Eilinen "
koirien salattu elämä" dokkari herätti jälleen ajatuksia koirien jalostuksesta. Aikanaan kun tv:ssä näytettiin dokkari "sairaaksi jalostetut" sun muita järkyttäviä dokumentteja koirien jalostuksesta, aloin jo kirjoittamaan aiheesta. Aiheesta on yksi ja tuhat hyvää kirjoitusta olemassa joten julkaisu jäi aina. Tämän tekstin alle lisäsin uutisia, kirjoituksia sun muita aiheeseen liittyen; kannattaa selata linkit ehdottomasti läpi.
Keskustelu sairaista koirista ja roduista on aina tunteita herättävää. Koirat eivät ole meille enää vain koiria, ne ovat ystäviä ja joskus jopa parisuhteen ja lapsien korvikkeita. Ehkä juuri siksi raja koiran arvoisesta elämästä on hämärtynyt eikä tarpeeksi sairasta koiraa ole -aina on hoitokeinoja, lääkkeitä, kipua lievittäviä nappeja, jopa rullatuoleja. Aina löytyy ratkaisu -mutta ratkaisu ei ole koiran lopettaminen, ei koiran ostamatta jättäminen vaikka sen sairaat riskitkin saattaisivat olla tiedossa.
Puhumme usein eutanasiasta ja siitä, miten ihmisellä tulisi olla oikeus päättää elämänsä mikäli sairaus tai vamma olisivat ihmiselle ylitsepääsemättömiä. Koirille tätä oikeutta ei haluta antaa. Koirat ovat meidän käsissämme, valitettavasti. Koiran uskollisuus ja omistajaansa kohdistuva, iloinen elämänasenne on kääntynytkin sen tappioksi ja kidutukseksi. Sen ei pitäisikään yrittää esittää enää urheaa ja olla näyttämättä kipujaan saadakseen jotain sellaista joka meidän ihmisten pitäisi ymmärtää antaa sille, viimeinen matka.
Tällä kirjoituksella en tahdo pahoittaa kenenkään mieltä ja tiedänkin muutamia ns. sairaan rodun edustajia jotka ovat pystyneet elämään tervettä elämää kärsimättä rotunsa tuomista sairauksista. Se on onni ja siunaus. Kaikkien, harvojen kohdalla niin ei kuitenkaan ole.
Ylläoleva kuva herättää paljon tunteita. Lähinnä surua ja sääliä, kiukkua ihmisen tunteettomuutta kohtaan. Mikä on sairaan koiran arvo? Jo me ihmiset joudumme maksamaan sairaista koirista kovan hinnan kuitenkaan usein pohtimatta kuinka suuren hinnan koira itse joutuu maksamaan. Miten paljon koirien pitää kärsiä meidän julmuudesta ennenkuin ne saavat arvoisensa lopun viimeiselle matkalleen? Montako kärsivää koiraa meidän pitää auttaa maailmaan ennenkuin ymmärrämme että arvokkaampaa olisi kun koko koira ei edes syntyisi kärsimään?
Voitteko kuvitella, millaista elämää ylläoleva kuvan koira elää? Kitalaen vuoksi koirat kuorsaavat eivätkä nuku hyvin, ne kärsivät usein nivelvaivoista, silmäluomen kiertymistä, ihosairauksista, ryppyjen tulehtumisista sun muista. Järkyttävää kuva- ja videomateriaalia on pilvinpimein. Rotuyhdistys kertoo napolinmastiffeista näin (alla terveydestä asiaa):
http://www.mastiffit.com/napolinmastiffi.php, jalostusnet kertoo toisaalta että vuosien 2000-2013 välisenä aikana napolinmastiffeja on kuollut 25kpl. Näistä vain neljä kuoli vanhuuteen ja yksi tapaturmassa, keski-ikä reipas kaikilla 25:llä oli 5vuotta.
