Unelmien koira

On helppoa omistaa unelmiensa koira ...

Tahdoin koiran. Sellaisen täydellisesti rotutyypillisen, kauniisti ja terveesti liikkuvan yksilön jonka luonne olisi täyttä kultaa. Se olisi pentuna utelias ja rohkea, sisäsiisteyskin hoituisi kuin itsestään jo pentuna. Se olisi tekeväinen mutta osaisi odottaa yksin työpäivieni ajan tuhoamatta mitään arvokasta tai muuta omaisuuttani. Se tietäisi heti mihin leluihin se saisi hampaansa iskeä ja mitkä ovat sitä varten jätetty esille. Kaikki välineet kuten hihna ja kaulapanta olisivat sille helposti laitettavissa, se tulisi pennusta saakka ensimmäisestä kutsusta luokse, ei lähtisi minusta liian kauas ja osaisi kulkea nätisti hihnassa.

Kasvaessaan täysin tasapainoisesti niin ruumiillisesti kuin pääkopallisesti, vietit ja niiden käyttäminen olisi tasapainossa eikä esimerkiksi metsästysvietti ilmenisi väärissä paikoissa vaan oikeissa hetkissä -oikealla tavalla. Se olisi ulkomuodoltaan täysin rodunomainen ja täysin terve. Oikea teräsvatsa -kuralla se ei olisi koskaan ja turkki kiiltäisi vaikka syöttäisin S-marketin Luppaa. Sen hermorakenne olisi kadehdittavan tasapainoista -ei turhia hötkyilyjä, arkailuja tai epäileviä asenteita uusia asioita kohtaan. Se palautuisi jännittävistä, pelottavista tilanteista nopeasti eikä kehittäisi itselleen pelkotiloja.

Pentuajan muututtua murrosikään se välttäisi mörköilyt, ei kokeilisi rajojaan tai aiheuttaisi minulle harmaita hiuksia. Sen pää kehittyisi ihanteellisella tavalla tasapainoiseksi koiraksi -juuri sellaiseksi kuin halusin! Koko sen eliniän se osaa kulkea hihnassa, ei räyhää, ei vedä, ei karkaile, tulee juttuun kaikkien kanssa ja sillä on juuri oikeassa suhteessa halua miellyttää minua. Kaikista tilanteista koira kääntyisi juuri minun puoleeni eikä esimerkiksi vierestä sinkoavien pupujen perään.

Harrastaisin sen kanssa vepeä, taakanvetoa ja agilityä. Niistä erityisesti agility olisi meidän tavoitteellinen harrastus vaikka koiranihan pärjää noissa kaikissa erittäin hyvin ja motivoituneesti. Lisäksi sen rakenne ja luonne kestää nuo kaikki lajit täydellisesti ja se nauttii jokaisesta harrastuksesta mihin sen tahdoin! Luonnollisesti harrastukset joita en voisi kuvitellakaan harrastavani, haku, jälki ja tottis eivät myöskään ole koirani mieleen vaan se nauttisi juuri niistä harrastuksista joita minä haluan harrastaa.

Se kiintyisi minuun ja tunne olisi kuin se lukisi ajatuksiani koko ajan. Se toimii kuten unelma tekemättä hätiköimättömiä päätöksiä kuunnellen ohjeistuksiani tarkasti. Vapaanahan se kulkisi aina -hihnaa meidän ei tarvitse käyttää koska välillämme vallitsee papukaijamerkin ansaitseva kontakti moitteettomasti. Koira kuuntelee minua eikä sillä olisi tarvetta lähteä erilaisten häiriöiden perään koska se vain tietää kouluttamatta että juuri minun lähelläni on paras paikka.

Minulla olisi koira jota kaikki ihailisivat sen käytöksen vuoksi. Tilanteessa kuin tilanteessa se hurmaisi niin lapset kuin vanhukset, niin kyläillessä kuin ruuhkabussissa. Sairastellessani se käpertyisi viereeni kuin sanoen "sinä sairastat nyt, ehdimme lenkkeilemään sitten kun sinä pystyt". Se olisi siinä uskollisesti niin kauan kunnes vointini on tarpeeksi hyvä viemään sitä lenkille.

