaa katsoa miten rapakuntoon päästetään koiria "ennätysikien tavoittelussa", muka eläinrakkautta, kilin vitut. Ja rakkautta olisi ennemmin antaa osa koirista pois kun ryvettää ne tarhoissa turhanpantteina kun ei hankitusta isosta laumasta kykene pitämään kunnolla huolta. Etukäteen voi kyllä miettiä, mikä on sopiva laumakoko, mutta jos arviota ei ennemmin osaa tehdä, se pitää pystyä tekemään myöhemmin. Se on ihmisen vastuu.
Etuosto-oikeus papereilla voi pyyhkiä takalistonsa, niitä ei tarvitse noudattaa. Myyty on myyty, omistaja kun vaihtuu ei edellisellä ole mitään oikeuksia enään siinä vaiheessa, edes vaatia koiraa takaisin. Toki jokainen vastuuntuntoinen kasvattaja yrittää saada kasvattinsa takaisin ja itse etsiä sille uuden kodin, mutta mikään myyty ei lain silmissä ole mitenkään myyjän hallittavissa enää kun omistaja on vaihtunut.
Mutta sen enempää siperialaisista jankkaamatta, itse blogiteksti sisälsi myös asiaa, valjakkourheilu tosin on otettu silmätikuksi mutta tätä näkee paljon myös mm. saksanpaimenkoirissa, yms. suojelu/virkakoirissa kuin myös harrastuspuolella, esim. agikoiraksi otettu luffe ei pärjääkkään minkäkin asian vuoksi (terveys/luonne prakaa) niin kiertoon niitä lähtee yllättävän paljon. Samaten, kun ihminen, jolla ei oikeasti ole motivaatiota kasvattaa junnusta aikuista (tai se koiran uutuudenviehätys häviää), junnuja lähtee kiertoon ja yleisin syy näyttää edelleen olevan "allergia". Näille pitäisi saada jarrua ja reilusti.
Itselläni on kohtuu iso lauma rekikoirarotuisia mutta kaikki jotka tulevat vakituisiksi laumaan, jäävät laumaan. Tuli niistä sitten rekikoiria tai ei, kaikki on aivan tasan tarkkaan saman arvoisia. Monttu on se, mikä on koiran seuraava paikka ja se on mielestäni aivan oikea ratkaisu, sillä sinne menemiseen on erittäin painava syy ja se sama syy on syy, miksi koira ei ole kelpoinen kenenkään muunkaan kotiin.
Naurettavaa rinnastaa alkuperäiskansojen koirien kasvatusta (josta en kirjoittanut vaan rodusta Alaskassa ennen kuin siitä tuli the Siberian Husky) safari- ja kisakoirakasvatukseen, jossa satoja ja taas satoja koiria jää ylimääräiseksi. Jokainen rodun historiaan vähääkään tutustunut tietää miten haluttuja siperialaiset olivat. Tsuktsit eivät pitäneet mitään ylimääräistä, he armomurhasivat vanhukset ja nälänhädässä söivät koirat sekä vainajat. Se, että verrataan 2010-luvun koirien pitoa vuosisadan vaihteen Siperiaan, on todella karua. Ja tutustua kannattaa myös Lombardin ja Braggin teksteihin saadakseen hieman käsitystä siitä mitä tarkoitetaan termillä "numbers game".
VastaaPoistaJotkut kasvattajat ovat tunnollisempia ja tekevät lain silmissäkin pitävät sopimukset ;), siihen on ihan yksinkertainen ratkaisu. Ne pyyhkikööt peräänsä papereillaan, joilla sen arvoiset sopimukset on.
Ja soo soo tämän blogin kirjoittajalle kun meni valjakkourheilua kritisoimaan! Hirveetä mustamaalausta kun _kaikki_ kilpailijat ja safarikennelit näin karusti yleistetään.
Armomurhasivat = keihäällä läpi ja verta vuotaen odotellaan kuolemaa.
VastaaPoistaSoo soo ei ollut bloginpitäjälle valjakkourheilun kritisoinnista, kyseenalaistaminen on ihan tervettä, samaten silmien aukaisu todellisuudelle.