Napolinmastiffia on helppo kritisoida, kuten huomataan tilastoista -niitä on suhteellisen vähän ja viimeisimmät pentueet (2kpl) on tullut 2009. Ne eivät ole terveenäkään joka perheen koiria vaikka rakastettavia persoonia ovatkin. Sen sijaan, kun lähdetään kritisoimaan yleisimpiä rotuja kuten Bulldoggeja, Cavaliereita, Mäyräkoiria, Mopseja.. joiden elämä saattaa suurella todennäköisyydellä olla yhtä maan päällistä helvettiä erilaisten sairauksien ja luustovikojen siivittämänä on jo huomattavasti arempi aiheena.
Mikä oikeuttaa sairaan rodun, koiran jalostuksen? Mikä on niin hyvä syy että annetaan koirien sukupolvi toisensa jälkeen kärsiä? Koska ollaan tarpeeksi syvällä niin, ettei kannata edes yrittää mitään muuta kuin antaa jäljellä oleville yksilöille elämisen arvoinen elämä? Milloin ihminen ymmärtää tehdä asioita toisin parhaan ystävänsä parhaaksi?
En tiedä kykenenkö koskaan itse kasvattamaan ainoatakaan pentuetta, ottamaan kasvattajan taakkaa itselleni ja vastuuta pienten koiranpentujen elämästä. Kasvattaminen kiinnostaa minua silti, kasvattajien ideologia, kasvattamisen perusteet ja tavoitteet. Nostan hattua kasvattajille jotka jaksavat pentueesta toiseen taistella terveemmän yksilön puolesta, yrittää viedä rotua eteenpäin -mutta joskus olisi vain todettava että peli on menetetty, tarvitaan apua muista roduista ja vieraista koirista?
 |
| Kuva jalostusnetistä. |
Kasvattajalla on suuri vastuu; vastuuseen pitäisi kuulua osata puhaltaa peli poikki.
En ymmärrä, millä kasvattajien omatunto kestää näiden pentueiden tuottamisen? Millä he pystyvät astuttamaan koiran, leikkimään seitsemän viikkoisten pentujen kanssa peläten että ne todennäköisesti sairastuvat ja elävät kivuliaan elämän? Millä ne pystyvät luovuttamaan tuon sillä hetkellä maailman onnellisimman pennun, maailman onnellisimmalle uudelle omistajalle joka ei välttämättä tiedä pennun kivuliaasta tulevaisuudesta ja siitä kärsimyksestä jonka he joutuvat molemmat kokemaan?
Millä he pystyvät katsomaan itseään peiliin tämän jälkeen? Lueskelin Cavalier kingcharlesinspanieleiden kasvattajien sivuja. Järkytyin; juuri kellään kasvattajalla ei ole mainintaa että koirat ovat niin sairaita että muualla maailmassa jopa eläinlääkärit ovat kieltäytyneet niiden hoidosta ja rotua yritetään lopettaa.
Kasvattajat toisensa jälkeen ovat kopioineet sivuilleen rotuyhdistyksen tekstin jossa mainitaan mm. näin "Pää on erittäin vaikuttava suurine lempeine silmineen.". Siinä ei ole mainintaa, että aivot eivät mahdu vaikuttavaan kalloon ja lempeistä, suurissa silmissä on yli 100 kertainen mahdollisuus muihin rotuihin verrattuna sairastua kuivasilmäisyyteen (Hatunnosto kasvattajalle joka kertoo rakkaan rotunsa sairauksista julkisesti sivuillaan;
http://www.sidewaysdogs.com/cavalierit/cterveys.htm). Sairautena syringomyelia on hirvittävä, koiran kokemat tuskat ovat varmasti sanoinkuvaamattomia eikä kenekään pitäisi kokea sitä tuskaa minkä koira siinä hetkessä kokee.
