Maalla maan tavalla?

Tein joskus postauksen siitä onko koirat maalla onnellisempia kuin kaupungissa. Mielestäni ne eivät ole sen onnellisempia asuessaan kaupungissa kuin maallakaan mikäli niille pystytään tarjoamaan lajityypillistä aktivitettia (tietysti ehkä vaikea toteuttaa laumanvartijoiden kanssa?). Mutta entäs irtokoirat? Ne jokapäivä kotoaan karkailevat maanteiden ritarit jotka saattavat vaellella kylillä ja palata sitten iltaisin takaisin kotipihaan nukkumaan, miten asiaa pitäisi pohtia -kyseessähän on täysin luonnollinen vaeltaminen mutta toisaalta koiran tulisi pysyä kotipihassa ja vaeltelisiko se ympäriinsä mikäli se saisi lajityypillistä aktiviteettia päivittäin (esimerkiksi sen vaeltamisen hihnalenkin muodossa)?

Maalla on ollut irtokoiria aina, aina joku kahlekuningas pääsee irti ketjuistaan ja lukoistaan ja lähtee kiertämään maailmaa. Meilläkin käy useasti naapurin kahlekuningas, jännyys piilee lähinnä sen asenteessa joka heijastuu myös omiin koiriini. Samperihan ei ole koskaan sulattanut lauman ulkopuolisia uroksia. Se sietää urokset hihnan päässä ja mikäli ne ovat tulleet meille kuntoutukseen tai muuten asumaan. En ole tosin antanut sille muuta vaihtoehtoakaan kun tyytyä asemaan -minä päätän ketä meillä asuu, ei koira. Mutta se ei ole ns. koirapuistokoira (ei sillä, että pitäisin koirapuistossa ravaavia koiria muutenkaan sosiaalisuuden ihmelapsina), eikä siedä vieraita uroksia mahtailuineen. 

Maalla tilanne on kuitenkin eri. Tietysti tilanteeseen vaikuttaa myös oma poissaoloni tilanteesta. Koirat saavat pääsääntöisesti kulkea takaovesta ulos ja sisään halutessaan enkä ole aina siis ulkona niiden kanssa samaan aikaan. Siellä ne makaavat nurmikolla ja ottavat aurinkoa. Kuitenkin erään kerran rupesin miettimään että mitä ihmettä ne oikein riekkuu ulkona ja läheisellä pellolla. Mennessäni katsomaan -oli naapurin kahlekuningas niiden kanssa leikkimässä. Siis, leikkimässä. Kyllä, se vuotias uros leikki omien urosteni kanssa -ja vielä ihan innoissaan. Tilannetta ei muuttanut seuraavalla kerralla pikkusiskon rotikkanartun ollessa meillä. Kaikki neljä leikkivät innoissaan.

Tietenkin pitää ottaa huomioon että vuotias on vielä aika pentu mieleltään, ja varsinkin tuo naapurin kahlekuningas, mitään reviirin suurentamista sillä tuskin on mielessään. Olikos se itse Millan joka sanoi katukoirien olevan "omistajiensa" kanssa elävä esimerkki siitä, miten koira voi olla onnellisimmillaan. Ne vaeltavat omistajansa kanssa päivästä toiseen, nukkuvat ja syövät yhdessä. Eivät ne haasta riitaa toisille koirille vaikka eivät kuulu samaan laumaan, ne vaan vaeltavat ja välttävät riitoja. Teoria kuulostaa mun päähän aika loogiselta ajatukselta.

Meillä pyörivä "kulkukoira" siis vaeltaa. Okei, tätänykyä se osaa vaeltaa suoraan meille koska tietää että meillä on myös hauskaa -on lajikavereita ja tietyllä tapaa se varmasti on kesän aikana muodostunut pienellä tavalla osaksi "meidän laumaa"? Kuitenkin eroavaisuus on siinä, että leikkimisen jälkeen, kun se on viettänyt meillä tarpeeksi kauan aikaa -se saattaa lähteä jatkamaan matkaansa (ei kuitenkaan kotiinsa), ellei sitä omistaja kerkeä hakemaan ennen uudelleen vaeltamista takaisin kotiin.

Meidän kylänraitilla kaikki koirat ovat aina jostain syystä uroksia, narttuja on ollut aina vähän. Ja aina suurinosa niistä on vaeltanut eikä suuria tappeluja ole syntynyt. Tappeluista olen kuullut lähinnä kun omistajat itse ovat olleet paikalla -luultavasti kärjistämässä tilannetta. Olisiko käynyt toisin jos naapurin kahlekuningas olisi vaeltanut pihaan niin, että olisin itse ollut paikalla? Olisiko riitaa syntynyt?

Tottakai vaeltava koira on aina riski sekä muille että itselleen. Milloin se saattaa jäädä auton alle, milloin auto ajaa sen vuoksi ojaan ja ihmishenget ovat vaarassa? Eikä vaeltajaan voi tietenkään suhtautua lungisti niin ettei se kävisi vieraan lauman päälle, vai voiko? Tuleeko tervepäinen koira vieraan tontille, vieraaseen laumaan haastamaan riitaa? Enpä tiedä, mutta meillä tilanne on toistaiseksi ihan hyvä. Omat leikkaamattomat pysyvät (ainakin pääsääntöisesti, Samperi saattaa lenkin naapurissa tehdä jos sen jättää valvomatta pitkäksi ajaksi -eikä se todellakaan ole sallittua ja se tietää tonttimme rajat täällä kyllä) pihassa enkä nimenomaan riskien vuoksi niiden anna haahuilla pitkin kylää.

Paras, vihaksi pistävä esimerkki muistuu mieleen parinvuoden takaa kun huushollissa asusteli vielä Siru sakemanni joka oli juoksujen vuoksi ulkohäkissä -pystykorva sekoitus muutamien kilometrien päästä asui meidän pihamme ympäristössä viikon. Itse en nukkuisi yötäni rauhassa jos koira olisi yön kateissa -toki en edes kehtaisi antaa urokseni vaeltaa juoksuisten narttujen perässä. Toisaalta tämä on taas esimerkki siitä välinpitämättömyydestä johon maalla kohtaa, sanoinkin että kerrankin kun se koira vielä eksyy tälle markille, kuskaan sen varmasti 50km päässä sijaitsevaan löytöeläinkotiin josta sen kotiin hakeminen maksaa omistajalle bensat sekä koiran ylläpitokorvaukset hoitokodissa. Mahtaisiko raha muuttaa asennetta siinä kannattaako koiran antaa viettää päivät pitkät muualla kuin omassa pihassaan? Heillä ei siis ollut huolenhäivää siitä, missä koira sijaitsee tai kauanko se mahtaa olla reissussa, ties vaikka olisi auton alle jäänyt ja löytyessä joutuisi maksamaan vielä autoon kohdistuneet vahingot.

Millaisia kokemuksia teillä on vaeltajista, miten asiaan tulisi suhtautua?

Postauksessa olevat kuvat eiliseltä, kahlekuninkaan vierailulta ennen kotiin hakua :)