Stellan kuulumisia

Stellan lähdöstä on kulunut nyt kohta puoliin kolme kuukautta. Huikean nopeasti aika on kulunut eikä fiiliskään ole ollut enää (no joo, helppo se on omalta osalta sanoa kun ei oma koira ollut..) haikea. Kaikenkaikkiaan Stella näyttää kuvistakin päätellen olevansa erittäin tyytyväinen elämäänsä maalla hevosten, kissojen ja aasin ympäröimänä :)

Stellaan tultiin meille tutustumaan, käytiin lenkkeilemässä ja koirien koulutuksesta sun muusta juteltiin Pirjon kanssa pitkät pätkät. Lenkkeilyssä haettiin tilanteita joissa Stella pääsi näyttämään "parhaat puolensa" jotta varmasti mikään ei tulisi yllätyksenä. Siitä sitten tämä meidän neiti muutti heinäkuun lopussa keskisuomen maisemiin, koeajalle tietysti ensin. 

Eniten jännitti tietysti se, että Pirjolla oli taloudessa ennestään jo toinen rotikka, hieman vaikeahkolla menneisyydellä oleva myöskin. Se, miten Stella ja tämä Api tulisi juttuun keskenään oli tosi vaikea sanoa, totuttelua vaatisi varmasti jonkun aikaa mutta toisaalta uskoisin Stellan turvautuvan mielummin uuteen koiraan vieraassa ympäristössä kuin "yksin jääden". Automatka oli sujunut huoletta ja hyvin, neiti oli todella innoissaan matkasta eikä reppana varmaankaan edes hoksannut mihin oli joutumassa -joka taas toisaalta helpottaa aina omaa mieltä että tyyppi ei hoksannut asiaa..

Koeaika meni paremmin kuin kukaan olisi uskaltanut edes toivoa! Rotikat löysivät keskenään yhteisen sävelen todella nopeasti, taisiko siinä mennä paripäivää (?) että olivat kavereita keskenään. Hevoset olivat Stellalle toki uus juttu, ja oli likkaa vissiin aikalailla jännittänyt kun häkin vieressä oleva tamma oli vieressä pyörinyt :) Nopeasti kuitenkin oli neito niihinkin sitten tottunut ja päässyt hoksaamaan ettei niiden aitaukseen välttämättä kannata mennä ;)

Kuulumisia vaihdeltiin tietysti koko koeajan aikana, ja tuntui että suuri kivi olisi pyörähtänyt sydämmeltä kun Pirjo tahtoi tuon neidin edelleen pitää ja omakseen ottaa -vaikka samalla järkyttävä haikeus tietysti valtasi mielen. Uudessa kodissa oltiin kuitenkin testattu jo kaikkia mahdollisia tilanteita Stellan varalta kuten ratsastajia jne.. Että mitään syytä miksi neiti ei olisi voinut tuonne kotiin jäädä, ollut.

Oltuaan ensin sovitulla, reippaan viikon koeajalla ajeltiin koko perheen voimin katsomaan miten likalla maalla sujuu. Mukaan otettiin tietysti neitokaisen loput tavarat, kauppakirjat sun muut jos paikka todellakin olisi yhtä hyvä miltä kuulostaa niin neitokainen saisi sinne jäädä loppuelämäkseen.

Ja olihan se. Stellan reaktio meidän nähdessään oli aika jäätävä, tai yllättävä pikemminkin. Heti, kun astuimme ulos autosta näimme koirat ulkotarhassa, koirista Api ilmoitteli meidän tulostamme ja Stella oli hiljakseen vieressä asiaa kommentoimatta. Lähemmäs mennessä sen häntä kyllä heilui mutta kaikki vastuu ja käytännönjutut hoiti Api ja Stella hieman kysyvästi tuli lähemmäs.

Voi sitä ilon määrää kun rotikat pääsi häkistä meitä moikkaamaan. Ihan huikea fiilis nähdä Stellaa!

Aikamoisesti toki ajatukset pyörikin päässä. Kun sitä näki "pidemmän" tauon jälkeen tietysti oli mielessä heti että eikö nyt mitään enää voitaisi tehdä, onko se pakko jättää tänne ja onkohan sen nyt niin kovin hyvä olla täälä ja tuhat muuta asiaa. Yksinkertaistettuna; "eikö sitä nyt vaan voisi ottaa mukaan".

Tunne kuitenkin varmistui sisälle mentäessä kun Stella alkoi "puolustamaan" meidän liinua hyökkimällä Apin niskaan. Toki niille oli koeajallakin tullut niitä pieniä kräniä leluista tms. ja Api oli aina ns. kaapin paikan näyttänyt ja Stella suosiolla luovuttanut, nyt kuitenkin Apikin siirtyi. Oli kiva huomata miten tilanne hoidettiin eikä jutusta tehty isompaa numeroa kuin se oli. Tilanne kuitenkin auttoi havahduttamaan siihen, että räjähdysherkkähän tuo neiti on meidän Liinun läsnäollessa eikä Stellan tulevaisuudesta vanhassa kodissa tulisi hullua hurskaammaksi..

Itse en valitettavasti huomannut lainkaan ottaa kameraa mukaan, olisi ollut huisia kuvia saatavilla :) Käytiin uimassa lauman kanssa, mukaan lähti nimittäin koirien lisäksi kääpiöhevosori Väinö jota minä sain talutella ja jonka kanssa kävin uimassa sillävälin kun koirat riekkuivat järvellä täynnä intoa. Kaiken tämän jälkeen palailtiin katsomaan kissanpentuja, juteltiin Liinun kanssa asiasta ja yhteistuumin oltiin sitä mieltä että kyllä neidin on paras olla sielä; maalla muiden eläinten keskellä ilman kaupungin stressiä ja osaavissa käsissä ja poru kurkussa sitä vieteltiin Stellan kanssa vielä hetki jos toinenkin -neiti ihanan tietämättömänä tilanteesta-kuten aina.

Kun paperit oltiin kirjoiteltu ja omistajuus oli nyt virallisesti siirtynyt, oli se silti helpottava tunne.

Lähtiessä neitokainen päätti vielä antaa viimeisen hyvästit lähtemällä juoksemaan automme perään, siitä kuitenkin varmasti varsin tyytyväisin mielin palaten uuteen kotiinsa.

Uskomatonta, että siitä kaikesta on kolmekuukautta aikaa! Stellan kohnotusta on toki ikävä, mutta ollaan Liinun kanssa ikuisesti kiitollisia Pirjolle ja koko sekalaiselle seurakunnalle neidin uudesta kodista ♥ Neidillä on nyt osaavammat kädet hihnan toisessa päässä, maita ja mantuja talsittavana ja kokonainen hevoslauma vahdittavana josta se on varmasti kovin ylpeä ja iloinen. Meidän ihana pieni "Sokka irti" Stella ♥