Tuttujen hankkiessa cavalieria kasvattajat sanoivat ettei syringomyelia ole suomessa yleistä. Silti sairaudelle menetetään joka vuosi koiria. Tänä vuonna sairauden vuoksi lopetetuista kahdella kuollella nartulla on yhteensä 23 jälkeläistä, kuuluuko sinun koirasi näihin pentueisiin?
 |
| Myynti -ilmoitus sattumanvaraisesti netistä poimittu, tarkentavat tiedot poistettu väärinkäsitysten vuoksi. |
Niin kauan kun on ostajia, on myös myyjiä -sanotaan.
Ostajille sysätään valitettavasti paljon vastuuta nykypäivän koirakaupoissa. On ostajan määriteltävissä millaista kasvatustyötä tämä tahtoo tukea. Mikä on ettisesti oikein? Millaisen koiran ostaja tulevaisuudessa tahtoo? Olen varma, että jokainen pennun hankkija haaveilee pitkäikäisestä, terveestä koirasta jonka kanssa saa heitellä kesän lämpinä iltoina palloa vaikka turkki harmaaksi muuttuisikin. Terveyttä pidetään tärkeänä seikkana joskus ehkä jopa itsestäänselvyytenä. Pitäisi ymmärtää että koiran perintötekijöillä on väliä. Koiran jalostuksen aikaansaamalla rakenteella on väliä.
En ole itse koskaan joutunut elämään sairaan koiran kanssa, jo hiiva Rytmin korvassa saa minut tuntemaan avuttomaksi ja sääliväksi sitä kohtaan. Mitä olisi elää koiran kanssa odottaen seuraavaa sairaskohtausta, miettien lopetuspäätöstä aina uudestaan ja uudestaan -kunnes jälleen tuleekin parempi päivä? Millaista tuntuisi olla täysin avuton auttamaan omaa, parasta ystäväänsä? Katsella sen kärsimyksiä päivästä toiseen vain siksi, että useasti on myös hyviä päiviä?
Miltä se kaikki tuntuu koiran mielestä? Meidän onneksemme, voimme puhua pohtien, miltä se tuntuisi. Koirat eivät osaa pelätä seuraavaa kohtausta. Ne eivät osaa pelätä lopetuspäätöstä. Niiden ei tarvitse miettiä onko suurin osa eletyistä päivistä ollut tuskaa vai iloa. Kolikon toisella puoella voimme miettiä; miltä koirasta tuntuu sairauden jatkuvan kivun kanssa; ne eivät ymmärrä että kohta helpottaa, kipu on väliaikaista tai parempia päiviä tulee vielä. Se tietää että sen tulee peittää kipunsa jotta se ei ole haavoittuvan näköinen. Pitää sinnitellä, pitää yrittää vain siksi että vaistot laittavat toimimaan niin.
Meillä on valtakunta pullollaan vielä loistavia rotuja joiden takana kasvattajat tekevät kovaa työtä säilyttääkseeni ja ylläpitääkseen koirien terveyttä. Eikö ihmiset todella löydä niistä itselleen vaihtoehtoa? Mikä näissä sairaissa koirissa on se ehdoton ominaisuus jonka vuoksi sen jalostustyötä pitää tukea ja pentuja tehdä lisää?
Missä vaiheessa koiran hengissä pitäminen meni koiran elämisen arvoisen elämän ohi tärkeysjärjestyksessä?
Jalostukseen tulisi käyttää vain koiria, jotka takaavat jälkeläisille mahdollisimman terveen elämän. Koskaan et voi olla varma koirasi terveydestä eikä kasvattaja luvata että pentu kuolee luonnollisesti vanhuuteen. Mutta monia sairauksia voidaan minimoida jo näillä tiedoilla, taidoilla ja kokeilla mitä kasvattajilla on nyt käytössään. Jos kasvattaja kaikesta tästä huolimatta tekee pennut yksilöllä jolla riskitekijöitä enemmän kuin mahdollisia hyötyjä -mieti kaksi kertaa millaista kasvattajaa ja rotua tuet ja miksi.
Alla erilaisia linkkejä uutisiin ja kirjoituksiin aiheesta, videoihin, keskustelupalstoille ja tutkimuksiin;