Se vanhenisi terveenä, loistaen kilparadoilla ollen samalla kotona täyden kympin koira. Sen terveydessä ei 15 vuotiaanakaan ole mitään moitetta, se kirmaa yhtä onnellisesti, hallitusti ja tottelevaisesti kuin kaksitoistavuotta sitten kuunnellen jokaista kehoitusta, käskyä ja pyyntöä jonka sille suustani päästän. Viisitoistavuotta eikä minun ole tarvinnut kertaakaan siivota sen jätöksiä matolta, tai hakea vakuutuksesta rahoja eläinlääkäriin saatika ostaa uusia kenkiä tuhoutuneiden tilalle. Kaikki nämä vuodet pelkkää Hurraata!

mutta arvokkaampaa ja tärkeämpää on omistaa hankkimansa koira sen koko eliniän..

Portugalinvesikoirani on nyt kahdeksan vuotta. Sillä on erittäin herkkä maha ja jätöksiä siivotaan matolta silloin tällöin edelleen. Laskuja on kertynyt viime vuosian aikana mattopesuista, erilaisista ruokakokeiluista, koulutusavuista, eläinlääkärilaskuista, toisille tuottamistaan vahingoista ja vakuutuksesta joka on hyödyllinen pojan karkaamisten varalle.

Viimeksi tässä kuussa se on ottanut omia lähtöjään karaten, lähtenyt metsässä rusakon perään "SEIS" käskystä huolimatta ja vetänyt hihnassa vieraan koirakon luo. Sen on tuhonnut omaisuuttani enemmän kuin uskallan laskea, olen saanut varoituksia sen haukkumisen vuoksi puhumattakaan syyllistävistä katseista jotka kertovat että koirani ei osaa käyttäytyä. Se pelkää monia asioita ja on mestari luomaan itselleen pelkotiloja. Kovan äänen ei tarvitse olla raketti tai ukkonen, joskus riittää lattialle tippuva kahvikuppi.

Ei ole kulunut muutamaa päivää kun se varasti ruoat keittiöstä ja oli varmaan mutustellut niitä hymyssä suin ollessaan yksin. Sen piippaaminen on hermoja raastavaa, sen reppanan pääkoppa ei pysy kasassa jos autosta näkyykin puita ja voisi olla vinkkinä metsään pääsemiseen. Oikeastaan siihen piippaamiseen ei tarvita edes puita. Eikä autossa matkustamista -Samperi nyt vain piippaa.

Se on kahdeksan eikä nuku yksin. Ei ole kauaa kun se murtautui koirahuoneesta sänkyyni yöllä hajottaen matkallaan koiraportin ja herättäen koko talon.

Uskollinen se on. Kaikille. Pyytäessäni sitä sohvalle viereen, se loikkaa luultavasti jonkun muun kainaloon jos mahdollisuus siihen on. Se tulee luokseni jos pyydän eikä liian suuria häiriöitä ole havaittavissa. Sen tekemistä ratkaisuista näkee että minkään tapaista järkeä sillä ei ole, kehnojen viettiensä varassa toimiva kapistus. Se ei osaa käyttää nenäänsä ja menee metsässä paniikkiin eksyttyään.

Mutta se on mahtava koira. Vikoineen päivineen voin sanoa, että tuo pieni, itkevä portugeesi on yksi maailman mahtavimmista koirista. Samperi on nimensä veroinen toveri jonka hyviä puolia on rajaton määrä ja ne vaatisivat ihan oman postauksensa. Sille ilmestyi mittariin juuri kahdeksas vuosi, toivottavasti monta vuotta on vielä jäljellä!

Ei Samperi ehkä mikään unelmien koira ole, mutta se on minulle täydellinen unelmieni täyttymys. Minulle ei tulisi mieleenkään kutsua sitä hyödyttömäksi tai laittaa kiertoon sen "minulle sopimattomien" ominaisuuksien vuoksi.

Samperikin olisi ansainnut paremman, kärsivällisemmän ja osaavamman omistajan. Tässä sitä kuitenkin ollaan, kahdeksan vuoden jälkeen vahdaten Samperin pentukuvia <3

Ps. Ei me olla unohettu Samperin synttäreitä, niitä juhlitaan viikonlopppuna <3