Se, mikä on naurettavaa ja karua, on muiden mustamaalaaminen yleistäen, soppaan vähän lehtileikettä ja artikkelintynkää - eikä tietenkään mainita, että kaikki (rekikoiraihmiset) eivät ole samasta puusta veistettyjä - ja vóila, meillä on loistavaa matskua "todistaa" dramatisoiden sen, miten kaikki muut toimintamuodot on suurta vääryyttä ja välinpitämättömyyttä paitsi se oma, tietenkin.
Ei mulla muuta. En ole missään vaiheessa tykännyt siitä rumbasta, mitä näkee etenkin keväällä kun aikuiset koirat lähtevät uusiin koteihin "kevätsiivousten" myötä, mutta en myöskään tykkää siitä, että valjakkourheilijat niputetaan samaan nippuun muistamatta, että meissä on myös ihmisiä (jopa isojen safarikennelien sisällä) jotka eivät ns. kevätsiivouksia harrasta.
Sori blogin ylläpitäjälle, tämä nyt ei tähän aiheeseen varsinaisesti kuulu :D. Mutta itseasiassa armomurha tehtiin rituaalisesti esim. puukolla tai kuristaen, ainakin vielä 30-luvulla. Se oli sairaan/vanhuksen oma tahto kun hän tunsi itsensä tarpeettomaksi ja taakaksi yhteisölle. Asiasta kiinnostuneet voivat lukaista suomeksi esim. Sakari Pälsin teoksia. Tässä oli tällainen tietoisku rekikoirien kulttuurihistoriasta. Kyseessä ei ollut mitään koirien tai ihmisten kierrätystä, vaan olosuhteiden sanelema pakko, eikä sitä voida rinnastaa nykyaikaan, meidän kulttuuriin tai elinolosuhteisiin.
VastaaPoistaKukaan ei ole tässä mitään yleistänyt, kuten luettuaan ymmärtävä henkilö voi todeta.
Ensinnäkin, musta on hienoa että teksti herättää keskustelua ja keskustelu täälä on niin kauan sallittua kunhan se pysyy asiallisissa mitoissa kuten se on mielestäni pysynytkin koko keskustelunne ajan -kiitos siitä :)
PoistaLauran ensimmäiseen kommenttiin viitaten, olen surullisena lukenut joskus tästä "numbers game" käsitteestä. Se on kieltämättä raakaa ja aivan käsittämätöntä luettavaa, linkit olivatkin tuttua luettavaa ja suosittelen niiden lukemista kaikille :)!
Elina, en ole yleistänyt enkä ottanut silmätikuiksi yhtään harrastusta tai rotua. Kukin toki lukee sen mitä haluaa ja joskus tietyt osat tekstistä saattavat kirpaista enemmän jos ne ovat lukijalle henkilökohtaisesti tärkeitä. On totta, että suomessa on paljon rekikoiraharrastajia jotka pitävät koirat vikoineen päivineen vanhuuteen saakka. Ja että koirien kierrätys on arkipäivää myös monien muiden harrastusten vuoksi. Itselle kyseinen ongelma on vain valjennut kirkkaaksi sen jälkeen kun olen omani valjastanut ja tähän harrastukseen hurahtanut. Mielestäni se on pöyristyttävää, samalla tavalla kuin esimerkiksi raviurheilua seuranneena hevoset kiertävät kodista kotiin melko ahkerasti kun niillä ei "enää ole käyttöä".
Uskon että vanhaan aikaan koiria on kierrätetty mutta kyse ei silloin ole ollut lemmikeistä vaan raakasti siitä että koiria _tarvittiin_ erilaisiin töihin. Nykyään (oli kyseessä sitten koira jonka avuin saadaan elanto) sitä pakotetta ei kuitenkaan ole. Aina voi vaihtaa alaa, harrastaa jotain muuta jne.. Eli se mitä vuonna kivi ja käpy on tehty -ei voi olla myönnytys sille miten koiria nykyään kohdellaan.
Valitettavasti Laura asia on kuten Elina kirjoitti, erilaisilla ehdoilla (kuten etuosto -oikeudet koiriin) voi pyyhkiä puonsa ja laittaa koira kiertoon. Koira rinnastetaan lain silmissä tavaraan ja kiertoon laittaminen on aina tuotteen omistajan päätös johon vanhalla omistajalla ei ole sanomista. Tämä on valitettava tosiasia jonka eteen kasvattajat joskus joutuvat surullisena toteamaan. Eriasia on tietysti sijoituskoirilla joihin omistajalla on vielä omistajuus tallella :/
En tiedä Elina mistä riipaisit tuon "eikä tietenkään mainita, että kaikki (rekikoiraihmiset) eivät ole samasta puusta veistettyjä - ja vóila, meillä on loistavaa matskua "todistaa" dramatisoiden sen, miten kaikki muut toimintamuodot on suurta vääryyttä ja välinpitämättömyyttä paitsi se oma, tietenkin." Minusta on itsestään selvää (ilman että sitä pitäisi joka kerta mainita) että kaikki harrastajat ovat samasta puusta veistettyjä. Samalla tavalla voisin sanoa, että miten kehtaat mustamaalata esimerkiksi mainitsemiasi suojelua harrastavia? Tätä tapahtuu, myös valjakkourheilun parissa, kierrätys on arkipäivää.
Laura: "Sori blogin ylläpitäjälle, tämä nyt ei tähän aiheeseen varsinaisesti kuulu :D" Ei se minua haittaa, musta on kiva lukea asiallisia kommentteja vaikka menevät aiheen vierestä :)!
Kiitos molemmille kommentoinneista, totesin että kätevintä on vastata yhdellä viestillä molemmille, keskustelua saa ehdottomasti jatkaa :)!
Etuosto-oikeudesta, me esim. myymme jokaisen pennun osaomistuksella, eli meidän pennut kyllä ihan laillisesti palautuu meille jos niistä joudutaan/halutaan luopua :). Tämän pudottaa myös pentutehtailijat pois ja tiedämme aina missä kasvattimme ovat. Meillä tämä on toiminut jo vuosien ajan :). Helpompaa tietysti on tyrkätä pentu maailmalle ja ottaa rahat kouraan, mutta minä en itse niin pystyisi tekemään. Jos joku on tästä enemmän kiinnostunut, niin minulta voi kysyä lisää, ettei tämä taas täyty off topic-aiheista :D
PoistaJuu osaomistus koirat ovat aina asia tosiaan erikseen koska omistajuus on molemmilla. Toisaalta ymmärrän myös kasvattajia joilla ei ole varaa kaikkia pentujaan näin myydä ja uusia omistajia jotka eivät osaomistus koiraa tahdo (kuten vaikka minä :D). Molemmilla myyntitavoilla on niin hyvät kuin huonot puolet ja vaatii aikamoista luottoa ostajaan osaomistuksella myyminen että varmasti uuden omistajan kanssa juttuun tulee jne. Mutta kuitenkin, omalle koiralleen kukin voi tehdä mitä tahansa niin karua kuin se onkin :/
PoistaOlen kuullut ja nähnyt näitä sopimuksia. Kyllä niissäkin tuntuu raha kelpaavan kouraan ihan yhtä lailla, kun pennun hinnaksi laitetaan pari tonnia ja myydään tonnilla (saadaan ihan yhtä hyvät rahat kouraan kun muutkin ja bonuksena vielä oikeudet). En suostuisi, varsinkaan tilanteessa jossa kasvattajalle palautus tuntuisi väärältä. Vaikka Suomessa on sopimusvapaus, Kennelliitolla on sääntönsä osaomistuksen itselle pidättämiseen koiran koko eliniän ajaksi. Tämä tällainen sivuhuomautus asiasta, että kun pelaa Kennelliiton rekisteröinneillä, pelaa myös niiden säännöillä.
PoistaOmistusoikeuksien pitäminen ei kyllä ole mikään tae sille, että joku välittää myymästään pennusta. On se niin nähty.
Ja Jonnalle vielä, se ei ollut sinun blogitekstiisi viittaava.
Hauskat joulun odotukset vaan kaikille!
Mitäpä tähän lisäämään - totta joka sana.
VastaaPoistaValitettavasti :/
Poista